Olen usein kuullut vl-seuroissa saarnattavan miten omin voimin, teoin, tavoin jne. ei voi päästä taivaaseen.
Tässä kai halutaan muistuttaa jäsenille miten ehdotonta on se että kuulutaan myös seurakuntaan ja noudatetaan sen neuvoja.
Kuka sitten voi määritellä nämä teot, tavat jne. ja myös sen onko jollakin ihmisellä uskoa vaikkei mihinkään seurakuntaan kuulukaan, mutta pyrkii elämään Jeesuksen seuraajana omasta halustaan (vai sanoisinko ihmiselle annetusta tahdosta, lahjasta uskoon)?
Raamattu tietenkin kertoo millainen on uskovainen, mutta kun tällaisilla uskonnollisilla ryhmittymillä on yleensä kaikenlaisia lisäjuttuja, joita ei löydy raamatusta. Miten esim. vanhoillislestadiolaiset voivat määritellä noiden kysymysten äärellä onko joku nyt uskovainen vaiko ei?
Lisäksi vielä, että kuka nämä ns."pikkusynnit" määrittelee kun näitä syntejä tai tapoja on esim. korvakorut(joita raamatussakin käytetään), hiusten värjäys&meikkaus(kun kuitenkin permanenttia saa laittaa ja hiuksia leikata, korjataan ihmistä leikkauksin yms. siis muutetaan Jumalan luomaa ihmistä)?
Jos joku pahentuu pullan syömisestä, saako muut hänen edessään edelleen syödä pullaa tai jos joku pahentuu tupakasta, saako hänen edessään polttaa tupakkaa tai jos joku pahentuu minihameesta, saako hänen läsnäollessa enää pitää minihametta.....Kuinka pitkälle tulee kuunnella seurakuntaa tällaisissa neuvoissa?
Voiko joskus kyse olla myös siitä kun ihminenhän voi olla paha ja saattaa tahallaan ihmisiä kiusata tällaisilla pikkuasioilla eli piinaa heitä huvikseen pikkusynneillä. Monella johtajaksi pyrkijällä voi myös olla halu hallita ihmisiä.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Omilla teoillaanhaan vl:t juuri yrittävätkin päästä taivaaseen.
Mitä muuta, kuin "tekoja" on elää tietyn tavan mukaisesti noudattaen aikoinaan sovittuja "sääntöjä" ja välttäen tiettyjä asioita ilman omaa tuntoa. Eletään ikäänkuin muiden mukana. Ei ehkäistä (ainakaan julkisesti), tehdään lapsia tietty "sovelias" määrä, ei tuoda telkkaria olohuoneeseen vaan katsotaan peräkammarissa salaa...jne jne.
Myöskin "jumalan valtakunnan" (eli SRK:n) hyväksi tehtävät teot tuntuvat olevan heille tärkeitä. Talkoot, työvuorot ry:llä, ym. ovat todella tärkeässä asemassa vl:ien taivaspaikan hankkimisessa.
Eihän tämä ole mitään muuta, kuin suorittamista ja tekojen tekemistä, kun omakohtainen uskokin tuntuu nykyään olevan ikäänkuin sivuseikka. Tärkeintä on kuulua "porukkaan", elää tuon "elämäntavan" edellyttämällä tavalla, maksaa ry:n jäsenmaksu ja osallistua yhteisön talkootöihin.
Surkuhupaisinta on, että minäkin vielä maksan jäsenmaksun ja näyttelen porukan mukana, vaikka se onkin mielestäni väärin. Olen huomannut tuon ristiriitaisen opetuksen jo vuosia sitten, ja rukoilen joka päivä Jumalalta voimia, että uskaltaisin jättää tuon elämäntavan.
kokonaan pois omakohtainen usko ja uskon kokemus.
Se on vaarallinen tila, kun illalla nukkumaan ruvetessa tunteekin itsensä hyväksi uskovaksi.
En ole jäänyt kiinni television katselusta, Jumalan kiitos!
Meillä on suuri perhe, etteivät muut epäile ehkäisyä, Jumalan kiitos!
Käymme myyjäisiisä ja seuroissa, niin meitä pidetään vl-uskovaisina, Jumalalle kiitos !
Näiden asioiden alle hukkuu se omantunnon ääni, joka joskus nuorena muistutti kärsimättömyydestä, tyytymättömyydestä, siitä, ettei saanut aikaiseksi auttaa lähimmäistä, ehkä jostain sanasta, joka ei ollut totta,... ehkä jopa ahneudesta... jne.
Taivaassa,kun sinne vaan ainoat oikeat uskovat pääsee.Outoa.
Jehovatkin ym ym,niitä paikkoja jakelee.Vielä oudompaa.
taidan katsoa mihin joudun,kun noudatan 10.tä käskyä,ja se riittää mulle.
Miksi vl:t eivät välitä minkäväriset kengät jollakin on jos jonkun ihmisten hiustenväristäkin tehdään niin suuri numero?
tarkoittaa sitä, että kulkee vl.uskovaisten porukoissa ts. on sosiaalinen, ei eristyvä.Ja käy joka kerta ry:llä ja ainakin kerta viikkoa nostaa kättä, jotta saa synnit ja viat ja muut tartunnat anteeksi, mikä on sinänsä ihan ok. Ja tottakai mukisematta on kuuliainen eli noudattaa sääntöjä ja traditioita. Ilman niiden noudattamistahan ei voi tietää, kuka kuuluu porukkaan. Uskominen on siis pakettiratkaisu, ei henkilökohtainen rakkaussuhde Jeesukseen. exvl.