Näen aika usein unta entisestä kaveristani (miespuolisesta, itse olen nainen). Olimme hyviä kavereita joskus ihan pieninä ja ala-asteella, yläasteella emme enää oikeastaan missään tekemisissä. Koskaan en ollut häneen ihastunut tai mitään. Hän muutti toiselle paikkakunnalle yläasteen jälkeen. Miksi hän siis nykyään tulee uniini?!? Unissa pelkkä hänen läsnäolonsa lohduttaa ja tunnen olevani turvassa. Parisuhteenikin on kunnossa, joten en mitään erityistä lohdutusta kaipaile. Hassua on myös se, että minulla oli montakin miespuolista ystävää samoihin aikoihin, mutta heistä en näe koskaan unta. Kaipailenkohan vain lapsuutta vai mitä tämä voisi olla? Unissa tuo kaveri ei myöskään ole ihan lapsi eikä aikuinenkaan, oikeastaan kasvoton henkilö, mutta TIEDÄN hänen olevan juuri tämä kyseinen kaverini.
Sama ihminen
usein unissa
2175
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
tähän en osaa sanoa mitään, mutta voisiko olla että jokin entisen kamusi suhteen vaivaa sinua? Tai kuten itse sanoit, jos vain kaipaat häntä tai lapsuuttasi.
hän on kuollut tai hänellä on hätä..