Minulla on ollut jo vuosi pari pienet peräpukamat. Ne ovat tulleet varmaankin lähinnä siitä, että tykkään istua pitkään pöntöllä ja monesti ulostuksen tulemisessa kestää eivätkä kaikki tule heti ulos. Muutenkin mielestäni minun tulisi ulostaa enemmän, mitä olen pariin vuoteen enää saanut aikaiseksi.
Tänään sitten tunsin sellaisen pienen "kivun", todella pienen, kun olin ulostamassa. Sitten pyyhkiessäni huomasin paperissa jonkin verran verta. Aiemmin verta on saattanut olla ihan vähän lähinnä usean kerran pyyhkimisestä, jolloin ulkona näkyvät peräpukamat hieman "kärsivät". Mutta nyt verta tuli jonkin verran sisältä. Ulostamisen alussa tuntuikin, että uloste "painoi jotain kohtaa", joka oli tavallaan tiellä. En semmoista ole aiemmin huomannut.
Onko tämä nyt vakavaa vai tuliko ulostaessa peräpukamien sisäpuolelle vain nirhama, josta veri tuli? Mitä voisin tehdä, että saisin peräpukamat pois. Lääkäriin en tahtoisi mennä.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Syynä voi olla haavauma tai sisäinen/sisäiset pukamat.
Ilmeisesti syöt liian vähän kuitua ja vatsa on liian kovalla,pitkä istunto ei ole hyväksi.
Oletko käynyt apteekissa,sieltä voidaan neuvoa sulle sopivia peräpuikkoja ja salvaa.
Jos ei vaiva helpota,onhan sulla ollut ne pari nappulaa jo aika pitkään,mene lääkäriin,se on niille normaalityötä eikä siinä ole mitään ujostelemista.
Hoida vaivat pois,se leikkauskaan ei ole ihan kiva asia mutta muitakin menetelmiä löytyy.
Seriproct-voidetta voi pukamien hoitoon kokeilla. Siinä on mukana sellainen nokka, jolla syvällisempäänkin kohteeseen pääsee käsiksi.
ekasi vältä anaali yhdyntää