Onko venytellessä hyvä venyttää lihasta äärimmilleen eli niin että tuntuu ihan kunnolla mutta mihin kuitenkin vieä pystyy?
Venyttely
ApiMaFriend
3292
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ensisijaisesti kannattaa tietenkin kysyä salilla ohjaajilta. Aina parempi jos joku näyttää mitä tehdä.
Voin tietty muutaman vinkin antaa eli:
lämmittelyvenyttelyt lyhyitä/levyitä,muutaman sekunnin mittaisia. Venyttelyt reenin jälkeen n. puolen minuutin mittaisia, hieman syvempiä.
Mikäli haluaa notkeutta silloin parin minuutin venytyksiä, ei nyt ihan äärimmilleen, mutta kipupisteeseen saakka. Vähän ajan päästä pitäisi alkaa helpottaa, ja silloin voi lisätä hieman venytyksen tehoa. Tätä ei kuitenkaan kannata käsittääkseni tehdä juuri harjoittelun jälkeen, vaan sellainen pari tuntia olisi hyvä odotella.
Korjatkaa, ja lisätkää, jos olen väärässä.
lyhyitä/kevyitä siis alussa eikä levyitä
Muistan joskus että täällä oli hyviä juttuja: http://www.potku.net/kirjasto.php
En tiedä tota kirjoittajaa, mutta ihan hyvältä noi vaikuttaa mun silmään. Mitä muut sanoo?