Mikähän siinä on, että ihastun aina niihin miehiin, jotka eivät ihastu minuun. Jo yläasteella aikoinaan ihastuin Veskuun, mutta en koskaan saanut vastakaikua. Vasta parikymppisenä tajusin, että se ihastus ei enää kannata. Näen unta kyllä vieläkin joskus hänestä.
Seuraava oikea ihastuminen iskikin vasta 26vuotiaana, mies oli unelma, jota en saavuttanut. Pelkäsin yrittää iskeä ja kainot vihjailut eivät tuottaneet tulosta. Surin vuosikausia, muutin muualle ja unohdin vähitellen.
Ihastuin ennenpitkää taas oikein kunnolla, ja nyt yritin ns iskeä tätä miestä, muttei hän kiinnostunut minusta. Vuosia kesti tääkin ihastus, kunnes tiesin hänen menneen naimisiin ja lopullisesti tavoittamattomiin.
Nyt olen muutaman kuukauden ajan tavannut työn merkeissä miestä, johon olen pikkuhiljaa ihastunut. Tajusin asian juhannuksena, kun huomasin miten paljon kaipaan häntä, jo pelkkä näkemisensä saa minut sekaisin. Olen yrittänyt hänelle osoittaa mielenkiintoani, mutten oikein osaa tulkita, mitä hän minusta ajattelee, vai ajatteleko mitään. Jotenkin on sellainen tunne, että hän ei minusta piittaa, enkä uskalla mitään suoraan ehdottaa. Tänään kyllä kysyin siltä meneekö se yhteen paikkaan lauantaina, mutta sanoi menevänsä ehkä mielummin muualle. Kieltäytyminen saattoi johtua paikastakin, hän ei käy siellä useinkaan, kun taas minä lähes joka vkl, muttei hän tiedä sitä.
Varmaan tämäkin ihastus yksipuolista. Parempi elää haaveillen, kuin karun totuuden kanssa taas.

Vastaukset 1
Vanhimmat
yhtikä mitään.
Kysy häneltä suoraan lähtisikö hän kanssasi vaikkapa kahville tms.
Jos joku tulisi ja kysyisi lähdenkö viikonloppuna johonkin junttikapakkaan, sanoisin ei. Täysin riippumatta siitä kuka kysyjä olisi.