Synnytyspelko.

Puoli vuotta sitten päätettiin miehen kanssa yrittää lasta. Kummallakin hirmuinen vauvakuume, minulla ollut jo parin vuoden ajan. Nyt olen kuitenkin alkanut epäröimään koko asiaa.

Minulla nimittäin on paha synnytyspelko. Osaksi sen takia, että olen lukenut erilaisilta synnytyspalstoilta kauhutarinoita, kuten alapään tikkaaminen ilman puudutusta -> meinasi itku tulla lukiessani kokemuksia. Olen myös piikkikammoinen. Ajatuskin neulalla laitettavista kivunlievityksistä/puudutuksista ja tipanlaitosta itkettää. Välilihan puuduttamista ja leikkaamista en halua ajatellakaan, en myöskään alapään tikkaamista. Pelottaa niin vietävästi.

Tunteeni ovat ristiriitaisia kun pelkään puudutuksia, tippaa, välilihan leikkaamista ja tikkaamista mutta silti haluaisin synnyttää alateitse.

Mitä minun pitäisi tehdä? Kokemuksia? Lapsihanke vielä jäihin vai?

Asiallisia vastauksia pyytäisin, kiitos!
202398
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

synnytyspelon. Itse pelkäsin kaikkia neljää joka kerta, eikä se poistunut vaikka lapsia tuli monta, aina pelotti. Luin synnytyskertomuksia, joista tiesin mitä oli tulossa. Ei ne lisännyt eikä poistanut pelkoja. Se pelko on vaan olemassa. Joka kerta synnyttämään lähtiessä mietin että oispa se jo ohi. Sitten ajattelin aina,että ne tunnit sen kivun kanssa ovat pieni hetki koko elämästä, ja palkinto on sen arvoista.

Äänestä

kuinka mua pelotti jo ennen raskautta samat jutut, etenkin kaikki toimenpiteet(piikkikammo).
Kipua en pelännyt.
Se pelko kyllä laantui raskauden edetessä, ja synnytyksen alettua oli vaan niin tohkeissaan saamassa lasta maailmaan, ettei osannut enää pelätä sillain.
Niihin toimenpiteisiinkin ehtii tottua raskausajan tutkimuksissa, ja kroppa (sekä mieli)valmistautuu sen 10 kk siihen synnytykseen.
Asiat saa uuden tärkeysjärjestyksen.
Ja synnytyskipuja en pitänyt niin pahoina kun olin luullut.
Epämukavaa ähkintää enemminkin.
Repeytymää en edes huomannut, kuten en välilihan puudutusta, leikkaustakaan.
Tikkauskin meni täysin puutuneena, vauvasta hullaantuneena!
Viikko synnytyksestä olin jo pyöräilemässä, pian parani tikit!
Kohdunkaulanpuudutus toimi loistavasti, samoin ilokaasu.
Innolla lähden uudelleen synnyttämään jos vauvanteossa onnistaa!
Meidät on vaan luotu siihen, ja palkinto on mahtava!

Äänestä

Meikäläinen sai aikoinaan ihan hirveen synnytyspelon lukemalla näitä kauhutarinoita täältä palstoilta. Synnytyksestä tuli minulle ikäänkuin mystinen ja tosi pelottava juttu, eikä mulla ollut todellakaan realistista kuvaa koko touhusta. Sen vaan sanon, et mulla ainakin kaikki meni loistavasti vaikka synnytys kesti 14 tuntia. Nyt olen taas raskaana enkä lue täältä yhtäkään synnytystarinaa, ihan siitä syystä etten usko niitä. Minulle ainakin puudutettiin alapää ennen tikkaamista, en oo kyllä koskaan kuullu et kenelläkään olisi ilman puudutusta tikattu.

Äänestä

Älä lue noita kauhutarinoita. Kaikki voi mennä tosi hyvin, tai sitten ei. Voit myös jostain muusta syystä, kuin synnytyksestä joutua koska vaan johonkin kivuliaaseen lääketieteelliseen toimenpiteeseen, tai jäädä vaikka auton alle. Sehän sattuu perkeleesti kun luut murskaantuu. Kyllä kaikki ovat synnytyskivuista selvinneet. Tiedän tosi kipuherkkiä ihmisiä, jotka ovat kuitenkin useampiakin lapsia uskaltaneet maailmaan pukata. En usko, että ommellaan tahallaan ilman puudutusta, aina paikat eivät vaan puudu niin kuin pitäisi.

Äänestä

luonnollisin asia, ja se, mikä on sisään tuupattu, tulee kyllä jollakin konstilla aikanaan ulos korkojen kanssa.
Ihmiset ovat synnyttäneet kautta aikojen ja synnyttävät edelleenkin mitä vaikeimmissa ja vaarallisimmissa oloissa. Suomi lienee maailman turvallisin maa syntyvälle ja synnyttävälle.
Itse olen synnyttänyt kolme lasta ilman mitään kivunlievitystä missään vaiheessa - siitä huolimatta, että pelkään hammaslääkäriäkin. Olisi aivan kamalaa, jos olisin antanut pelon estää minua saamasta näitä elämäni suurimpia aarteita.

Äänestä

se on varma, jos pidät pääsi. eivätkä nuo kaikki tarinat mitään liioiteltua kauhua ole, vaan ihan normaaleja asioita mitä voi synnytyksessä sattua. olen nähnyt työni puolesta mitä siellä oikeasti tapahtuu, enkä ikinä itse uskaltaisi synnyttää, vaan lapseni tulevat syntymään sektiolla. tulet huomaamaan myös, kuinka suuri murhe pelkosektiosi tulee olemaan muille, jopa täysin tuntemattomille ihmisille, niinkuin tälläkin palstalla näkee. ei kannata välittää, vaan teet niinkuin itse parhaaksi näet. ilkeät ja pelottelevat kommentit saat kateellisilta "sankariäideiltä", jotka ovat itse saattaneet vammautua tai traumatisoitua pahoin omassa synnytyksessään, eli niistä kannattaa kaikkein vähiten välittää. ;) Tsemppiä!

Äänestä
  • mielialaa? Missä on työmoraalisi ja mitä työtä olet tehnyt, missä olet nähnyt, mitä "siellä oikeasti tapahtuu"?
    Terveysalan ammattilaiselta et tekstisi perusteella vaikuta.

    Äänestä

  • Joo ihan totta haastat, ei ne tosiaan mitään kauhujuttuja ole vaan täyttä totta, synnytys on erittäin väkivaltainen tapahtuma ja se todella tulee sattumaan. Kun jotkut vertaa tapahtumaa hammaslääkärissä käyntiin niin ei voi muuta kuin ihmetellä ???? Olin pari päivää sitten hammaslääkärissä ja annoin porata ilman puudutusta, vähän se vihloi mutta se oli aika minimaalista kipua kuitenkin. Minä sain vauriot alatiesynnytyksessä, mutta kyllä suon sektion kaikille sitä haluaville.

    Äänestä

  • lietsoa moista kirjoitti:

    mielialaa? Missä on työmoraalisi ja mitä työtä olet tehnyt, missä olet nähnyt, mitä "siellä oikeasti tapahtuu"?
    Terveysalan ammattilaiselta et tekstisi perusteella vaikuta.

    HYS, HYS, ei saa kertoa mitä se oikeasti on.

    Äänestä

  • läpikäynyt kirjoitti:

    Joo ihan totta haastat, ei ne tosiaan mitään kauhujuttuja ole vaan täyttä totta, synnytys on erittäin väkivaltainen tapahtuma ja se todella tulee sattumaan. Kun jotkut vertaa tapahtumaa hammaslääkärissä käyntiin niin ei voi muuta kuin ihmetellä ???? Olin pari päivää sitten hammaslääkärissä ja annoin porata ilman puudutusta, vähän se vihloi mutta se oli aika minimaalista kipua kuitenkin. Minä sain vauriot alatiesynnytyksessä, mutta kyllä suon sektion kaikille sitä haluaville.

    Monenlaisia vastauksia on tullut. Kiitos kaikille, vaikka en otakkaan selvää kuka puhuu täyttä totta ja kuka kertoo valkoisia valheita. Yrittämistä jatkamme, ei lapsen hankkiminen voi synnytyspelkoon tyssätä. Eiköhän siitä selviä, kivuilla ja tuskilla mutta kuitenkin selvitä. :)

    Äänestä

  • tuskaa ja verta kirjoitti:

    HYS, HYS, ei saa kertoa mitä se oikeasti on.

    synnytykseen kuuluu tuskaa ja verta. Luulitko, että haikara tuo vauvat?
    Ja luuletko, ettei leikkaukseen kuulu tuskaa ja verta?

    Äänestä

  • tuskaa ja verta kirjoitti:

    HYS, HYS, ei saa kertoa mitä se oikeasti on.

    Turpa kiinni idiootti! Jos se sulla oli hirveetä, niin voi kuule johtua ihan itsestäs ja matalasta kipukynnyksestäsi. Jos jollain on joku kauhukokemus, niin se ei tarkoita, että jokaisen synnytys olisi kauheaa. Olet todella lapsellinen!

    Äänestä

  • läpikäynyt kirjoitti:

    Joo ihan totta haastat, ei ne tosiaan mitään kauhujuttuja ole vaan täyttä totta, synnytys on erittäin väkivaltainen tapahtuma ja se todella tulee sattumaan. Kun jotkut vertaa tapahtumaa hammaslääkärissä käyntiin niin ei voi muuta kuin ihmetellä ???? Olin pari päivää sitten hammaslääkärissä ja annoin porata ilman puudutusta, vähän se vihloi mutta se oli aika minimaalista kipua kuitenkin. Minä sain vauriot alatiesynnytyksessä, mutta kyllä suon sektion kaikille sitä haluaville.

    No luuletkos sinä, että on kovin yleistäkin joutua korjausleikkaukseen? Se on todella harvinaista ja varmaan tää pelokas mamma nyt sitten joutuu siihen vai? Oletko vähän tyhmä!!

    Kellään mun tuntemalla ihmisellä itseni mukaan lukien ei ole ollut väkivaltaista synnytystä, eikä edes kovin kivuliasta. Katsoin eilen dokumentin afrikasta synnytyksineen, ja meillä Suomessa on hei pikkasen paremmat oltavat täällä kipulääkkeinemme.

    Ap, älä usko ihan oikeesti! Täällä heiluu ties minkälaista vajakkiporukkaa juttuinensa, niiden totuusperästä ei todellakaan ole tietoa. Jaksamista!

    Äänestä

  • :-0 kirjoitti:

    Mikä sinä olet ketään hulluksi nimittelemään ? Ei korjausleikkaukset nyt niin kovin harvinaisiakaan ole, luuletko että naiset alkavat näitä ikäviä laskeumavaivoja julkisesti kertomaan. Monelle naiselle myös vaihdevuosi-iässä sitten tuleekin eteen näitä mainitsemiani vaivoja jotka johtuvat juuri alatiesynnytyksistä, synnyttämättömillä tai sektiolla synnyttäneillä näitä vaivoja harvemmin kuitenkaan on. Oletko kenties tietämätön, sinä joka täällä hulluksi nimittelet ??

    Äänestä

  • läpikäynyt kirjoitti:

    Joo ihan totta haastat, ei ne tosiaan mitään kauhujuttuja ole vaan täyttä totta, synnytys on erittäin väkivaltainen tapahtuma ja se todella tulee sattumaan. Kun jotkut vertaa tapahtumaa hammaslääkärissä käyntiin niin ei voi muuta kuin ihmetellä ???? Olin pari päivää sitten hammaslääkärissä ja annoin porata ilman puudutusta, vähän se vihloi mutta se oli aika minimaalista kipua kuitenkin. Minä sain vauriot alatiesynnytyksessä, mutta kyllä suon sektion kaikille sitä haluaville.

    Että taas tämmöstä, ainahan näitä kirjoittelijoita löytyy jotka vaan höpöttelee ja yrittävät saada sekamelskaa aikaseksi.Kova mimmi kun on uskaltanut porauttaa hampinsakin ilman puudutusta, kokeileppa juurihoitoa. Älkää antako hänen häiritä, meitä on moneen junaan=)!

    Äänestä

No kannattaa katsoa tuo video sektiosta, niin saa kuvan kyseisen toimenpiteen luonteesta. Huom. tämä sektio menee siis hyvin, ilman komplikaatioita. Joskus niissä tapahtuu paljon pahempaa. Mutta eiköhän tule selväksi, että leikkaus ei ole ihan mikään pikkujuttu ja aika suurella todennnäköisyydellä leikkaushaava on paljon kipeämpi, kuin alapää synnytyksen jälkeen. Luonnolliset repeämät paranevat helpommin kuin leikkaushaava. Ja varmasti on helppo ymmärtää, mikä verenvuoto ja tulehdusriski liittyy leikkaukseen. Veritulppariski on myös.

http://www.youtube.com/watch?v=2f4pCfo1zPM&feature=related

Äänestä
  • katsotko kaikki toimenpiteet mitä sinulle mahdollisesti tullaan tekemään, esim. vatsaleikkaus, silmäleikkaus, suolen tähystys tms?? Miksi katsot kun et itse niistä maallikkona edes mitään ymmärrä?

    sitäpaitsi kyllä alatiesynnytys kaikkine verineen, paskoineen, repeämisineen, väkivaltasine repimisineen ja silpomisineen näyttää miljoona kertaa karmeammalta kuin tuo sektio, jos pakko on katsoa. mulle henk.koht. sektio ei näytä kamalalta.

    Äänestä

  • katsoa? kirjoitti:

    katsotko kaikki toimenpiteet mitä sinulle mahdollisesti tullaan tekemään, esim. vatsaleikkaus, silmäleikkaus, suolen tähystys tms?? Miksi katsot kun et itse niistä maallikkona edes mitään ymmärrä?

    sitäpaitsi kyllä alatiesynnytys kaikkine verineen, paskoineen, repeämisineen, väkivaltasine repimisineen ja silpomisineen näyttää miljoona kertaa karmeammalta kuin tuo sektio, jos pakko on katsoa. mulle henk.koht. sektio ei näytä kamalalta.

    ja siis tarkoitin, että ihan "normaali" ja hyvin mennyt synnytys ilman komplikaatioita näyttää karmealta, en edes uskalla ajatella miltä vaikea synnytys näyttää.

    Äänestä

Itse olen kanssa todella piikkikammoinen, mutta en pelännyt/jännittänyt normaalia synnytystä ollenkaan koska ajattelin ettei siinä niin hirveästi piikitellä (en lukenut etukäteen yhtään synnytyskertomuksia etten alkaisi pelkäämään). Koko raskauden ajan kuitenkin jännitin että jos jokin menee pieleen ja joudutaan kuitenkin sektioon, koska pelkään kaikkia leikkauksia ja nukuttamista yli kaiken. Neuvolassa sanottiin lopussa koko ajan että on iso vauva tulossa, mutta sairaalan koko arvioissa vauva ihan normaali. Yritin saada käynnistystä aikaisemmin että vauva mahtuisi hyvin ulos, mutta en saanut. Synnytys käynnistettiin lapsiveden menon jälkeen tipalla rv 41 1. Vauva ei sitten mahtunutkaan ulos ja jouduttiin kiireelliseen sektioon. Se tehtiin puudutuksessa mistä olin todella onnellinen. Mutta haava sitten tulehtui todella pahasti ja jouduttiin aukaisemaan uudestaan parin viikon päästä. Eli tämän kamalan sektion jälkeen jouduin makaamaan melkeen kuukauden sairaalassa, mut nukutettiin kahdesti, jokainen aamu aloitettiin verikokeella, tipan paikkaa vaihdettiin vähintään joka toinen päivä koska mulla suonet niin huonot, haavan hoito oli kivuliasta (maha oli viikon verran auki). Tämä kokemus oli aivan kamala piikki-, leikkaus- ja nukutuskammoiselle. Lääkäri sanoi seuraavan synnytyksen tapahtuvan automaattisesti leikkauksella. Saa nähdä tuleeko toista lasta koskaan. Ilmoitin raskauden aikana jokaisessa koko arviossa etten suostu leikkaukseen koska pelkään sitä niin paljon ja nyt joutuisin pelkäämään sitä koko raskauden ajan... Ihana poika on nyt 2,5kk ja alkuperäiseen suunnitelmaamme kuului pikkuveli/-sisko heti ku sellainen haluaisi tulla, en haluaisi kokea leikkausta uudestaan mutta haaveissa oli suurperhe... Miten hallita oma pelko?

Äänestä
  • usein kiireellisestä tai hätäsektiosta jää jokin asia kaivelemaan, ja toipuminen on hitaampaa kuin suunitellussa sektiossa. Myös komplikaatiot niissä (kiireelliset) ovat usein yleisempiä koska vauva autetaan maailmaan mahdollisimman nopeasti ja ehkä leikkausjälkikään ei aina ole niin huolellista silloin. Nämä asiat äidin peruskunnon lisäksi vaikuttavat kaikki toipumiseen.

    Itselläni ensimmäinen sektio oli mhyös kiireellinen ja toipuminen oli hitaampaa ja kivuliaampaa (myös haava tulehtui).

    Toinen lapsikin syntyi sektiolla, mutta suunnitellusti. Siinä taas kaikki meni todella hyvin ja ihme kyllä täysin kivuttomasti. Kotiin pääsin jo kolmen päivän päästä. Toinen sektio hieman kyllä jännitti, mutta nyt sen koettuani, ei kolmaskaan sektio tule pelottamaan yhtään.

    Minut leikannut lääkäri sanoikin, että suunnitellussa sektiossa komplikaatiot ovat todella harvinaisia ja toipuminen lähes aina nopeampaa, kun ihmettelin koko kokemuksen "helppoutta" ja kivuttomuutta verrattuna ensimmäiseen leikkaukseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pelokas mamma kirjoitti:

Puoli vuotta sitten päätettiin miehen kanssa yrittää lasta. Kummallakin hirmuinen vauvakuume, minulla ollut jo parin vuoden ajan. Nyt olen kuitenkin alkanut epäröimään koko asiaa.

Minulla nimittäin on paha synnytyspelko. Osaksi sen takia, että olen lukenut erilaisilta synnytyspalstoilta kauhutarinoita, kuten alapään tikkaaminen ilman puudutusta -> meinasi itku tulla lukiessani kokemuksia. Olen myös piikkikammoinen. Ajatuskin neulalla laitettavista kivunlievityksistä/puudutuksista ja tipanlaitosta itkettää. Välilihan puuduttamista ja leikkaamista en halua ajatellakaan, en myöskään alapään tikkaamista. Pelottaa niin vietävästi.

Tunteeni ovat ristiriitaisia kun pelkään puudutuksia, tippaa, välilihan leikkaamista ja tikkaamista mutta silti haluaisin synnyttää alateitse.

Mitä minun pitäisi tehdä? Kokemuksia? Lapsihanke vielä jäihin vai?

Asiallisia vastauksia pyytäisin, kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu