Milloin lapsia?

Milloin teidän mielestä olisi sopiva aika hankkia lapsia?
Itse olen työssä käyvä ja mieheni myös. Ammattiin olemme molemmat jo valmistuneet. Mieheni kanssa olen yrittänyt asiasta puhua, mutta hän ei tunnu haluavan vielä eikä edes keskustella koko asiasta. Pitääkö asian olla ja odottaa kun hän ottaa asian puheeksi vai mitä mieltä olette? Hän on minua 5 vuotta vanhempi.
91018
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

olet itse 20v? ja miehesi siis 25v?

Lapsia kannatta hankkia vasta sitten kun tuntee olevansa siihen valmis. Miehesi ei taida olla vielä valmis isäksi. Kirjoituksestasi ei myöskään käy ilmi, että kuinka kauan olette ollet yhdessä, entä asuneet yhdessä, entä kuinka kauan olette olleet naimisissa? Parisuhteen taustalla on myös merkitystä. Siis että onko takana yhteistä taivalta 5 vuotta vaiko 5 kuukautta.

Toisaalta, oletko sinäkään, kun kyselet tällaista asiaa Teinivanhempien (=alle 18v) palstalta?

Äänestä
  • alle 20 vuotiaita eikä 18. mä aloin odottaa ensimmäistä kun olin 18, syntyi kun olin 19. toisen sain 20-vuotiaana. ihan omasta itsestä kiinni että onko valmis saamaan lapsen.

    Äänestä

  • ovat kirjoitti:

    alle 20 vuotiaita eikä 18. mä aloin odottaa ensimmäistä kun olin 18, syntyi kun olin 19. toisen sain 20-vuotiaana. ihan omasta itsestä kiinni että onko valmis saamaan lapsen.

    pitäisi olla valmis isäksi, jos vauvaa suunnitellaan. Ei riitä, että nainen yksistään tahtoo vauvan, jos parisuhteessa eletään.

    18v on kyllä jo täysi-ikäinen , mutta tietenkin jos tunte itsensä vielä teiniksi ja asuu vanhempiensa luona vielä, niin ei välttämättä tunne itseään aikuiseksi.

    Äänestä

Minun mielestä lapsi pitää tehdä ennen 30 ikävuotta. Sen jälkeen lapsien saanti vaikeutuu; naisen hedelmällisyys laskee ja miehen siittiöiden tuotto myös.
Lapsi on lahja, se antaa elämälle tarkoituksen.:)

Äänestä
  • Kiitos vastauksista. Sen taikia kirjoitin tälle palstalle koska halusin nuorten ihmisten näkökulmaa asiaan. Lisäksi en ole asunut vanhempieni luona 5 vuoteen, että itsenäistytty on. Tietenkään en halua lasta ennen kuin mieheni on valmis siihen, mutta halusin vain tiedustella onko asia hyvä ottaa puheeksi aika ajoin vai odottaa, että hän itse ottaa asian puheeksi. Olen samaa mieltä pippurin kanssa, että lapsi tulee saaa ennen 30 vuoden ikää.

    Äänestä

  • ja kaikki eivät ole löytäneet "sitä oikeaa" kolmikymppisenä. Ja koska ihminen ei ole kaksijakoinen ei oikein keskenään voi lisääntyä...

    Tietty on spermapankit..mutta ei suomessa. Tanskassa on parempi laatu.

    Äänestä

  • Haidi20 kirjoitti:

    Kiitos vastauksista. Sen taikia kirjoitin tälle palstalle koska halusin nuorten ihmisten näkökulmaa asiaan. Lisäksi en ole asunut vanhempieni luona 5 vuoteen, että itsenäistytty on. Tietenkään en halua lasta ennen kuin mieheni on valmis siihen, mutta halusin vain tiedustella onko asia hyvä ottaa puheeksi aika ajoin vai odottaa, että hän itse ottaa asian puheeksi. Olen samaa mieltä pippurin kanssa, että lapsi tulee saaa ennen 30 vuoden ikää.

    kestostakin. Vaikka sinä oletkin jo asunut omillasi 5 vuotta, niin et kertonut että millainen suhteenne on. asutteko yhdessä, oletteko naimisissa, kauanko suhde kestänyt...

    Jos oeltte olleet yhdessä vaikka esim. vain puoli vuotta, niin todellakin kannattaa odottaa tuon vauva-asian kanssa!

    Äänestä

Mielestäni lapsia tehdään/saadaan kun on löytänyt sopivan kumppanin ja molemmat ovat siihen täysin valmiita. Itse olen tuossa tilanteessa, mutta lisään tähän vielä sen,että itse haluan myös ensin valmistua ammattiin ja hankkia yhteisen kodin sitten anti tulla vaan:)

Äänestä
  • itse haluan saada lapset alle 3o ween sillä sen jälkeen kaikki hankaloituu ja sitä paitsi haluan olla nuori ja vetreä jotta jaksan antaa kaikkeni lapsille:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Haidi20 kirjoitti:

Milloin teidän mielestä olisi sopiva aika hankkia lapsia?
Itse olen työssä käyvä ja mieheni myös. Ammattiin olemme molemmat jo valmistuneet. Mieheni kanssa olen yrittänyt asiasta puhua, mutta hän ei tunnu haluavan vielä eikä edes keskustella koko asiasta. Pitääkö asian olla ja odottaa kun hän ottaa asian puheeksi vai mitä mieltä olette? Hän on minua 5 vuotta vanhempi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu