Autatko minua, näkijä...

Olisin oikein kiitollinen, jos joku ystävällinen näkijä voisi katsoa ja vastata minulle. Mitä minun kannattaisi tehdä ammatillisessa mielessä ja elämässä muutenkin?

Tuntuu, että teen vain virheitä, virheitä ja virheitä... Minulla ei oikeastaan ole ystäviä, ja olen jotenkin ulalla normaalista elämästä. En osaa enää olla ihmisten kanssa. Haluaisin ystäviä ja miesystävän, mutta en tiedä voisiko kukaan pitää minusta tällaisena. Enkä edes tapaa ihmisiä. Itsekunnioitukseni kuihtuu pois, kun olen aina vai jumissa. Stressaan ja suren asioita ihan liikaa.

Haluaisin vielä tietää, pääsenkö sinne kouluun, ja onko se kannattavaa. Pitäisikö muuttaa ajatuksia ihan kokonaan vai sinnitellä eteenpäin?
2187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

"Maailmassa on vikana se että typerykset ovat ehdottoman varmoja ja viisaat ihmiset täynnä epäilyä" - Bertrand Russell

Anna, sinä et näe itseäsi oikeassa suhteessa muihin ihmisiin. Kukaan ei ole täydellinen, kaikilla on epäilynsä ja heikot hetkensä! Kaikki tekevät virheitä, mutta niihin ei pidä jäädä rypemään. Sitäpaitsi monet virheetkin voi kääntää lopulta eduksensa. Minä näen sinussa paljon hyvää, ja myös sellaisia ominaisuuksia joilla voit paikata pieniä puutteitasi.

Pääset sinä opiskelemaan, kannattavaa se on viimeistään sen takia, että kokemuspisteesi karttuvat ja sinulle avautuu taas uusia mahdollisuuksia olla muitten ihmisten seurassa. Se on jo sellaisenaan uusi alku sinulle. Älä jää murehtimaan ja stressaamaan itseäsi, unohda välillä itsesi ja osoita kiinnostustasi muita ihmisiä kohtaan.

Be brave.

Äänestä
  • Tämä oli suunnattoman helpottavaa
    ja rauhoittavaa.

    Suuri kiitos sinulle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


anteeksinna kirjoitti:

Olisin oikein kiitollinen, jos joku ystävällinen näkijä voisi katsoa ja vastata minulle. Mitä minun kannattaisi tehdä ammatillisessa mielessä ja elämässä muutenkin?

Tuntuu, että teen vain virheitä, virheitä ja virheitä... Minulla ei oikeastaan ole ystäviä, ja olen jotenkin ulalla normaalista elämästä. En osaa enää olla ihmisten kanssa. Haluaisin ystäviä ja miesystävän, mutta en tiedä voisiko kukaan pitää minusta tällaisena. Enkä edes tapaa ihmisiä. Itsekunnioitukseni kuihtuu pois, kun olen aina vai jumissa. Stressaan ja suren asioita ihan liikaa.

Haluaisin vielä tietää, pääsenkö sinne kouluun, ja onko se kannattavaa. Pitäisikö muuttaa ajatuksia ihan kokonaan vai sinnitellä eteenpäin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu