Avaamaton portti.

Suurien puiden kätköistä niiden
oksistojen lomitse pilkistää
vanhahko kulunut aukeava
portti.

Saranat jo kuluneet,ruostuneetkin
ajan pitkässä saatossa.
Avaan tuota porttia,joka loihtii
minuun omaa kulunutta
tunnelmaansa.
Sydämeni lyö lyöntejään kuin
vuoro puhelua sisäisen minän
että ulko maailmani kanssa.

Kulkua omilla porteillani avatuista
ja osittain avaamattomista
tunne lokerikoista.

Kuin osa kodittomuutta ja
vieraalta tuntuvaa,
toinen osa tietä joka tuntuu
niin tutun turvalliselta sen
vehmaita polkuja astella.

Osa sydämeni salattua piilossa
olevaa porttia,jota askeleeni
eivät ole tiellään löytäneet,
sitä kohden on ajatukseni
kuljettava että vastausta
etsittävä.

Avainta- tuohon vieraaseen
portin lukkoon,on jossain
tunne sopukan äärettömässä
viidakossa; on hukassa.
Jossain.

Tahdon nähdä kuin tuntea tuon
portin takana olevan maailmani.
Ehkä sieltä löytynee se puuttuva
palanen joka alitajuntani
ei ole saanut minua mukaansa
- löytämään seesteisyyden
puistoni : oman elämäni
puutarhani.

Pitkä matkani portilleni,joka
odottaa minua-aukaisijaansa.

Minä etsin
minne tunne
sopukkaani
muistojani kuljetan,
mistä saavutan että
löydän tuon porttini
aarteen.

Osanen- kuin kylmää
jäähyväis suudelmaa
rautaista elotonta
porttia
Avainta- etsien,kuin
vasta tuuleen kulkemista.

Etsin lämmintä suven
myötä tuulia,lehvistöjen
hiljaisia säveliä,
sen myötä omaa
- nuotti avaintani -
tuon sisäisen porttini
luokse,joka avautuu

minulle
ja päästäen sisäänsä

lempeästi
ottaen eksyneen
minäni vastaan.

15

513

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Runosi oli kuin seikkailu. Joskus myös ihmisellä on ympärillään monenlaisia portteja, mielessään ja elinympäristössään.

      Hienoja sanakuvia:

      Kulkua omilla porteillani avatuista ja osittain avaamattomista
      tunne lokerikoista...

      Tahdon nähdä kuin tuntea tuon portin takana olevan maailmani.
      Ehkä sieltä löytynee se puuttuva
      palanen...

      Ehkäpä ihminen kaipaa aina jotain, vaikka kaikki olisikin hyvin. Runosi on pohtiva ja mietteliäs, mieleni oli tyhjentynyt kun luin sen.
      Pidin runostasi, runosielusi on erikoinen.
      Kiitos.

      • Tämä oli nyt vähän pikku
        kiireessä tehty ja pikku
        pakolla.
        Pakosta ei oikein pitäisi
        rakentaa mitään.
        Luin tuota kyllä ja
        tarkastelinkin,siihen
        pieniä korjauksia.

        Kun kerran pientä vaivaa
        näin,niin annoin mennä.
        Arvailua,kurkistuksia,
        itsensä tutkailua,
        tarkoituksella ei mitään
        vastauksia...- kriitikkojen
        kauhu arvostelu asteikolla
        ... lienee mitätön ns.tuote.

        Mitäs näitä kaunistelemaan.
        - Mitä piditkö siitä,älä
        huijaa,vaikka kyllä tässä
        aineksia olis parempaakin.

        Tunnustan erikoisuuteni,ehkä
        toisaalta myös pyrin siihen
        ...oliskohan luontaista.

        Kiitän vastauksestasi suuresti,
        kun annoit armon oikeudessa.
        Ehkä taidan itse vielä
        tuota tekelettäni
        tarkastella paremmin.

        Auringon paistetta iltasi
        ratoksi hunaja 71.


    • *runo64*

      ..,etsien ja lopulta löytäen.
      pitää kulkea sielunsa maiseman halki
      matkalla itseensä mutta mitä löytää?
      erilaisia asioita
      kuin erilaisia ihmisiä-yhtä rakastaa,
      toista vihaa,jne.
      kylläpä olet taidolla kirjoittanut
      runosi ja pohtimalla vielä.
      hyvä dolan!!!

      • Olen tainnut itse kovemmalla
        kädellä arvostella tätä
        omaani.
        Tässä on hyvä pohja ehkä
        vielä paremmalle asteelle,
        jos oikein syventyisi.
        Mutta silloin on vaarana
        sellainen - leikki että
        juupas,eipäs -väittely
        oman sisäisen maailmansa
        kanssa.

        Tiedä tuleeko tähän vielä
        joskus palata uudelleen
        -aika näyttää.

        Kiitos kuomaseni sanoistasi,
        kyllä ne herättävät,kun
        itse näin sen totesit.


    • ole rakkaus runoille

      tarkoitettu palsta itse tukkiskelua voisi harjoittaa runopalstalla

      • Hivenen epämääräinen oli
        lauseesi,jos kuitenkin
        yritän.
        Itse tutkiskelu kyllä mielestäni
        sopii ainakin jonkin asteisena
        tälläiselle rakkaus runopalstalle.
        Sehän kuvaa tunne-elämää,
        maailmaa joka liittyy
        rakkauteen.

        Tiedä oikein mitä sitten
        todella tarkoitit,joka
        tapauksessa hyvä
        havainto.

        Kiitän lauseestasi.


      • vain itsetutkiskelusta
        dolan kirjoitti:

        Hivenen epämääräinen oli
        lauseesi,jos kuitenkin
        yritän.
        Itse tutkiskelu kyllä mielestäni
        sopii ainakin jonkin asteisena
        tälläiselle rakkaus runopalstalle.
        Sehän kuvaa tunne-elämää,
        maailmaa joka liittyy
        rakkauteen.

        Tiedä oikein mitä sitten
        todella tarkoitit,joka
        tapauksessa hyvä
        havainto.

        Kiitän lauseestasi.

        mutta joissakin tapauksessa lukemisen ymmärtäminen saattaa osottautua vaikeaksi.pyydän siis lukemaan viestin useampaan kertaa kyllä se siitä aukeaa


      • vain itsetutkiskelusta kirjoitti:

        mutta joissakin tapauksessa lukemisen ymmärtäminen saattaa osottautua vaikeaksi.pyydän siis lukemaan viestin useampaan kertaa kyllä se siitä aukeaa

        Näin joskus saatta tehdä
        -puolin että toisin-toisinaan
        jopa saattanee yltää
        piruilunkin asteelle...

        ...kun huomaa joidenkin kirjainten
        sanamuotoa,kun ei ole mennyt
        aivan virallisen kieliopin
        mukaan...kirjain esim.
        vaihtanut paikkaa,niin tulkkaus
        muuttuu hebreaksi.
        ...tälläistä tämä virtuaali
        verbaliikka on...


      • tahtoo päästä
        dolan kirjoitti:

        Näin joskus saatta tehdä
        -puolin että toisin-toisinaan
        jopa saattanee yltää
        piruilunkin asteelle...

        ...kun huomaa joidenkin kirjainten
        sanamuotoa,kun ei ole mennyt
        aivan virallisen kieliopin
        mukaan...kirjain esim.
        vaihtanut paikkaa,niin tulkkaus
        muuttuu hebreaksi.
        ...tälläistä tämä virtuaali
        verbaliikka on...

        pätemään oikein kirjoituksella.toisaalta ihmisen käsityskyky saattaa olla rajallinen jos ei pysty ymmärtämään kirjoitusta tai edes arvaamaan virheellistä sanaa.mutta lukemalla oppii


      • tahtoo päästä kirjoitti:

        pätemään oikein kirjoituksella.toisaalta ihmisen käsityskyky saattaa olla rajallinen jos ei pysty ymmärtämään kirjoitusta tai edes arvaamaan virheellistä sanaa.mutta lukemalla oppii

        Toivotaan että saapuvat yhteyden
        otot tapahtuvat sellaisessa
        muodossa,että siinä näkyy
        selvästi oikein kirjoituksen
        selvä sana muoto.

        Puutteellisin taidoin ilmaistua
        viestiä,on mahdotonta oikein
        tulkita,saa vain koomisia
        piirteitä.

        Olisi myös toivottavaa,että lähettäjä
        rekisteröityisi niin että eräänlainen
        piilosilla olo- Ei- olisi enään mielekästä.

        Sieltä on niin helppo ampua,
        ottamatta kantaa sen vakavemmin
        omiin vaivaamiinsa "asioihin"

        Toivon parempaa kesää Sinulle
        jatkossa kuin myös kirjoituksiesi
        parissa.

        Yst.Terv.

        DOLAN


    • 'm-p'

      Jos kylmyyttä huokuvan
      portin avain on hukassa
      niin onkohan leppeä
      tuuli sittenkään hyvä
      ratkaisu kokeiltavaksi.

      Pisti ihan miettimään,
      miten masennuksenportit avataan,
      miten ikuisen pakkasen
      huoneeseen taretaan,
      mitä mukaan tarvitaan.

      Tarvitaan seitsenpäinen
      tultasyöksevä, siivekäs
      lohikäärme tusinan kaverinsa
      kera lennähtämään muurien yli
      sisään ja pitämään pienet
      sulatuskisat ja lopulta
      avaamaan portin sisältäpäin.

      Tarvitaan auringonsäteiden
      neitoset kultakutreillaan
      valaisemaan polut ja nurkkaukset.
      Tarvitaan keväänkeijut jotka
      tuovat pussukoissaan Luontoäidin
      kauneimmat elämänilon siemenet.

      Tällä pääsee hyvään alkuun.

      • Poika parka ei ole depis osastolla,
        vaan keski-iän tuumaus tauolla,
        josta naiset puhuu
        omistaan :Menopaussista.

        Miehet taas ovat:Passissa.
        Että mitäs nyt ja mitä
        vois elämän saaliilta
        odottaa.

        Lienevät ehkäpä
        samankaltaisia-Vivahde-erolla.


      • 'm-p'
        dolan kirjoitti:

        Poika parka ei ole depis osastolla,
        vaan keski-iän tuumaus tauolla,
        josta naiset puhuu
        omistaan :Menopaussista.

        Miehet taas ovat:Passissa.
        Että mitäs nyt ja mitä
        vois elämän saaliilta
        odottaa.

        Lienevät ehkäpä
        samankaltaisia-Vivahde-erolla.

        viimeistään bayyfase-kasvoiset miehet kulahtavat ja eräät toista saavat charmantin silauksen koko olemukseensa :DD ... tuostako voisi repäistä saalistustaktiikan?


      • 'm-p' kirjoitti:

        viimeistään bayyfase-kasvoiset miehet kulahtavat ja eräät toista saavat charmantin silauksen koko olemukseensa :DD ... tuostako voisi repäistä saalistustaktiikan?

        Pienet avitus perustelut nk.slangeis
        sanastoihisi voisi kohentaa
        tuota lauseesi imagoa...muuten

        menee erkki osastolle
        ts.roskakoriin.

        Hyvää alkavaa aurinkoista
        päivää.


      • 'm-p'
        dolan kirjoitti:

        Pienet avitus perustelut nk.slangeis
        sanastoihisi voisi kohentaa
        tuota lauseesi imagoa...muuten

        menee erkki osastolle
        ts.roskakoriin.

        Hyvää alkavaa aurinkoista
        päivää.

        biojätteisiin kahvinporojen imualustaksi: sohjoa jo.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taas uusi PS:n rasismiKOHU!

      Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a
      Maailman menoa
      526
      1058
    2. 60
      691
    3. Pitääkö minun pyytää

      Itse itseni sinun luo tällä viikolla vai tajuatko itse pyytää ??
      Ikävä
      53
      594
    4. Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!

      Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o
      Ikävä
      160
      593
    5. Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.

      Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä
      Maailman menoa
      166
      568
    6. Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo

      Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.
      Maailman menoa
      244
      562
    7. Katotaan miten jaksat tätä

      Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.
      Ikävä
      84
      542
    8. Tiedätkö mitä mies

      Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut
      Ikävä
      20
      476
    9. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      98
      469
    10. Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!

      Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht
      Maailman menoa
      187
      460
    Aihe