naisten? Itse en ole osannut hakeutua tai edes ajatella, että alkaisin laastarisuhteeseen, ennenkuin olen käsitellyt ja pystyn jatkamaan omaa elämääni. En halua paikkauspakkausta, vaan ihmisen, jonka kanssa on hauksa olla, ilman että tuntee syyllisyyttä siitä, että on ihmisen kanssa vain siksi, että unohtaisi entisen.
Se olisi loukkaus jo sitä toista kohtaankin, jos tunne ei ole kuin toispuolinen.
Kun ihmiset eroaa, miehet löytää hirmun helposti uuden ihmisen, kun taas naiset voivat oleskella yksin lasten kanssa vuosiakin.
Naisella on lapset tietty seurana, kun taas miehet ovat suuremman osan viikosta ja kuukaudesta ilan niitä lapsia eli seuraa, yksin.
Varmaan se on yksi tekijä, että mies hakeutuu laastarisuhteeseen, jottei se yksinolo ala ahdistaa.
Mun mies hakeutui myös laastarisuhteeseen kun jätti meidät, ero oli siis yksipuolinen, ja siksi hän haki ja etsimällä etsi itselleen seuraa.
Hän on niin seurallinen, että ei varmasti olisi osannut olla yksin, ja näin ollen ei piitannut edes siitä, millainen nainen on, kunhan vaan joku siinä pesee pyykit ja keittää kahvit.
Ja kyllä sitä naista yhteist tuttavammekin ovan nauraneet ja arvostelleet, että on miehellä maku muuttunut naisten suhteen ronskisti huonompaan suuntaan, mutta toisaalta kun ajattelee, niin samanlaisia ihmisiä ei ole, ja kukaan ei pysty ketään korvaamaan, on vain hyväksyttävä se että vaihtuessa kaikki voi mennä huonompaan suuntaan.
Se olisi loukkaus jo sitä toista kohtaankin, jos tunne ei ole kuin toispuolinen.
Kun ihmiset eroaa, miehet löytää hirmun helposti uuden ihmisen, kun taas naiset voivat oleskella yksin lasten kanssa vuosiakin.
Naisella on lapset tietty seurana, kun taas miehet ovat suuremman osan viikosta ja kuukaudesta ilan niitä lapsia eli seuraa, yksin.
Varmaan se on yksi tekijä, että mies hakeutuu laastarisuhteeseen, jottei se yksinolo ala ahdistaa.
Mun mies hakeutui myös laastarisuhteeseen kun jätti meidät, ero oli siis yksipuolinen, ja siksi hän haki ja etsimällä etsi itselleen seuraa.
Hän on niin seurallinen, että ei varmasti olisi osannut olla yksin, ja näin ollen ei piitannut edes siitä, millainen nainen on, kunhan vaan joku siinä pesee pyykit ja keittää kahvit.
Ja kyllä sitä naista yhteist tuttavammekin ovan nauraneet ja arvostelleet, että on miehellä maku muuttunut naisten suhteen ronskisti huonompaan suuntaan, mutta toisaalta kun ajattelee, niin samanlaisia ihmisiä ei ole, ja kukaan ei pysty ketään korvaamaan, on vain hyväksyttävä se että vaihtuessa kaikki voi mennä huonompaan suuntaan.
Vastaukset 46
Vanhimmat
mikään laastarisuhde. olisitko toivonu että exäs olis jääny sun perään haikailemaan?
että on rakastanut toista tosissaan ja olisi tahtonut jatkaa??? Nautitko sinä siitä, että saat sanoa jollekkin että oot katera?
Minä jäin miehen perään haikailemaan, mieshän se lähti eikä taatusti haikaile meidän perään, Jos haikailisi, olisi palannut jo aikoja sitten.
Jos mies löytää uuden nopeesti, niin ei se voi olla muu kuin laastarisuhde.
Jos itse olisin sellasen halunnut, olisin jo sellasen etsinyt, mutta kun en taravitse laastareita.
mitä jos yrität kokonaan lopettaa tuon laastariajattelun ja annat elämäsi mennä eteenpäin? Ei kukaan pääse sinua lähellekään jos olet jo valmiiksi tuota mieltä.
Tiedän että on vaikea unohtaa, mutta uusien mielenkiinnon kohteiden hankkiminen helpottaa. Syksyllä alkaa taas työväenopistot sun muut, hankkiiudu jollekin kurssille elleivät lapsesi ole liian pieniä.
Älä haaskaa ajatuksiasi mieheen tämän enempää. Yritä ainakin! Olet jo hyvässä vauhdissa.
on oikeus ajatella lastensa isää. Minusta se on suorastaan velvollisuus.
pesemään ne pyykit ja keittämään kahvit, jos se siitä kiikastaa? Mitä sellaista se laastari tarjoaa jota sinä et?
Koet velvollisuudeksesi ajatella ihmistä, joka ei halua olla kanssasi missään tekemisissä? Taidat olla vähän masokismiin taipuvainen.
Melko samalla lailla on mun lasteni isäni ja mies tehnyt aikanaan exälleen, kuten sun miehes sulle...meidän laastarisuhde on kestänyt jo 24vuotta.Lapsia 2, eikä mitään aikeita erota ihan hyvältä tuntuu edelleen elää tässä suhteessa.
oikeaa rakkautta lähteä etsimään. Mun ex mieskin sanoi mulle kerran, et kunhan nyt tossa joku on ettei tarvi olla yksin. Mun ex miehellä on niitä laastareita, kun mitään tolkkua sen naisista en ole ottanut, kuka mitä häh.. tyyliin! En sano etteikö teillä oo rakkautta, mutta joillakin vaan on tärkeetä en siinä joku on.
Itse en siihen kykene,että tavan vuoksi kun muuta ei ole.
pyykinpesua. Kahvia en edes osaa keittää, enkä tiettävästi ole masokisti sen paremmin kuin sadistikaan.
Sen sijaan ajattelin yhteisten lastenne elämää ja heidän isänsä roolia siinä. Se jatkuu vähintään perinnönjakoon asti hänen kuolemansa jälkeen. Senkin jälkeen hänen vaikutuksensa sekä geenitasolla että suhtautumisessa lapsiinsa ja heidän kasvatukseensa jatkuu sukupolvesta toiseen.
Jos olet saanut lapsia jonkun henkilön kanssa, et saa häntä olemattomaksi etkä tehtyä tekemättömäksi. Halusitpa tai et, joudut ajattelemaan häntä ja olemaan yhteyksissä häneen. Lapsissasi näet osan häntä joka päivä.
Lastesi isä on elämäsi tärkeimpiä henkilöitä. Muita tulee ja menee, niitä laastareitakin, hän pysyy, esiintyen sekä muistokirjoituksessasi että lastenne jälkeläisten sukupuussa. Lastesi kautta hän on lähisukulaisesi.
Tiedustelkaapa puolisoiltanne, moniko heistä haluaa nimensä eksänsä kuolinilmoitukseen (tai muistokirjoitukseen, jos sattuu olemaan niin merkittävä henkilö)?
Omani ei halua, mahtaako hän olla poikkeus?
merkittävien henkilöiden muistokirjoituksiin ja elämäkertoihin lasten äitien ja isien nimet laitetaan. Rupusakin ei ole niin nuukaa.
Lue enemmän (niitä muistokirjoituksiakin), niin luulet vähemmän.
Omasi voi muuttaa vielä mieltään. Voi olla, ettei hän loppujen lopuksi halua sinunkaan nimeäsi muistokirjoitukseensa. Mutta virallisia elämäkertoja koottaessa ei hänen mielipidettään kysytä.
riippuu tietysti lapsen iästä, mutta jos mieheni (lapsen biol. isä) mainittaisiin, me olisimme yhdessä perheenä jossakin ilmoituksen hännillä ja exän uusi mies (lapsi pitää häntä myös isänään) olisi sitten kärjessä, En usko että tulisi ongelmia.
Kyse olisi siis exän ilmoituksesta, meidän perhe tuskin perinteisiä ilmoituksia julkaisee.
että se mökin Miina, josta ei tehdä muistokirjoitusta, on rupusakkia? Aika omahyväinen ajattelutapa.
Jos ex-puolistostasi laaditaan nekrologi, hän on varmasti merkkimies. Väkisinkin tulee ajatelleeksi, että teit aikanasi hyvät naimakaupat, etenit reittä pitkin ja sait itsellesi komean suvun ja kenties tittelin? Vuorineuvoksetar... vou. Ja nyt saat nimesi miehesi elämäkertaan? ;)
Ja nyt kaikki on mennyttä, eikä laastareista löydy professoreja!
:D
Minä ainakin ajattelen lapseni olevan itsenäisiä yksilöitä, ei mitään pieniä klooneja minusta tai isästään.
Isän ja äidin rooli vaihtelee, jos jompikumpi ei jaksa osallistua lastensa elämään ei tätä siitä voi rankaista. Eikä sitä eksää kyllä tule ajateltua.
Onhan tietenkin myös niitä, jotka eivät pysty päästämään irti menneestä, mikä on valitettavaa.
arvattu.
Minulla ei ole ex-miestä eikä laastareita. En ole edennyt reittä pitkin, ja tittelit olen hankkinut ihan itse.
Rupusakki oli provosointia, ellet huomannut. Näyttää tehonneen.
– niitä harvemmin jälkikäteen selitellään provoiksi, mutta kerta se on ensimmäinenkin.
kysymys: Sinulla ei ole ex-miestä eikä laastareita. Myönnät, että provosoit tarkoituksella. Kertoisitko, miksi teet sitä uusperhepalstalla?
Anna kun arvaan: mielenkiinnosta?
niitä "laastarisuhteiksi"kutsuttuja voi olla naisillakin??
Nykyinen mieheni erosi,kun silloinen avopuolisko petti toisen miehen kanssa.
Myöhemmin kun minä aloin sen "petetyn"kanssa(=mieheni) seurustelemaan totesi se ex-nainen että olen muka "VAIN laastari hänen exälleen".
Itse hehkutti viestein kuinka on nyt uuden suhteensa kanssa kihlautunut,ja kuinka lapsikin syntyi heille.
Vaan kuinkas kävikään..se ex-nainen jäi toisenkin lapsen kanssa yksin,mies kun hältä lähti.Eipä enää hehkuta ja asioistaan tiedottele;)
Minä sen sijaan olen yhä onnellisessa suhteessa mieheni kanssa,vastoin tuon ilkeän exän puheita.
Emme ole "laastareita",vaan olemme tietoisia valintoja toisillemme!
Surffailen aina joskus näillä keskustelupalstoilla, milloin milläkin. Uusperhepalsta ei ole ainoa, minne olen kirjoittanut. Jos huomaan jonkin sellaisen aiheen, josta minulla on mielipide, saatan sen esittää, varsinkin, ellei kukaan muu ole vielä samansuuntaista mielipidettä esittänyt. Mielestäni keskustelussa on hyvä tuoda esille asioista mahdollisimman monta näkökulmaa.
esitettyyn kysymykseen, kiitos. Miksi provosoit?
ensimmäinen kerta. Halusin saada vähän puhtia tähän väsähtäneeseen ja itseään toistavaan keskusteluun. Sitä varten kai yleensäkin provosoidaan.
Ja kieltämättä sana "rupusakki" sopii hyvin monien tällä palstalle julkaistujen puheen vuorojen kielenkäyttöön. Eivät täällä monet muutkaan juuri hienostele.
Ja kuten varmastikin huomasit, en viitannut sanallani yhteenkään keskustelijoista enkä heidän läheisistään, vaan pikemminkin eräänlaiseen hypoteettiseen vainajaryhmään. He varmaan antavat sen minulle anteeksi.
Olen aina ihmetellyt, millä perusteella niin kovin monet keskinkertaisuudet pitävät itseään etuoikeutettuina asettamaan standardeja muille. Elleivät vastaukset tai keskustelun taso miellytä heitä, he katsovat olevansa oikeutettuja mihin vain, provosointiin tai muiden nimittelyyn.
Toivottavasti nämä "hypoteettiset vainajat" välittävät mahdollisen anteeksiantonsa vaikkapa meedion kautta sinulle, niin pääset tunnontuskistasi. Suothan kuitenkin minulle, vielä hengittävälle rupusakkilaiselle, mahdollisuuden ilmaista omat mieliipiteeni omiesi rinnalla tällä palstalla.
saat ilmaista mielipiteesi täällä! Juuri keskustelua heräättääksenihän täällä sanailen. Minusta on edelleenkin tärkeää, että mahdollisimman monet näkökulmat tulevat esille.
Onko täällä joko keskinkertaisuuskin syyllistynyt provoiluun? Minulta on jäänyt se kokonaan huomaamatta.
Tunnontuskia en kärsi mistään, mitä olen tällä palstalla kirjoittanut.
kirjoituksista/kirjoittajista ovat keskinkertaisia, minä mukaan lukien. Aika harva briljantti kirjoitus on jäänyt mieleen.
Kerrot, ettei sinulla ole uusperhettä eikä edes eksää, ei siis käytännön kokemusta niistä asioista, joista täällä puhutaan. Väität tekopyhästi, että haluat vain herättää keskustelua. Sitten, kun keskustelu käynnistyy ja joku esittää eriävän mielipiteen, katsot oikeudeksesi provoilla?
En ymmärrä. Minulle ei tulisi mieleenkään mennä lemmikkipalstalle kertomaan _tärkeää_ mielipidettäni, että mopsi on ruma, eihän minulla ole edes koiraa...
Kaikkein vähän arvostan niitä "hypoteettisia kokijoita", joiden elämä on netissä ja jotka pyörivät palstalta toiselle mestaroimassa mielipiteillään, jotka eivät perustu mihinkään itse koettuun, eli taisin todellakin yliarvoida sinut.
tuohduit! Lisäksi aivan syyttä suotta.
Et varmastikaan ole lukenut koko viestiketjua. Minä en tätä keskustelua aloittanut, toinpahan vain mukaan yhden näkökulman.
En myöskään ole "provoillut". Käytin sanaa "provosoida" merkityksessä, jossa minä olen sen oppinut tuntemaan. Nettipalstojen jargonia en ilmeisesti riittävästi tunne. Sana, jota käytin sarkastisesti saadakseni viestini paremmin perille, oli "rupusakki". Sillä en viitannut missään tapauksessa kehenkään keskustelijoista enkä muihinkaan todellisiin henkilöihin tai ryhmiin. Kiipeähän viestipuuta ylemmäs, niin näet, mitä todella tapahtui.
En ole esittänyt täällä arvoarvostelmia kenenkään ihmisen enkä minkään ryhmän ulkoisista tai sisäisistä ominaisuuksista tyyliin "mopsi on ruma". Katson kuitenkin, että myös koirattomalla ja mopsittomalla on oikeus mielipiteeseensä mopsista ja myös sen ilmaisemiseen. Varmuuden vuoksi hän voisi lisätä, että kysymyksessä on hänen oma mielipiteensä, mutta tällaisten väitteiden osalta sen luulisi olevan muutenkin itsestään selvää.
Siltä varalta, että viimeisessä kappaleessa esittämäsi vuodatus kohdistuu minuun, vrt. viimeinen sana, voin kertoa, että en tarvitse arvostustasi, elämäni ei ole netissä, en pyöri enkä mestaroi. Mielipiteitä olen muodostanut omien kokemusteni lisäksi myös tutkimustiedon pohjalta. Asia, jonka otin täällä esille, ei ole mielipiteeni, vaan tosiasia. Sen, että monet eronneet katuvat eroaan, olen saanut tietää sekä tutkimustiedon että kuulemieni elämäntarinoiden perusteella. Tällainen katumus on tosiaan melko yleistä ja se on suosittu teema myös kirjallisuudessa ja iskelmälyriikassa. Tämä keskustelu olisi jäänyt vaillinaiseksi, ellei sitä olisi tuotu esille. Olkoon viestini vaikkapa kädenojennus niille kolmellesadalle, jotka jokaisesta tuhannesta eronneesta katuvat eroaan kolmen vuoden kuluttua sen tapahtumisesta.
Ei aina ole välttämättä laastaria, mies on vain työstänyt eron ennen lähtöä ja ollut valmis uuteen suhteeseen.
ei ole omaa elämää... hanki elämä niin ei tarvitse päiviä netissä surffailla.
hassusti asiat ovat? Enpä ole huomannutkaan.
Jos netissä surffailu on sen merkki, ettei ole elämää, niin täällä on paljon elotonta porukkaa.
niin on, että usein lapset jäävät äidille ja harvempi mies on valmis ryhtymään isäksi kun lapsetontakin seuraa on tarjolla.
Nykyaikana melko moni mies jo osaa itse pyykkinsä pestä, joten tämankaltaisille laastareille ei ehkä ole niin paljon tilausta. Seksi saattaa olla yksi syy hankkiutua suhteeseen kylläkin.
Jos ex-miehesi halusi eron eli sanojesi mukaan jätti sinut, onko sinun helpompi ajatella hänen uutta suhdettaan laastarina? Sekin lienee normaalia, kun on vielä tunteet pinnassa. Ajan mittaan alkaa kyllä helpottaa.
Enkä suosittele uuden ja vanhan suhteen vertailua, siitä tulee vain paha mieli. Tsemmpiä sulle!
miten tämä littyy uusperheisiin?
Minä olen ajatellut, että miehet aika yleisesti hankkivat itselleen uuden onnen ja vasta sen jälkeen haluavat erota. On helppo siirtyä uuden naisen luokse eikä tarvitse jäädä yksin. Toki naisetkin näin tekevät mutta tuntuu vain, että miehille tuo toiminta on paljon helpompaa ja yksinkertaisempaa. Tosin mulla vain kokemusta omasta ex:stäni.
Minä olen elänyt lasten kanssa yksin ja tuntuu, että missä minä edes pystyisin tapaamaan miehiä saatikka seurustelemaan heidän kanssaan. Lapset tapaavat isäänsä hyvin harvoin ja ei lapsenvahtiakaan viitsi olla aina pyytämässä. Ei ole helppoa löytää uutta suhdetta keski-ikäisenä, usean pienen lapsen yh-äitinä.
Jos se exäsi uusi nainen on niin huono että tututkin nauraa, mitä exä siltä saa? jos sä kerran pesit jo ne pyykitkin, siitä ei voi olla kyse
Ettei vaan ois lämpöä ja rakkautta, sexistä ei uskalla sulle mainitakkaan ;)
halua surra yksin, ja elämän onhelpompaa kun joku vaan on. Näin luulisin. Mullakin olisi varmaan helpompaa jos olisi tossa joku joka jakaisi huolet, murheet ja ilot kanssani, ja arjen työt kotona ja lasten kanssa. Mutta en halua niitä laastareita peittämään omaa surua, vasta sitten kun tiedän että olen jonkun kanssa siksi että entinen on poissa mielestä.
Itsellesi valehtelemisen sijaan harkitsisin realistisempaa vaihtoehtoa: totuuden myöntämistä.
Ei se eksä sinua sure, älä sinäkään häntä.
emmekä me häntä. Vaikka takas haluisikin, en ottaisi.
Ihan totta! Vai ette TE kaipaa... Jokainen lapsi kaipaa isäänsä, jos vanhemmat on eronneet. Älä petä itseäsi.Koeta joka tapauksessa kasvattaa lapsistasi rakastavia ihmisiä,älä katkeria... He kyllä oivaltavat asiat aikuisina.
isälleen anteeksi antaa. Ei ole lapenlapsikaan vaaria nähnyt, niin pahasti on lapsiaan loukannut.
mutta lapsuudessa koetut asiat vaikuttavat koko loppuelämään. Niitä sitten terapioissa pengotaan.
Kunpa me vanhemmat, niin isät kuin äiditkin, ymmärtäisimme sen suuren vastuun, jonka olemme kannettavaksemme saaneet kun olemme lapsia maailmaan saattaneet. Kun ihmisellä on lapsi, hän ei voi enää ajatella ensimmäiseksi itseään ja omia halujaan ja tarpeitaan, vaan lapsi on tärkein.
Jokainen vanhempi muuttakoon tarpeen mukaan omaa käytöstään ja vastatkoon omista valinnoistaan. Puolisoa ei pysty muuttamaan, eikä hänen virheistään tarvitse vastata. Lapset taas eivät pysty vaikuttamaan kummankaan vanhempansa valintoihin, mutta joutuvat kantamaan vastuun niistä vielä sittenkin, kun vanhemmat ovat jo mullan alla.
kun isä lapsensa jätti, ettei lapsetkaan halua enää isäänsä nähdä. Nuorimmainen ei edes koskaan edes mainitse isä sanaa. Jäljet on jättänyt. Toisaalta oli onni, että olivat sen verran pieniä, että oli helppo hyväksyä muutosta.
koulutustasi? Oletko opiskellut?
Kertomasi kuulostaa niin yllättävältä nykyaikana: olet panostanut koko elämäsi miehen passaamiseen, lastenhoitoon, kahvinkeittoon, pyykinpesuun... piikastatukseen.
Mikä on saanut sinut tekemään tämän valinnan? Eikö sinulla ollut vaihtoehtoja tai mitään omaa?
tänäkin päivänä on perheitä,jossa nainen jää kotiin hoitamaan lapsia IHAN omasta halustaan.Joka on samalla myös molempien aviopuolisoiden yhteinen päätös.
Se että haluaa hoitaa lapsia ja kotia ei tee kenestäkään tyhmää tai vähäisempää.Se on lapsille parempi vaihtoehto..kuka väittää että lapselle on parempi varttua suuressa lapsiryhmässä??Herätä joka aamu,jopa vauvaikäisestä,ja lähteä vieraaseen apikkaan..vieraiden ihmisten hoidettavaksi??Sairastaa moninkertaisesti sellaiset taudit,joita kotona hoidettava ei sairasta kuin vasta kouluikäisenä??
Itse olin 15 vuotta kotiäitinä,perheen yhteisestä päätöksestä.Samalla tosin pystyin etäopiskelemaan,joten mistään en jäänyt paitsi,ja koko perhe voi hyvin:)
Ja todellakin vaihtoehtoja oli,valitsin sen itselle oikeamman.
(enkä ollut siis se ap. kirjoittaja)
otettiin kymmenkunta vuotta sitten nykyisen mieheni kanssa toisistamme laastarit.
Tässä sitä edelleen ollaan ja kivasti menee.
Jos sattuu samankaltaiset "laastarit" vastakkain niin paljon hyvää voi kehkeytyä=liimaside.
Että osaksi käsitys miesten helpommin hakeutumisesta laastarisuhteeseen on se, että laastarisuhteista puhuu yleensä ne muut, jotka eivät suhteessa ole. Ja me naiset satutaan enemmän kirjoittelemaan ja puhumaan suhdeasioista. Ihan samalla tavalla itse nähnyt niin naisia kuin miehiäkin hakeutumassa eron jälkeen nopeasti uuteen parisuhteeseen.
Toisaalta yksi vaikeuttava tekijä voi olla naisilla se, että sen laastarisuhdejutun ja eron mieltää juuri henkilöissä. Olen tämän henkilön kanssa koska haluan päästä yli edellisestä henkilöstä. Se ei nimittäin aina välttämättä ole noin, vaan siinä voidaan olla henkilön kanssa, joka laastarina elvyttää uskoa vastakkaiseen sukupuoleen negatiivisten kokemusten jälkeen. Eli ei uusi partneri vs. ihminen vaan vs. ikävät kokemukset.
Omasta mielestäni jos rehellisiä ollaan toiselle, niin laastarisuhteessa ei ole mitään pahaa. Olenhan tavallaan itsekin laastari miehelleni, tosin tätä kestänyt yli 8 vuotta. Koska jos laastari on sellainen, joka elvyttää, parantaa (tässä henkisesti) ja suojelee niin eikös ne ole ihan hyviä asioita? Mielelläni olen laastari miehelle ja mielelläni pidän miestä laastarina. Vain sillä erolla, että sitä ei repäistä pois. :)
ei trvi mitään. ei ole esteitä, ei lapsia jokapäivä siinä, ja naisetpassaaaina,kunpelkää et mies jättää!
Miesten elämä on helpompaa kuin naisten. He eivät myöskään sure mennyttä liittoa ja lapsiaan.
NIIN, EI TIETYSTI KAIKKI, on hyviä miehiä, joille lapset ovat tosi tärkeitä!
laastarisuhdetta enemmän kuin nainen. Harvat miehet selviytyvät arkiaskareistakaan ilman naista, ja jos äiti on jo esim. kuollut, on laastari löydettävä pian.
Miehillä on yleensä myös huonommat sosiaaliset taidot ja vähemmän ystäviä kuin naisilla, joten edes yksi kaveri pitää löytää. Ja kai seksilläkin on asiassa osansa.
Nämäkin ovat yleisluontoisia havaintoja, poikkeuksia löytyy, pinttyneitä vanhojapoikia yms. Toisaalta sellaiset saavat osakseen paljon enemmän ihmetystä kuin yksin elävät naiset.
mies vaihtoi huonompaan?
Voihan olla henkisesti paljon fiksumpi kuin mitä sinä vaikutat olevan
Tai ihan vaan sopivampi miehelle? Oppi sinun kanssasi eläessään, millainen sen kumppanin ei ainakaan pidä olla ;)))