onko enään

olen hukassa. en tiedä ajattelenko nykyisin enemmän lapsia vai itseäni, kun jatkan tätä sudetta. meillä siis on yksi lapsi ja toinen tulossa. suhde on rakoillut jo pari vuotta. toki tämä raskauskin saattaa muuttaa tunteita ja vaikuttaa kaikkeen, mutta jotenkin tuntuu ettei kyse ole vain siitä. en pysty sanomaan miehelleni "rakastan sinua", sillä en tiedä tarkoittaisinko sitä. olimme jossain välissä hetken erossakin, mutta palasimme takaisin yhteen. miksikö? ehkä lähinnä ajattelin sen perusteella, että rakastaisin edelleen miestäni kun en halunnut ajatella hänellä ketään muuta. pienetkin asiat saivat minut mustasukkaiseksi. ja kun takaisin yhteen palasimme pari kuukautta olikin mukavia. sitten pikkuhiljaa se sama arki taas palasi elämäämme... nyt viimeiset pari kuukautta olen taas ollut miehelleni ilkeä, nalkuttava akka, aivan niinkuin aiemminkin. tuntuu etten siedä hänessä enään mitään. tekee oikein pahaa kun olen hänelle niin ilkeä. en halua hänelle pahaa. jostain syystä en kuitenkaan pysty lopettamaan. tuntuu pahalta ajatella, että eroaisimme kun on toinen lapsikin tulossa. mutta eihän onnettomanakaan voi elää. pelkään etten vain uskalla lopettaa tätä suhdetta ja aloittaa etsimään onnea muualta. pelkään samalla myös, että se olisi väärä ratkaisu. jos kaikki kääntyykin vielä parempaan?
pakko sanoa, että itselläni on tunne siitä ettemme ole toisiamme varten :( tuntuu vain vaikealta irroittaa... etenkin tässä tilanteessa...
2571
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

pykätä se toinen lapsi tulemaan tossa tilanteessa?! Viaton ihminen joutuu keskelle kireetä ilmapiiriä laastariksi. Voi elämä ku jotkut ei tajua et ei ne konkreettiset asiat (kuten lapsen saaminen) muuta tunteita, ajatuksia, onnellisuutta ja suhteen laatua jne. vaan ne on ihmisen pään sisässä.

Äänestä
  • no enpä kyllä odottanutkaan, että se lapsi kaiken muuttaisi. päinvastoin! tiedän todella hyvin mitä lapsi tuo tullessaan...
    Kyllä lapset saavat rakkautta ja hoivaa vaikkei vanhemmat asuisikaan yhdessä! on niitä monia muitakin äitejä, jotka asuvat yksin lapsiensa kanssa. ja toiset ovat yksin jo raskaudesta lähtien.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


toivoa? kirjoitti:

olen hukassa. en tiedä ajattelenko nykyisin enemmän lapsia vai itseäni, kun jatkan tätä sudetta. meillä siis on yksi lapsi ja toinen tulossa. suhde on rakoillut jo pari vuotta. toki tämä raskauskin saattaa muuttaa tunteita ja vaikuttaa kaikkeen, mutta jotenkin tuntuu ettei kyse ole vain siitä. en pysty sanomaan miehelleni "rakastan sinua", sillä en tiedä tarkoittaisinko sitä. olimme jossain välissä hetken erossakin, mutta palasimme takaisin yhteen. miksikö? ehkä lähinnä ajattelin sen perusteella, että rakastaisin edelleen miestäni kun en halunnut ajatella hänellä ketään muuta. pienetkin asiat saivat minut mustasukkaiseksi. ja kun takaisin yhteen palasimme pari kuukautta olikin mukavia. sitten pikkuhiljaa se sama arki taas palasi elämäämme... nyt viimeiset pari kuukautta olen taas ollut miehelleni ilkeä, nalkuttava akka, aivan niinkuin aiemminkin. tuntuu etten siedä hänessä enään mitään. tekee oikein pahaa kun olen hänelle niin ilkeä. en halua hänelle pahaa. jostain syystä en kuitenkaan pysty lopettamaan. tuntuu pahalta ajatella, että eroaisimme kun on toinen lapsikin tulossa. mutta eihän onnettomanakaan voi elää. pelkään etten vain uskalla lopettaa tätä suhdetta ja aloittaa etsimään onnea muualta. pelkään samalla myös, että se olisi väärä ratkaisu. jos kaikki kääntyykin vielä parempaan?
pakko sanoa, että itselläni on tunne siitä ettemme ole toisiamme varten :( tuntuu vain vaikealta irroittaa... etenkin tässä tilanteessa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu