pierettää

vaikka söisin mitä. Olen välttänyt hiivaa sisältäviä tuotteita ja kasviksia. on kiusallista olla töissä kun pierettää koko ajan ja haju on aivan kamala. Yritän mennä istumaan mutta silti aina joskus lipsahtaa. Maha on kuin jalkapallo ja röyhtäilen jatkuvasti. Syön sinairea ennen ruokaa muttei se tunnu auttavan. Keliakia ja laktoosikokeet on olleet normaalit. Aamulla vatsa voi hyvin kun en ole syöny mitään mutta heti kun pistän ruokaa poskeen niin ongelmat alkavat. Auttakaa
91160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Löytyi toki kohtalotoveri! itsellänikin on ollut ongelmamaha niin kauan kuin muistan, suoli toimii laikasti ja nyt olen joutunut käyttämään lääkkeitä, kun alkoi mennä kaksi viikkoa, ettei ole edes tunnetta vahvemman tavaran tulosta.

Ilmaa kyllä tulee senkin edestä ,rajoittaa jo kohta sosiaalista elämääkin, kun ei jaksa olla paikoillaan ja yrittää vetää sisäänpäin ja siltikin karkaa jos on äänetön niin haju on sitäkin kamalampi. Ulkona liikkuessani usein nasahtaa melkein joka askeleella ja maha on kuin olisin raskaana viimeisillään , ikä sulkee sen mahdollisuuden. Lääkärille kai ois asiaa , ettei ole mitään tukoksia, kun ei muu kuin ilma kulkee "liiankin normaalisti läpi", jos yhtään lohduttaa emme ole ainoat tämän kiusallisen vaivan kanssa. tsemppiä ja parempaa kesän jatkoa.

Äänestä
  • Täällä kans yks,joka piereskelee koko ajan!! Mulla on paksusuolta leikattu,ja sen jäljiltä en saa edes paljoa pidäteltyä,ja meinaa esim. kaupan jonossa tms. iskeä paniikki!! Sama kävellessä...koko ajan tulee ilmaa.
    Usein sitä on tosi PALJON, sitä ilmaa suolessa!!!

    Kokeilkaapa apteekista saatavaa LASTEN Cuplatonia! farmaseutti suositteli,ja itse totesin,että se tosiaan "rikkoo" niitä ISOJA pieruja:) Eli mielellään sitä päästää pikkuisia hiljaisia koko ajan,kun kerralla ison pierun,ja tainnuttaa kerrasta lähellä olijat:))

    Äänestä

  • chanel3 kirjoitti:

    Täällä kans yks,joka piereskelee koko ajan!! Mulla on paksusuolta leikattu,ja sen jäljiltä en saa edes paljoa pidäteltyä,ja meinaa esim. kaupan jonossa tms. iskeä paniikki!! Sama kävellessä...koko ajan tulee ilmaa.
    Usein sitä on tosi PALJON, sitä ilmaa suolessa!!!

    Kokeilkaapa apteekista saatavaa LASTEN Cuplatonia! farmaseutti suositteli,ja itse totesin,että se tosiaan "rikkoo" niitä ISOJA pieruja:) Eli mielellään sitä päästää pikkuisia hiljaisia koko ajan,kun kerralla ison pierun,ja tainnuttaa kerrasta lähellä olijat:))

    Kiitos viestistäsi! Meitä rupsuttelijoita taitaa olla melkoinen joukko. Kenkuin juttu oli, kun olin sydänfilmissä, hoitaja pyysi olemaan rentona, kun tuli jostain häiriötekijöitä, no tuli kai niitä, kun makasin ja vedin pakaroita yhteen, ettei tusahda ,lopulta oli pakko sanoa, sttä minulla on melkoiset ilmavaivat ja silloin se karkasi.
    Sama juttu kiusasi, kun sydämen rasituskokeessa ja piti polkea kaiklla voimllaan sitä pyörää! Silloin kyllä onnistuin pitämään mölyt mahassani, mutta tämä juttu poikii kyllä noloja tilanteita, no kyllähän maailmaan vielä lisäilmaakin sopii.
    Olen kyllä kokeillut LACTO seven tabletteja, nekin kyllä auttavat, pitääpä vielä kokeilla sitä guplatonia. Tuntuu joskus, että jos saa yhden paukun pois niin tilalle tulee sarjana uusia, mutta tsemppiä sehän on aito luonnontuote, eikä saastuta ilmaa!

    Äänestä

Kokeile ainakin.

Äänestä
  • Itse jätin pois vehnän ja ohran sekä perunat ruokavaliosta, samoin minimoin sokerin käytön. Tein näin puolen vuoden ajan, lisäsin gefilusjugurtin syöntiä sekä kaurapuuroa. Kaikki kahvileivät, pullat, hiivalla leivotut leivät, viinit, oluet, lisäaineelliset tuotteet...

    Käytännössä söin vain jugurttia ja jonkin verran muita hapanmaitotuotteita sekä kovaa juustoa, puuroa, teetä, kahvia, keitettyjä papuja ja juureksia, vihanneksia, pähkinöitä, kalaa, lihaa, hedelmiä. Kuin ihmeen kautta maha alkoi toimia muutamassa kuukaudessa ihan normaalisti. Kokeilin sitten perunaa, ja turvotus oli hirmuinen. Nyt olen tasoittanut ruokavaliota normaaliksi, se painottuu edelleen noihin em. aineksiin, mutta saatan joskus syödä perunaa, jopa kermavaahtoa ja karamellia, mutta enää en koske hiivalla tehtyihin eineksiin, sillä ne eivät sovi minulle.

    Jokaisen pitää löytää yksilöllinen tiensä. Uskon että neuvoistani on apua, pitää vain päättää ja luvata itselleen, että hoitaa apua tällä tavoin.

    Äänestä

Kirjoitin äskettäin hiivasyndroomasta tuonne alkupään ketjuun:Ilmavaivat apua arkeen.Käykää lukemassa,olisiko tuota.

Äänestä

ja likilaskoinen saaristolaislimppu.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


koko ajan kirjoitti:

vaikka söisin mitä. Olen välttänyt hiivaa sisältäviä tuotteita ja kasviksia. on kiusallista olla töissä kun pierettää koko ajan ja haju on aivan kamala. Yritän mennä istumaan mutta silti aina joskus lipsahtaa. Maha on kuin jalkapallo ja röyhtäilen jatkuvasti. Syön sinairea ennen ruokaa muttei se tunnu auttavan. Keliakia ja laktoosikokeet on olleet normaalit. Aamulla vatsa voi hyvin kun en ole syöny mitään mutta heti kun pistän ruokaa poskeen niin ongelmat alkavat. Auttakaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu