Teille ja ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta. Ef. 1:2.
Apostoli toivottaa Efessolaisille armoa ja rauhaa yksin "JUMALALTA". - Mutta kun he aina vielä tunsivat syntiä itsessään, niin tahtoi heidän omantuntonsa myös epäilemättä päättä näin: kuinka voi Jumala enää antaa minulle armoansa, sillä minä olen yhä edelleen syntinen, ja Hän on Pyhä, joka vihaa syntiä?
Näihin omantunnon soimauksiin ja epäuskon verukkeisiin nähden ei Apostoli sano ainoastaan: "Jumalalta", vaan liittää siihen heti nuo sanat: "meidän Isältämme, ja Herralta Jeesuksenlta Kristukselta."
Tällä hän tahtoo tehdä kaikki kiusatut omattunnot pelottomiksi ja kehoittaa niitä tarkoin muistamaan ja kaikessa omantunnon taistelussa uskomaan sekä turvallisesti ja kiinteästi pitäytymään siihen, että Jumala aina on meidän rakas Isämme, joka siis ei tahdo eikä voi riistää meiltä armoaan eikä kieltää meiltä rauhaansa, vaikka me vielä olemme heikkoja, horjuvia, eksyviä ja aivan kelvottomia lapsia.
Sillä eihän luonnollinenkaan isä hyljää lastaan sen vuoksi, että se on heikko, usein lankee ja loukkaa itsensä, vieläpä monin tavoin rikkookin hänen tahtoansa vastaan, vaan kun se kuitenkin on hänen oma lapsensa ja turvautuu isäänsä, niin armahtaa hän sitä taas mielellään, ottaa syliinsä ja antaa anteeksi, mitä on rikottu, vaikkakaan ei ilman kuritusta.
Samalla tavoin ja vielä paljon enemmän armahtaa tämä oikea ISÄ, - josta kaikki, jolla isä on taivaassa ja maanpäällä, saa nimensä, - Heikkoja, kurjia lapsiraukkojaan täällä synnin ja kiusauksen maailmassa, jotka turvaavat Hänen lujaan sanaansa ja hänen iankaikkiseen liittoonsa.
Sillä hän muistaa kyllä sen Armoliiton, minkä Hän jo kasteessa totisesti on tehnyt heidän kanssaan, ja omat kalliit lupauksensa, joihin he nyt uskolla pitäytyvät. Mutta arka ja rasitettu omatunto värisee ja vapisee, ajatellen: minulla ei ole osaa hänen armoonsa, se vain kuuluu niille, jotka ovat parempia, pyhehempiä ja mahdollisempia!
Katsohan toki, ettei apostoli tässä toivokkaan tätä armoa ja rauhaa sinun oman ansiosi mukaan eikä pyhyytesi tähden, sillä silloin se ei enää olisikaan ARMOA; vaan Jumalalta, meidän Isältämme, hän sitä toivottaa .
Ja kun sinä pienien, pelokasten ja ujojen lasten tavoin et vielä oikein tunne ISÄÄSI, vaan peläten pakenet Häntä, lisää hän nuo sanat: "JA HERRLATAMME JEESUKSELTA KRISTUKSELTA" siten asettaa hän eteesi oikean Armahtajan, Veriyljän, Välittäjän ja Vapahtajan, jota sinun ei suinkaan ole tarvis pelätä eikä paeta.
Apostoli toivottaa Efessolaisille armoa ja rauhaa yksin "JUMALALTA". - Mutta kun he aina vielä tunsivat syntiä itsessään, niin tahtoi heidän omantuntonsa myös epäilemättä päättä näin: kuinka voi Jumala enää antaa minulle armoansa, sillä minä olen yhä edelleen syntinen, ja Hän on Pyhä, joka vihaa syntiä?
Näihin omantunnon soimauksiin ja epäuskon verukkeisiin nähden ei Apostoli sano ainoastaan: "Jumalalta", vaan liittää siihen heti nuo sanat: "meidän Isältämme, ja Herralta Jeesuksenlta Kristukselta."
Tällä hän tahtoo tehdä kaikki kiusatut omattunnot pelottomiksi ja kehoittaa niitä tarkoin muistamaan ja kaikessa omantunnon taistelussa uskomaan sekä turvallisesti ja kiinteästi pitäytymään siihen, että Jumala aina on meidän rakas Isämme, joka siis ei tahdo eikä voi riistää meiltä armoaan eikä kieltää meiltä rauhaansa, vaikka me vielä olemme heikkoja, horjuvia, eksyviä ja aivan kelvottomia lapsia.
Sillä eihän luonnollinenkaan isä hyljää lastaan sen vuoksi, että se on heikko, usein lankee ja loukkaa itsensä, vieläpä monin tavoin rikkookin hänen tahtoansa vastaan, vaan kun se kuitenkin on hänen oma lapsensa ja turvautuu isäänsä, niin armahtaa hän sitä taas mielellään, ottaa syliinsä ja antaa anteeksi, mitä on rikottu, vaikkakaan ei ilman kuritusta.
Samalla tavoin ja vielä paljon enemmän armahtaa tämä oikea ISÄ, - josta kaikki, jolla isä on taivaassa ja maanpäällä, saa nimensä, - Heikkoja, kurjia lapsiraukkojaan täällä synnin ja kiusauksen maailmassa, jotka turvaavat Hänen lujaan sanaansa ja hänen iankaikkiseen liittoonsa.
Sillä hän muistaa kyllä sen Armoliiton, minkä Hän jo kasteessa totisesti on tehnyt heidän kanssaan, ja omat kalliit lupauksensa, joihin he nyt uskolla pitäytyvät. Mutta arka ja rasitettu omatunto värisee ja vapisee, ajatellen: minulla ei ole osaa hänen armoonsa, se vain kuuluu niille, jotka ovat parempia, pyhehempiä ja mahdollisempia!
Katsohan toki, ettei apostoli tässä toivokkaan tätä armoa ja rauhaa sinun oman ansiosi mukaan eikä pyhyytesi tähden, sillä silloin se ei enää olisikaan ARMOA; vaan Jumalalta, meidän Isältämme, hän sitä toivottaa .
Ja kun sinä pienien, pelokasten ja ujojen lasten tavoin et vielä oikein tunne ISÄÄSI, vaan peläten pakenet Häntä, lisää hän nuo sanat: "JA HERRLATAMME JEESUKSELTA KRISTUKSELTA" siten asettaa hän eteesi oikean Armahtajan, Veriyljän, Välittäjän ja Vapahtajan, jota sinun ei suinkaan ole tarvis pelätä eikä paeta.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kiitos sinulle Jeesus!
Miksi siis emme joutuen
Rientäis luokse Jeesuksen!
Hän kun itse on se tie,
Taivaaseen mi meidät vie.
päässyt saarnaajaksi kun on niin kova hinku täällä kirjoitella tarinoita joita ei jaksa lukea. No, joutavalla jotakin.
Niin huono krititty, etti minusta olisikaan siihen, onneksi tämmöisiä kuin minä ei noteerata, ei voi ylhäältä pudota, vaikkei jotain osaisikaan, ja vastuu kysymys se on sinulla, joka arvostelet.
En ole mitään tekemätön, olen yrittänyt vastailla, panettelevaisia krstityitä, jos osaan niin sanon asian suraksi, muutoin kierrän .
On se käsitys, että laiha sopu on parempi kuin lihava riita. mutta ei se tarkoita sitä, että minua saa mollata mennen tullen. Joskus se katkee vieteri kellostakin. Tulen tarkkailemaan ja kommentoimaan tarvittaissa .
Jumalan tahdon ja ihmisen tahdon välillä on AINA ristiriita. Lihasta syntyneiden ja Hengestä syntyneiden välillä soi aina sota seurakunnassa.
On soinut jo vuosituhansia. Ja tuo sota soi niin kauan kun maailma seisoo.
Kautta maailman sivun on uskovista ihmisistä yritetty koota oikeaoppisia ja erehtymättömiä hengellisiä liikkeitä. Jonkin ajan kuluttua tämä joukko hajoaa poikkeuksetta pärstät verillä,
:-))) tappelun jälkeen. Se siitä erehtymättömyydestä ja ainoasta oikeassa olevasta, - sanoisi Koiviston Manu.
Jo riittää, Mutta siitä mahtailusta puhuin joku sanoi, että pyhä henki hänelle ilmoittaa, sitä hän kirjoittaa, Miksei Ilmoittanut silloin kun matti eniten meuhkasi. Ja siitä tahdon sanoa, että tämän jälkeen ei ole sama mitä kirjoitetaan. vastaan kun minulle huudetaan.