Lapsen pitäisi saada 2 lämmintä ruokaa päivässä. Niinhän se on ja sillä sipuli. Mutta miksi juuri LÄMMINTÄ ruokaa?
Meille tuli mieheni kanssa väittely asiasta kun hän väitti että ihan samahan se on onko ruoka lämmintä, haaleaa vai kylmää ja minä väitin että kyllä sen pitää olla nimenomaan lämmintä ruokaa, mutta en osannut perustella miksi?!
Luulin kun siinä nopeasti asiaa ajattelin, että se voisi liittyä jotenkin vatsalaukun ja suoliston toimintaan, että ne toimii sitten paremmin. Mutta en mitään muuta syytä asialle keksinyt. (vaikuttaneeko se edes tuohon?)
Kertokaas viisaammat miksi päivittäin kuuluu syödä lämmin ruoka, eikä "kylmä ruoka" ole sama asia?
Kiitos vastanneille.
Meille tuli mieheni kanssa väittely asiasta kun hän väitti että ihan samahan se on onko ruoka lämmintä, haaleaa vai kylmää ja minä väitin että kyllä sen pitää olla nimenomaan lämmintä ruokaa, mutta en osannut perustella miksi?!
Luulin kun siinä nopeasti asiaa ajattelin, että se voisi liittyä jotenkin vatsalaukun ja suoliston toimintaan, että ne toimii sitten paremmin. Mutta en mitään muuta syytä asialle keksinyt. (vaikuttaneeko se edes tuohon?)
Kertokaas viisaammat miksi päivittäin kuuluu syödä lämmin ruoka, eikä "kylmä ruoka" ole sama asia?
Kiitos vastanneille.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Lämpimällä ruoalla tarkoitetaan annosta, jossa on lihaa, kalaa tai vastaavaa, perunaa tai riisiä kypsennettynä ynnä jotain kasviksia. Ei sen välttämättä tarvitse kuumaa olla, mutta se vaan yleensä maistuu paremmalle lämpimänä. Siis jotain muuta kuin esim jugurttia, jäätelöä tai hedelmiä, jotka taas ovat välipaloja. Näin olen asian ymmärtänyt.
Sitä en tiedä, ovatko nuo ns. lämpimät ruoat ihmiselle välttämättömiä. Jotkut taas vannovat raakaravinnon nimeen, mutta se on mielestäni työlästä ja vaatii asiaan kunnolla perehtymistä, että olisi sitten täysipainoista.
lämmintä, kunhan siinä on tasapainossa kaikki proteiinit ja mitä niistä sitten pitääkin saada. Yhtä hyvin voit syöttää sen lapsellesi vasta kylmänä tai tehdä lämpimän ruuan sijaan jonkun kylmän riisi-kinkkusalaatin tms.
Ymmärtääkseni tasapainoinen ravintoympyrä täyttyy,jos ravinnossa on lihaa/kanaa/kalaa sekä perunaa/riisiä tms vihannesten lisäksi. Lapsi erityisesti tarvitsee kasvaakseen hiilihydraattia (esim. peruna) ja proteiinia (liha) oikeassa suhteessa. Kylmä peruna- ja lihapöperö on varmasti kamalaa, ei mene kunnolla kurkusta alas ja maistuu pahalta (joskus jäähtynyttä ruokaa syöneenä voin kokemuksesta sanoa, myöskään tyttöni ei huoli jäähtynyttä ruokaa).
En keksi yhtäkkiä kylmiä ruokia korvaamaan lämpimien aterioiden ravintosisältöä, kunnon ruoan korvaaminen viileillä, jugurtella, hedelmillä tms. kevyemmillä syömisillä ei ole terveellistä. lapsi ei saa niistä tarpeeksi ravintoaineita. Ne eivät myöskään samalla tavalla tee oloa kylläiseksi, ainakaan pitkäksi aikaa kuin lämmin ateria. Perunan ja pastan pitkäkestoiset hiilihydraatit pitävät nälkää pidempään, kun mm. sokerista saatu energia.
Jotta pääruoka-ateriat olisivat siis sekä terveellisiä, että hyviä, on niiden oltava lämpimiä. Tämä on oma käsitykseni. Lämpimien aterioiden lisukkeiksi kuuluisi lisäksi ihanneruokavaliossa salaattiosio, joka ainakin aikuisella saisi viedä puolet lautasesta.
Minun mielipiteeni on, että paljon kovia eläinrasvoja sisältävät ruoat ovat kylmänä pahoja. Ruoat, joissa on rasvaa kohtuullisia määriä, ja sekin pääasiassa juoksevaa kasvirasvaa, maistuvat myös kylmänä.
Meillä ei lapset syö juuri koskaan lämmintä ruokaa. Ruoka kyllä otetaan lautaselle lämpimänä, mutta salaatteja yms. syödään niin kauan, että pääruoka kerkee jäähtyä, ja se syödään sitten kylmänä.
tässä tosiaan taidetaan tarkoittaa. JOS lapsi syö vain viilejä, jogurtteja, muroja yms ei ruokavalio ole tasapainoinen. Lautasmallin käyttö takaa tasaisen ravintoaineiden saannin (edellyttää tietty monipuolista raaka-ainevalikoimaa). Itse olen sitä mieltä, että ihan AINA! ei sen toisen aterian tarvitse olla lämmin (eli siis sisältää lihaa, kanaa tai kanaa sekä perunaa, riisiä, yms sekä salaattia). Jos iltapäivällä esim. grillataan kanaa ja syödään sen kanssa riisiä niin ok, vaikka se salaatti jäi vähemmälle:)
Joskus pelkkä viili ja ruisleipä voi olla iltapäivän ateria (esim. jos ollaan menossa automatkalle ja lapsi voi alkaa voida pahoin en tosiaankaan pakota syömään "lämmintä ruokaa")
Summa summarum: EHKÄ kuitenkin tärkeintä on, että lapsesta HUOLEHDITAAN! Lienee siis kokonaisuuden kannalta irrelevanttia, jos esim. isän kanssa herkutellaan makkaralla ja limsalla joku iltapäivä:)
Ei sillä lämmöllä ole merkitystä vaan sillä, mitä ruoka on. Osa ravintosuosituksen tuotteista on luonnollisempia lämpimänä ruokana, mutta ei pakosta.
Meillä ainakin kesällä kuumilla monasti syödään kylmää ruokaa vaikka se on ns lämmin ruoka olevinaan..
Ihan vauvalla lämmöllä on väliä eli kylmåä ruoka tai maito kuluttaa energiaa suott akun se viilentää kehoa. Vertaa sitä kuumeen alentamiseen viileydellä..
Moni myös on siinä luulossa että ruualla on oltava aina perunaa tai edes makaroonia tai riisiä. Kasvikset ajaa saman ja ovat jopa parempi vaihtoehto.
En todellakaan mene seuraavia asioita kirkossa huutelee, mutta uskoisin asioiden olevan seuraavasti =) kun ruokaa lämmittää se tulee paremmin sulavaksi ja elimistön ei tarvitse tarpeettomasti käyttää entsyymejä ruuan hajoittamiseen hyötykäyttöön.Samalla mahdolliset epäpuhtaudet poistuvat.Itse en söisi esim raakaa kalaa, kysyppä tätä mieheltäsi ;)
Minä ainakin tykkään graavilohesta, vaikka se onkin raakaa.
Sitäpaitsi se, että joku ruoka on kylmää, ei tarkoita että se olisi raakaa. Jos liha tai kala on kypsennetty, pysyy se kypsänä, vaikka sen jäähdyttäisi kuinka kylmäksi. Minä söin äsken jääkaappikylmän broileripihvin, joka oli ihan taatusti kypsä. Mieheni paistoi sen päivällä.
Tuoresuolaus eli graavaus on itse asiassa kalan raakakypsyttämistä.
Ettäs tiedät.
http://www.prokala.fi/default.asp?docId=11978
Hyvä ettet mene kirkossa huutelemaan.
Ruokaa ei lämmitetä muuta kuin maun vuoksi.
Ainoastaan ihan pienille vauvoille suositellaan korvikkeen/äidinmaidon lämmittämistä kehon lämpöiseksi, ettei turhaa energiaa kuluisi maidon lämmittämiseen.
Ruoka ei muutu paremmin sulavaksi, kun sen lämmittää mikrossa.
Kypsennyt kyllä muuttaa ruokaa paremmin sulavaksi.
Raaka porkkana vs. keitetty porkkana.
Mahdolliset bakteerit kuolevat, kun ruokaa keitetään minuutteja.
Mikrolämmitys (syömälämpöiseksi) itseasiassa kiihdyttää bakteerien kasvua,
siksi ruokaa ei suositella lämmitettäväksi montaa kertaa mikrossa.
Eivät ne epäpuhtaudet poistu (kuravadestä puhdasta?) mutta monet bakteerit kuolevat.
Eli kiinalaisen lääketieteen mukaan Pernaa rasittaa kylmä ruoka. Perna on kiinalaisessa lääketieteessä laajempi käsite kuin länsinmaisessa. Se käsittää koko ruoansulatuksen ja suoliston. Jos joku tästä aiheesta viisaampi lukee tämän, korjatkoon, jos olen väärässä, en nimittäin ole tämän alan ammattilainen, vaan itseoppinut. Joka tapauksessa paljon viisautta tuossa systeemissä on, sen verran minullakin on kokemusta ja tietoa.
hyvin,koska kylmässä ruuassa bakteerit jyllää helpommin. Otetaan esimerkiksi jokin keitto. Kun keitto on keitetty ja otettu niin pitää se saada mahdollisimman nopeasti kylmään etteivät bakteerit ehdi siihen mennä ja kuumentaa sitten hyvin ennen seuraava syömistä että esim.ripulia aiheuttavat bakteerit kuolevat. Ja lämmin ruoka on ruuan sulatuksenkin kannalta tärkeää.