Surffailutyökalugallup...

jos sallitaan.
Valtaosa porukasta varmaan tulee tänne Windowsin voimin. Niinhän itsekkin olen tehnyt, lähinnä pakon sanelemana. Windowsin oikkuihin lopen kyllästyneenä jälleen kerran päätin kokeilla Linuxia. Nyt vihdoin Ubuntun uusin versio tuntuu täyttäneen odotukset siinä määrin, että Wintoosa joutaa (melkein) unholaan.
Kaikkein mieluiten kyllä käyttäisin Macia mutta kun näitä läppäreitä olisi saanut reilusti kaksi yhden Macbookin hinnalla niin kynnys sen hankkimiseen oli liian suuri.
Millä sinä surffailet?
581784
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 58

Vanhimmat

Minulla lähtee Mozilla Firefox merkistä.

Äänestä
  • Aloittaja

    hieman harhaanjohtava aloitukseni otsikko. Käyttöjärjestelmää ajoin takaa. Taitaa olla sinulla Windows.
    Nimenomaan se työkalu nettisurffailuun on juuri se selain eli sinulla Firefox. Sama Firefox muuten on tässä Ubuntu Linuxissakin.
    Mutta se tai tuo, pääasia, että viesti kulkee.

    Äänestä

  • UPDATE_8835426 kirjoitti:

    välityksellä ilmojen halki viestittelynne???????

    Äänestä

täälläkin..

Olen ajatellut tuota Linuksia, mutta kun en oikein tiedä kinka toimia, pitääkö käyttöjärjestelmä ostaa vai saako sen ilmatteksi jostain netistä..kysyypi epätietoinen Pirre* :)

Äänestä
  • annapa jonkinlainen tietoisku näistä käyttöjärjestelmistä, - sellainen ei nörtille sopiva..:/

    Äänestä

  • Aloittaja

    Pirre* kirjoitti:

    annapa jonkinlainen tietoisku näistä käyttöjärjestelmistä, - sellainen ei nörtille sopiva..:/

    vinkkiä myöhemmin, nyt pitää tuhria keittiön seiniä tai vasta pohjatöitä.

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    annapa jonkinlainen tietoisku näistä käyttöjärjestelmistä, - sellainen ei nörtille sopiva..:/

    Ei sellaista ole mihinkään tietokoneen käyttöjärjestelmään.

    Tästä kun aloitat:

    http://fi.wikibooks.org/wiki/Tietokoneet/Käyttöjärjestelmä

    Kuten jo tiedät kokemuksesta käytäntö on paras opettaja.

    Eli kokeile jotain Live-CD Linux-jakelua.

    Tuossa on yksi vaihtoehto, Windows mainen eli Mandriva KDE suomenkielinen, jolla voit opetella aivan ilmaiseksi, ja kun taidot kasvaa niin melkein kaiken saa myös Linuxin ilmaiseksi. Siis tuota Live-CD:t ei tarvitse asentaa tietokoneeseen, vaan toimii CD-levyltä, ensin on imuroitava ja poltettava tyhjälle CD-levylle tuo Mandriva ONE image. Aika uusi kone on tuossa oltava :(

    http://insu.pp.fi/mandriva-one-fi/2008.0/KDE/mandriva-linux-2008.0-one-KDE-Finnish.iso

    Vanhempiin ja myös uusiin koneisiin sopii hyvin tämä Puppy Linux Live-CD, ei ole valitettavasti suomenkielinen, muuten on kyllä tosi hyvä Surffailutyökalu......Koko vain alle 90Mt

    http://www.puppylinux.org/downloads/official-releases/puppy-linux-40-dingo

    Äänestä

  • J M kirjoitti:

    koko sivu ohjeineen, mitä on tehty alkuperäiselle Mandrivalle..

    http://mandriva-fi.org/mandriva-one-fi/2008.0/KDE/

    Äänestä

  • J M kirjoitti:

    Ei sellaista ole mihinkään tietokoneen käyttöjärjestelmään.

    Tästä kun aloitat:

    http://fi.wikibooks.org/wiki/Tietokoneet/Käyttöjärjestelmä

    Kuten jo tiedät kokemuksesta käytäntö on paras opettaja.

    Eli kokeile jotain Live-CD Linux-jakelua.

    Tuossa on yksi vaihtoehto, Windows mainen eli Mandriva KDE suomenkielinen, jolla voit opetella aivan ilmaiseksi, ja kun taidot kasvaa niin melkein kaiken saa myös Linuxin ilmaiseksi. Siis tuota Live-CD:t ei tarvitse asentaa tietokoneeseen, vaan toimii CD-levyltä, ensin on imuroitava ja poltettava tyhjälle CD-levylle tuo Mandriva ONE image. Aika uusi kone on tuossa oltava :(

    http://insu.pp.fi/mandriva-one-fi/2008.0/KDE/mandriva-linux-2008.0-one-KDE-Finnish.iso

    Vanhempiin ja myös uusiin koneisiin sopii hyvin tämä Puppy Linux Live-CD, ei ole valitettavasti suomenkielinen, muuten on kyllä tosi hyvä Surffailutyökalu......Koko vain alle 90Mt

    http://www.puppylinux.org/downloads/official-releases/puppy-linux-40-dingo

    ohjeista, ja avusta..hmmm :)

    *hebreaa :(*

    Äänestä

  • Aloittaja

    Pirre* kirjoitti:

    annapa jonkinlainen tietoisku näistä käyttöjärjestelmistä, - sellainen ei nörtille sopiva..:/

    tuossa joku jo jotain infoa laittoikin.
    Linuxhan siis on täysin ilmainen käyttöjärjestelmä. Ostaakkin sen voi mutta hinta muodostuu lähinnä asennuspaketista ja -mediasta. Netistä imuroimalla ja CD:lle polttamalla sen saa ilmaiseksi ja täysin laillisesti.

    Linux on parhaimmillaan kotikäyttäjälle nykyään jo
    kutakuinkin Windowsin veroinen mitä käytettävyyteen tulee vaikka Windowsiin tottuneella voi aluksi olla hieman opettelemista.
    Tietoturvan ja vakauden osalta se on wintoosaa parempi. Ohjelmia siihen ei ole tarjolla ihan pilvin pimein kuten Windowsiin mutta peruskäytössä tarvittavat ohjelmat kyllä löytyy.

    Jos Windowsin kanssa ei ole mitään ongelmia ja on sen toimintaan ja käyttöön täysin tyytyväinen, ei välttämättä kannata Linuxiin siirtyä ellei nyt ihan uteliaisuudesta halua sitä kokeilla.

    Vaikka Linuxin asennus sujuukin helposti, en kuitenkaan ihan peruskäyttäjälle suosittele sitä tekemään, jollei ole osaavampaa apua saatavilla koska ongelmiakin voi tulla. Joidenkin harvinaisempian komponenttien ja oheislaitteiden kanssa voi ongelmia ilmetä.

    Linuxin voi myös asentaa Windowsin rinnalle, jolloin voi käyttää kumpaa tahansa käyttöjärjestelmää.

    Jos Linux kiinnostaa, niin täältä saa lisävinkkiä
    http://fi.wikibooks.org/wiki/Ubuntu_tutuksi/FAQ

    http://fi.wikibooks.org/wiki/Ubuntu_tutuksi/Linuxin_esittely#5_hyv.C3.A4.C3.A4_syyt.C3.A4_siirty.C3.A4_Linuxin_k.C3.A4ytt.C3.A4j.C3.A4ksi

    http://fi.wikibooks.org/wiki/Ubuntu_tutuksi/Asentaminen#Huomioitavaa_siirrytt.C3.A4ess.C3.A4_Microsoft_Windowsista

    http://www.ubuntu-fi.org/

    Ja vähemmän nörtille kyllä suosittelisin ehdottomasti Ubuntua. Ubuntu on siis yksi monista Linuxin jakeluversioista. Muita on esim. Mandriva, Debian ym.

    Tuon Ubuntun esim. kun polttaa CD:lle niin samalta CD:ltä voi paitsi asentaa niin myös kokeilla ilman asentamista, jolloin se toimii CD:ltä (hitaammin) tekemättä mitään muutoksia koneelle.

    Ja tosiaan, vähemmän nörtille 50 :lle vähän nörtimpi jälkikasvu kun laittaa pelit kuntoon, niin normaalin käytön puolesta pärjää siinä missä Windowsillakin, ellei paremmin.

    kyllähän ne varmaan osaisivat, mutta eivät taijja joutaa enää näihin mummon nettiongelmiin syventymään, ovat niin työssä käsin kaikki.

    Mutta kiitos neuvoista ja linkeistä, - joskus ehkä räpläilen noita kokeeksi.

    Muuten, kuinkahan turvallisia nämä netistä imuroitavat käyttöjärjestelmät ovat, - eikös sieltä hölmömpi (it`s mine) voi saaha vaikka minkälaisen haittaohjelman koneelleen?

    jos esim. tuolta Ubuntun tai minkä tahansa tunnetun Linux-jakelun omilta sivuilta imuroi, niin kyllä se on turvallista. Ja itse Linuxin käyttö sitten onkin paljon turvallisempaa kuin Windowsin käyttö.

    Äänestä

  • UPDATE_8835426 kirjoitti:

    jos esim. tuolta Ubuntun tai minkä tahansa tunnetun Linux-jakelun omilta sivuilta imuroi, niin kyllä se on turvallista. Ja itse Linuxin käyttö sitten onkin paljon turvallisempaa kuin Windowsin käyttö.

    Miten "kotikäyttäjälle" Ubuntu olisi Windowsin rinnalla paree, ja turvallisempi?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Perustele.. kirjoitti:

    Miten "kotikäyttäjälle" Ubuntu olisi Windowsin rinnalla paree, ja turvallisempi?

    on tietysti hyvin subjektiivista, ainakin käytön kannalta. Mutta tietoturvan kannalta Linux on kiistatta parempi.
    Ensinnäkin Linuxille on olemassa hyvin vähän aktiivisesti leviäviä viruksia ja Linuxin rakenne on sellainen, että mahdollisten virusten on vaikeampi levitä.
    Linuxin avoimuuden ansiosta mahdolliset löytyvät tietoturva-aukot myös korjataan nopeasti ja jaetaan käyttäjille.

    Sain poikani vanhan läppärin käyttööni ja siinä oli valmiina Linux. Pari vuotta olen tätä käyttänyt, eikä mitään viruksia ole näkynyt. Vaikka en maksakaan mistään palomuureista mitään. Muuten en kyllä ollenkaan ymmärrä noita hienoja käsitteitä joita tässä keskustelussa on käytetty:(

    Äänestä

  • Aloittaja

    Laivat kirjoitti:

    noita samoja kokemuksia on Linux-käyttäjillä pilvin pimein. Mutta Windowsia jos käyttäisi pari vuotta ilman erillistä virustorjuntaohjelmistoa ja palomuuria, niin mahtasko enään toimiakkaan.
    Se palomuuri muuten kuuluu jo Linuxin ytimeen.

    Äänestä

  • Aloittaja

    toimivuuteen en muiden Linux-jakeluiden ja laitteiden suhteen osaa ottaa kantaa mutta ainakin mp3-soittimeni ja Canonin tulostin ja kamera toimivat Ubuntussa hyvin, jopa helpommalla kuin Windowsissa.

    Äänestä

  • UPDATE_8835426 kirjoitti:

    toimivuuteen en muiden Linux-jakeluiden ja laitteiden suhteen osaa ottaa kantaa mutta ainakin mp3-soittimeni ja Canonin tulostin ja kamera toimivat Ubuntussa hyvin, jopa helpommalla kuin Windowsissa.

    Miksi kameran pitäisi toimia?

    Nykyään on kuvien muistikortin lukulaite jolla saa 4GB kuvat muutamassa sekunnissa näytölle. Ja siinä ei tarvitse asentaa mitään kameran turhia ajuri-ohjelmia.

    Siis tuo toimii USB-portin kautta,
    hinnat alk. noin 5€ ylös päin...

    Kyllä kaikkiin yleisimpiin Linux-jakeluihin saa samat paketit kuin Debian / Ubuntuun

    Kokeilin myös tuollaista Linux-jakelua kuin freespire 2.08, joka toimii " (Debian Package Manager) ja APT-ohjelmilla kuten myös ubuntu ja kubuntu jne..toimivat..Eli tuossa freespire 2.08 on "kasattu" Ubuntun ja Debianin .deb paketeista.

    Nopein Linux-jakelu on kyllä minusta Slackware, se on myös vanhin toiminnassa oleva Linux-jakelu. Eli tuo Puppy-Linux perustuu Slackwareen, siihen voi asentaa paketteja muistakin Linux-jakeluista, kuten voit kaikkiin Linux-jakeluihin.. Kun on tarvittava tieto ja taito hanskassa..

    Äänestä

  • Aloittaja

    J M kirjoitti:

    muistikortin lukulaitetta ja sitäpaitsi esimerkkinä USB-laitteiden toiminnasta Linuxissa. Eikä muuten edes tarvinnut asentaa ajuria, itse Ubuntu sen löysi. Kun taas Windowsissa tuon kameran ajurin kanssa on aina ollut vaikeaa.

    Juu, kyllähän se ulkopuolisten pakettien asentaminen käy mutta ihan peruskäyttäjän taitaa kyllä olla tyytyminen jakelun omiin ohjelmiin.

    tykkään että olen vieläkin peruskäyttäjä tietokoneella. Koska en ole päivääkään saanut/hakenut opetusta tietokoneelle muualta kuin netistä vapaa-aikoina, ja senkin aika harvoin.

    Tosin noita eri Linux-distroja olen jo pian 10-vuotta vaihtelevasti kokeillut/käyttänyt. RedHat oli ensimmäinen ja pian sen jälkeen vaihdoin Mandraken. Nyt "sairaslomalla" olen hieman tiiviimmin tutustunut "Linux-maailmaan".

    ja peruskäyttäjä. En itsekkään koulutusta ole saanut, ellei lasketa työpaikalla saatua pikakoulutusta ohjelmiin, joilla ei ole kotikoneissa mitään käyttöä. Silti uskoisin osaavani enemmän kuin keskiverto kotikäyttäjä, nimenomaan mitä tulee tähän tekniikkapuoleen.

    On muuten siinä 10 vuodessa Linux kehittynyt melkoisesti. Nykyään menee heittämällä sisään eikä ajuriongelmaakaan taida enään pahemmin olla.

    En tiedä onko tuo nyt niin paljoa kehittynyt,
    muuten kuin grafiikan puolella. Ja kernelissä on "yritetty" parantaa tuota USB:in puolta, tietenkin koneet ovat kehittyneet, ytimet on nykyään moni-ydin prossuja, keskusmuistia on tullut koneisiin huimasti lisää, ja väylä nopeudet kasvaneet. Kuten myös netti-yhteyksien nopeudet, ja tämä langattomuus on tullut myös tavalliselle kotikäyttäjälle mahdolliseksi.

    Ohjelmia on kyllä lisännyt/paranneltu..koneiden myötä..Mutta paljon niistä on aivan turhan päiväisiä.

    tuntuu minusta varmaan suuremmalta koska olen niin harvakseen Linuxia kokeillut. Olisiko 7-8 vuotta kun kokeilin jotain versiota ja oikein mikään oheislaite ei toiminut ja nettiin ei päässyt.
    Senkin jälkeen olen kokeillut mutta jostain jäi kiinni.

    kanssa on kait ollut enemmän noita murheita kuin netti/laajakaistan (ISDN ja ADSL)kanssa.

    Tosin itselläni ei ole oikeastaan koskaan ollut noiden kanssa mitään ongelmia.

    Muistelin kun aikoinaan opettelin 2-korpulla SuSen asennusta suoraan netistä. Kysyin tyttäreltäni et onko hänellä kavereita jotka on saman tehnyt. ;)

    Ei ollut vaikka on tietokoneella leipänsä hankkinut jo kauan.

    Niin Tuo Suse 8.0 tai 8.1 oli muistaakseni ensimmäisiä LiveCD Linuxia. Suoraan meni nettiin, ilman mitään säätöjä tai ruuvailuja.

    Äänestä

ja käyttis on toinen Winin XP-Home ja toisella koneella Vista. Jälkimmäisen oikkuihin en ole vielä täysin oppinut. Täytyy ensin se ja sitten vanhempaan vaihdetaan Linux, ehkä juuri Ubuntu.

Äänestä
  • Aloittaja

    koneesta onkin apua, jos jokin menee Linuxin asennuksessa pieleen. Onhan joku onnistunut Windowsinkin tuhoamaan kun on ollut asentamassa Linuxia rinnalle mutta kai sekin "taitoa" vaatii.

    Äänestä

toimii hyvin Operan kanssa ei mitään ongelmia, eikä tarvii olla säätämässä niinkuin linuxeissa usein.

Äänestä
  • Aloittaja

    taida joutua säätelemään. On nämä kehittyneet huimasti ihan parin vuoden takaisista, jolloin viimeksi kokeilin mutta ei silloin vielä iskenyt.
    Mutta onhan se Windows kai vielä kokonaisuudessaan käyttäjäystävällisempi ja ainakin ohjelmatarjonta on parempi. Ja jos ongelmia ei ole, niin enempi makuasiahan se on kumpi on parempi.

    Äänestä

XandrosLinux

=DW=

Äänestä
  • Aloittaja

    jakeluversioita nykyään. Näemmä helppokäyttöisyyteen tähtäävä Debianiin perustuva versio tuo Xandros.

    Äänestä

  • Aloittaja

    vissiin toimii hyvin mutta kaikilla ei wintoosa toimi yhtä hyvin. Laitteistokokoonpano ja asennetut ohjelmat vaikuttavat joskus niin, että huonolla tuurilla tökkii enemmän kuin laki sallisi.

    Niinpä, kuvathan ne hitaasti kulkee tekstiin nähden ja noita mainoksiakin kun riittää.

    ..ne laivatkin seilaa:) Reilut parikymmentä vuotta olen wintoosa koneita konffannut ja todennut että yleensä ne ongelmat johtuu käyttäjästä. Mac ja Linux ovat minulle ihan pimeä alue.

    Äänestä

Mintti on tämän hetken suosikki käyttis, ollut maaliskuusta lähtien. Tämä on vakaa ja asennuksen/päivityksen jälkeen kaikki toiminut moitteettomasti.
Tuolta voi ladata ilmaiseksi ja polttaa dvd-levylle jos haluaa kokeilla Kunnollista Linux käyttöjärjestelmää ja nimenomaan tuo Linux Mint 4.0 Daryna KDE 1.0 GB versio:)
http://www.linuxmint.com/download.php

Äänestä
  • Aloittaja

    tuollaiseen edes törmännyt. Näytti perustuvan juuri Ubuntuun. Näemmä tarjosi valmiina Javan ja Flashin, jolloin ilmeisesti suoraan asennuksen jäljiltä pääsee vaikka Sampopankkiin ja Youtuben videoihin.

    Äänestä

  • UPDATE_8835426 kirjoitti:

    tuollaiseen edes törmännyt. Näytti perustuvan juuri Ubuntuun. Näemmä tarjosi valmiina Javan ja Flashin, jolloin ilmeisesti suoraan asennuksen jäljiltä pääsee vaikka Sampopankkiin ja Youtuben videoihin.

    täällä hääräämässä.
    Älkää vaan missään nimessä kansalaiset paljastako mitään näille immeisille täällä.
    Örkkejä tulee koneillenne niin että ropisee sen lisäksi että vakoillaan teitä webbikameroitten avulla kodeissanne!!!!!!!!!!!!!!!!

    duunari eteläsuomesta???????
    Vähän aikaa sitten hehkuttelit olevasi eronnut yksinhuoltaja, äkkiäpä akan löysit?

    Äänestä

  • paskajengi kirjoitti:

    saa pois BIOSista. ;)

    Tässä on hyvä "pieni" Linux-distro.
    Aivan kuin Windows Vista ;)

    http://tmxxine.com/Wikka/wikka.php?wakka=LinuxTmxxine10

    Ei oo Suomeksi tätäkään vielä jakelua?.

    Äänestä

  • aviossa elävä kirjoitti:

    duunari eteläsuomesta???????
    Vähän aikaa sitten hehkuttelit olevasi eronnut yksinhuoltaja, äkkiäpä akan löysit?

    miksi sinua kiinostaa ihmisten yksityiselämä, palstalaistalaistenkin?

    Eipä silti mies vm-56 on on parasta A -luokkaa :)

    Äänestä

  • Aloittaja

    paskajengi kirjoitti:

    täällä hääräämässä.
    Älkää vaan missään nimessä kansalaiset paljastako mitään näille immeisille täällä.
    Örkkejä tulee koneillenne niin että ropisee sen lisäksi että vakoillaan teitä webbikameroitten avulla kodeissanne!!!!!!!!!!!!!!!!

    mistäs arvasit, oikein himoharrastus. Laita nyt se kamerasi kiinni, ei ilkee katsoa.

    Äänestä

  • UPDATE_8835426 kirjoitti:

    tuollaiseen edes törmännyt. Näytti perustuvan juuri Ubuntuun. Näemmä tarjosi valmiina Javan ja Flashin, jolloin ilmeisesti suoraan asennuksen jäljiltä pääsee vaikka Sampopankkiin ja Youtuben videoihin.

    Ubuntuun perustuu ja Mintin filosofia näyttää olevan vakaa ja hetivalmis käyttis asennuksen/päivityksen jälkeen, mikä tarkoittaa että aivan uusinta uutta ei tule päivityksinä vaan käyttiksen kitkaton toimivuus on etusijalla. Kaikki toimii hiirellä klikkailemalla ja Suomen kielellä, että aivan suositeltava ja kokeilemisen arvoinen käyttöjärjestelmä myös aloittelevalle Linuxista kiinnostuneelle.

    Äänestä

  • paskajengi kirjoitti:

    täällä hääräämässä.
    Älkää vaan missään nimessä kansalaiset paljastako mitään näille immeisille täällä.
    Örkkejä tulee koneillenne niin että ropisee sen lisäksi että vakoillaan teitä webbikameroitten avulla kodeissanne!!!!!!!!!!!!!!!!

    Linux käyttäjät ovat rehtejä ja valveutuneita immeisiä ja ymmärtävät myös Win-nyypiöiden hädän heikosta tietoturvastaan, mutta perusteeton pelottelusi on kai laskettava omituisen huumorisi piikkiin:DD

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    miksi sinua kiinostaa ihmisten yksityiselämä, palstalaistalaistenkin?

    Eipä silti mies vm-56 on on parasta A -luokkaa :)

    no tyhmä kysymys taholtani, olethan "häärännyt" täällä ainaskin vuodesta 2004 lähtien joten SINÄ kait tiedät palstalaisten yksityiselämästä enemmän kuin moni muu täällä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    aviossa elävä kirjoitti:

    duunari eteläsuomesta???????
    Vähän aikaa sitten hehkuttelit olevasi eronnut yksinhuoltaja, äkkiäpä akan löysit?

    erokin voidaan perua. Tuskin nyt niin "hehkuttelin".

    Jonnin aikaa täällä olet itsekkin tainnut hääriä kun tuonkin muistat (vrt. vastauksesi Pirrelle), on siitä nyt kuitenkin vähän enemmän kuin vähän aikaa.

    Äänestä

  • Ubuntun, Kubuntun, Xubuntu, Feespiren, jne..
    kaikki samaa Debiania ja sen .deb-pakteja..

    Kokeilen nyt LinuxMint-5-r1. (uusinta)

    Sama (kasajat) on kuin Ubuntussa tässä Linux Mintissä.

    Äänestä

  • J M kirjoitti:

    Ubuntun, Kubuntun, Xubuntu, Feespiren, jne..
    kaikki samaa Debiania ja sen .deb-pakteja..

    Kokeilen nyt LinuxMint-5-r1. (uusinta)

    Sama (kasajat) on kuin Ubuntussa tässä Linux Mintissä.

    Linux Mint 4.0 Daryna KDE 1.0GB versio perustuu Ubuntu 7.10 ja tuossa uusimmassa minkä olet ladannut on kai uusin 8.4 , siinä suurin ero. Miksi suosittelen vanhempaa versiota on vakaus joka on tärkein asia aloittelevalle Linux käyttäjälle mielestäni. Pidemmälle ehtinyt käyttää uusinta uutta ja on valmis hyväksymään pienet säädöt joita joutuu hiukan tekemään. Toinen suosikki jakeluni on PCLinuxOS 2007 Final joka on toiminut minun koneella jo yli vuoden ilman pienintäkään takkuamista ja kaikki toimii heti asennuksen/päivityksen jälkeen.

    Äänestä

  • 2008 KDE kirjoitti:

    On mukana Firefoxin 3, ja Suomen kielen saa tähän aika helposti. (kun osaa)

    Myös puhesyntetisaattorin "suopuhe" löytyy, kuten myös monet muut kielet heti Synapticista.

    Säätöjä on vielä tuon USB:n - porttien kanssa, kuten myös NTFS, että tunnistaa Windowsin.

    Kaikkeen kaikkiaan tämä Linux Minttu on kyllä hyvä ja selkeä ja toimiva Linux-jakelu aloittelijoille.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Ubuntun myötä totesin, että Linux kelpaa jo Windowsin korvaajaksi ja päätin vielä kokeilla muutamaa helpoksi mainostettua distroa.
    Kokeilin PCLinuxOS:ää mutta ei oikein tuntunut omalta. Sitten kokeilin Mint:iä (5 Elyssa) ja...
    voihan hitsi, tämä se on.
    Asennus sujui hienosti ja kaikki toimi. Myös mm. Flash- ja Javatuki verkkopankille ja videoille, mitkä Ubuntusta puuttui, oli valmiina.
    Ja ulkoasu hieno kuin mikä, vaimokin tykkää.

    Äänestä

ovat parempia, nokialaiset vai samsungit, meinaan jos ajatellaan vaikkapa muitten puheluitten vakoilemisen kannalta?

Äänestä
  • ..vakoilijoiden päämajasta. Kaikkea ilmassa liikkuvaa voidaan vakoilla...

    Äänestä

touhua sinulla.
Kait sinulla on myös mokkulat myös käytössä siinä rinnalla?

Äänestä

Oli kova homma opetella Windowsinkaan käyttö, mutta sen sai sentään asennettua, kun antoi automaattisten asetusten mukaan mennä ja vastaili vaan kaikkeen kyllä.

Sitten laitoin Linuxin yhteen koneeseen. Sitä piti räplätä pitkiä aikoja.

Äänestä
  • Aloittaja

    tuntui aiemmin. Vaan nyt uusinta versiota kokeiltuani yllätyin. Asennus ihan yhtä helppo kuin Windowsin, nopeampi kylläkin. Eikä ainakaan omiin tarpeisiin pitänyt räplätä sen kummemmin. No, verkkopankiin ei päässyt ja Javan asennus tuntui ongelmalliselta mutta siinä kiireessä osaavampi poikani sen asensi. Sen puoleen tuo ylempänä mainittu Mint-versio voisi olla vielä valmiimpi.

    ..alkaa saamaan jo naurettavia piirteitä. Linux on varmasti ihan OK,niille nörteille joilla on aikaa/tarmoa asiaan perehtyä. "No, verkkopankiin ei päässyt ja Javan asennus tuntui ongelmalliselta.."
    Windows käyttäjät ovat tottuneet siihen että vehkeet toimii.

    Äänestä

  • erk..ki kirjoitti:

    itseasiassa syynä asiaan on se, että se on kovasti yleisynyt ja helpottunut. yritin viitisen vuotta sitten ähräillä linuxin kanssa noinkoe mielessl. hermot meinas mennä. nyt on ihan uusi jakelu, ei mitään säätämistä, kaikki toiminut erittäin hyvin ja asennus helppo.

    tämä on tosin vain surffi- ja kirjoituskoneena jatkossakin. pakko olla mäkki tai vintoosa, koska raskaita ammatti ohjelmia ei ole käännetty linuxeille.

    minulla on kyllä ollut paljonkin ongelmia vintoosan kanssa aikoinaan. w2k on toiminut hyvin, olen säädellyt sen kuntoon, eikä sillä tegdä kuin töitä ja nettisurfailua. ja siivoan ja eheytän jne melkein kerran viikossa. kollega ei uskonut että en ollut kahteen vuoteen kaatanut sitä.

    jos jostain vähän vaurastuisin, ostaisin ilman muuta mäkin. saa nekin kyllä nurin kun oikein torveloi, mutta sitä pitää jo oikein yrittää.

    ei linux ole ollut vuosiin enää nörttikamaa. tässäkään koneessa en ole konsolia edes avannut, käyttöliittymä on melkein kuin vintoosassa, tuntuu joskus mukavammaltakin kun ei ole kaikenmaailman kilkkeitä, eikä nalkuttavia ikkunoita koko ajan silmillä.

    en ole nörtti lainkaan, vuosien varrella, kehityksen edetessä joutunut kuitenkin käyttämään: msdos, win95, win98, win98e, win2000, winxp, kolmea macin os:ä joitten numeroita muista, mandrakelinux( se kokeilu) ja xandroslinux.seuraava kone on kai vista, ei väliä, sen ajan murhe.

    Äänestä

  • erk..ki kirjoitti:

    ..alkaa saamaan jo naurettavia piirteitä. Linux on varmasti ihan OK,niille nörteille joilla on aikaa/tarmoa asiaan perehtyä. "No, verkkopankiin ei päässyt ja Javan asennus tuntui ongelmalliselta.."
    Windows käyttäjät ovat tottuneet siihen että vehkeet toimii.

    enään tänä päivänä ole.
    Juuri sehän Linuxiin vetääkin kun se toimii.
    Windows kun ei sitä tee. Kaiken maailman turhaa ja resursseja syövää kilkettä lisätään mutta perusongelmia ei korjata.
    Jos tuossa onkin ollut vaikeutta asennusvaiheessa saada kaikki kilkkeet toimimaan, niin nehän tehdään vain kerran. Sen jälkeen onkin yhtä juhlaa Windowsin ylläpitämiseen tottuneelle.
    Ja Linux toimii hyvin vanhemmassakin koneessa, joka Vistaan jo tukehtuu tyystin. Miksi maksaa huonosti toimivasta kun paremmin toimivan saa ilmaiseksi.

    Äänestä

  • erk..ki kirjoitti:

    ..alkaa saamaan jo naurettavia piirteitä. Linux on varmasti ihan OK,niille nörteille joilla on aikaa/tarmoa asiaan perehtyä. "No, verkkopankiin ei päässyt ja Javan asennus tuntui ongelmalliselta.."
    Windows käyttäjät ovat tottuneet siihen että vehkeet toimii.

    Näitä mini läppäreitä myydään 100 miljoonaa seuraavan 4 vuoden aikana, arvioivat ASUS ja Intel.

    http://eeepc.asus.com/fi/700.htm

    Noissa on Linux käyttöjärjestelmä.
    Suomessa on aloitettu myynti aivan hiljattain.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_8835426 kirjoitti:

jos sallitaan.
Valtaosa porukasta varmaan tulee tänne Windowsin voimin. Niinhän itsekkin olen tehnyt, lähinnä pakon sanelemana. Windowsin oikkuihin lopen kyllästyneenä jälleen kerran päätin kokeilla Linuxia. Nyt vihdoin Ubuntun uusin versio tuntuu täyttäneen odotukset siinä määrin, että Wintoosa joutaa (melkein) unholaan.
Kaikkein mieluiten kyllä käyttäisin Macia mutta kun näitä läppäreitä olisi saanut reilusti kaksi yhden Macbookin hinnalla niin kynnys sen hankkimiseen oli liian suuri.
Millä sinä surffailet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu