Vaivainen on huomenen ensi säde,
kosteuden pisaroissa nukalla nurmen
Kimallus niiden pian saavuttaa,
ruusun punaisen valuttaman kyyneleen
Jo kauan sitten kukoistaneen
Suudelma huomeneen luovuta,
otsansa uneen sisusta,
toivotuksesi kauniiseen päivään
Kuin itse hälle sanoa sen saisit
Suudelma huulilleen aseta,
tunteittesi viestiä huokaamaan,
sydämesi palosta kirjoittamaan,
alkavan päivänsä lämmittämään
Tuon suudelman,
saaneesi muistathan,
hiljaisena huuliltaan
Ruusun sinulle kertoman
Tiedät hänen jääneen,
elon poluille saattamaan,
sydämensä kyyneleillä,
maata allaan suremaan
Vain rakkaus rinnassaan
kosteuden pisaroissa nukalla nurmen
Kimallus niiden pian saavuttaa,
ruusun punaisen valuttaman kyyneleen
Jo kauan sitten kukoistaneen
Suudelma huomeneen luovuta,
otsansa uneen sisusta,
toivotuksesi kauniiseen päivään
Kuin itse hälle sanoa sen saisit
Suudelma huulilleen aseta,
tunteittesi viestiä huokaamaan,
sydämesi palosta kirjoittamaan,
alkavan päivänsä lämmittämään
Tuon suudelman,
saaneesi muistathan,
hiljaisena huuliltaan
Ruusun sinulle kertoman
Tiedät hänen jääneen,
elon poluille saattamaan,
sydämensä kyyneleillä,
maata allaan suremaan
Vain rakkaus rinnassaan
Vastaukset 7
Vanhimmat
Taitavasti loihdittu,haikean kaunis tunnelma tässä runossasi.
Piti lukea ajatuksella...
Kiitos.
heijastaa vain ne pisarat, jotka maahan ovat pudonneet. Eivät sateessa tippuvat, eivät lätäköisssä tanssivat.
Pieni ajatus lähti elämään, sen kirjoittaa yritin, ehkä jotenkin siinä onnistuinkin...
Kiitos sinulle.
Miksi? Miksi niin surullinen rakkaus, etäältä rakastamista vai lohduttavaa? Nämä kysymykset risteilevät tämän mielessä kun yrittänyt tähän runoon syventyä.
joten pyydän anteeksi, kun tulkintani lähtee moneen eri suuntaan näin keskiyön tunneilla...
hieman valottaa ajatusta sanojen takaa, kun niistä ehkä ei saa sitä irti.
Yksinäinen ihminen huomenessa. Kosteus tiivistyy edessään olevan, jo kuihtuneen, ruususeppeleen kukkiin. Valuttaen ne hiljaisena kyyneleenä, kuten omalla poskellansa, lävitse unen nukahtaneen.
Sitä katsoo kyynelten lähde. Ei tässä maailmassa, rajan tuolta puolen. Haluaisi surevaa lohduttaa, suudelmalla nostattaa kauniiseen aamuun, lämmittää viileyden pois.
Rakkaus vielä palaen, jäähyväisiä jättäen, ennen lähtöään.
Tietäen hälle viimeisen suudelman tunteen, ruusujen peittämälle kummulle asetetun. Sen hälle koskettavan tunteen haluaisi takaisin antaa, mutta huomaako sitä nurmella nukkuja.
Todistaa vielä sen, on aito ja täysi ollut rakkaus, joka surevan rinnassa palaa. Vieläkin.
Näin minä sen alunperin ajattelin...
Haikeutta, sitä toivoinkin saavani näihin sanoihin...
olen huomannut sen usein, että sanani saavat monenlaisia tulkintoja...
Mutta sehän on hienoa, että jaksoit tämän lukea ja vielä siihen kommentoida. Eihän nyt keskiyön tunneilla vielä... :)
Kiitos nopeasta ja kattavasta vastauksesta. :) Sinun runosi tosiaan vaativat aina vähän paneutumista ja siksi niistä pidän. Mukavasti aina osaat maalailla tunteita ja tiloja. Kiitos lukijan haastamisesta ja näiden eri tavoin kauniiden maailmojen rakentamisesta... :)