Apua

Join aikalailla koko jussin, lauantaina yöllä lopetin. Viime päivinä on ollu vaikeaa saada unta, olo on hermostunut ja jännittynyt. Myös pieniä pelkotiloja on (juurikin sen takia, että koska tämä paha olo loppuu). En ole alkoholisti, mutta juotua tulee yleensä aina viikonloppuisin vain yhtenä päivänä kuudesta kahteentoista kaljaa. Silloin tällöin juon paljon ja yleensä krapula on sen mukainen eli hirveä. Onko tässä tilanteessa syytä hankkiutua ammattiapuun vai pystyykö tämän kestämään kotikonstein? Kannattaako? Onko minulle vaarassa kehittyä juoppuhulluus tästä? Vastauksia kiitos!
12819
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

krapula on hyvä asia. elimistö puhdistautuu jne. kunnon juopolla ei ole krapuloita. hän kärsii sitten kerralla muutaman viikon, joko itsekseen tai sairaalassa.

juot ihan normaalisti tavanomaisesti, ei noista määristä tule edes kankkusta amatöörillekkään.nyt otit snadin putken, kärsi vaan, se kuuluu asiaan.

pelkotilat, hermostuneisuus jne ovat osa asiaa. pari selvänä nukuttua yötä, niin sitten on normaali olo.

Äänestä

Jos sulla on vapaata tänään niin korjaat hallitusti. Tarkoittaa, että juot enintään viisi keskiolutta. Fyysinen ja henkinen olo paranee jo yhden pullon jälkeen. Mutta varo, ettei mene överiksi. Loppuillasta maitoa ja ruokaa sekä petiin ja korkki kiinni.

Äänestä

Juoppohulluus tulee vasta parin viikon ryyppäämisen jälkeen. Masis ja luuseriolo kuuluu asiaan joka tapauksessa. Kelloseppämestarin ehdottama korjaus on aina paikallaan.

Äänestä

Ei mainitsemillasi määrillä ole mitään syytä huoleen jos muuten on terveys kunnossa.

Jospa jakaisit sen juomisen pidemmälle aikajaksolle niin se kanuunakin voisi hellittää,se viikonlopun 12 kaljaa vaikka kahteen erään.

Kyllä se olo korjaantuu ja uni tulee kun pari päivää kärsii,juoppohulluutta tuosta ei tule.

Äänestä
  • Kiitos vastauksista! Minä kun en ole ryypännyt juurikaan edes kahtaa päivää putkeen (ja nyt siis meni se 3) joten nyt en ihmettele, että tällainen olo on. Sen takia vaan halusin kysyä kun meni varsinkin lauantai-ilta sen verran sekavissa merkeissä etten ollut varma mistä tarkalleen ottaen (tuli napattua vähän kaikenlaista...) tämä olo mahtoi johtua. Pakko tästä on ryhdistäytyä kun inttiin menokin edessä 7.7. Varmaankaan paljoa muuta voi tehdä kuin ottaa opiksi ja vaikkapa yllättää muut ( itseni) raitistumalla armeijan harmaissa olon ajaksi. Hyvää kesää kaikille!

    Äänestä

  • hermostunut kirjoitti:

    Kiitos vastauksista! Minä kun en ole ryypännyt juurikaan edes kahtaa päivää putkeen (ja nyt siis meni se 3) joten nyt en ihmettele, että tällainen olo on. Sen takia vaan halusin kysyä kun meni varsinkin lauantai-ilta sen verran sekavissa merkeissä etten ollut varma mistä tarkalleen ottaen (tuli napattua vähän kaikenlaista...) tämä olo mahtoi johtua. Pakko tästä on ryhdistäytyä kun inttiin menokin edessä 7.7. Varmaankaan paljoa muuta voi tehdä kuin ottaa opiksi ja vaikkapa yllättää muut ( itseni) raitistumalla armeijan harmaissa olon ajaksi. Hyvää kesää kaikille!

    tuli parkymppisenä juotua samoilla silmillä pe-ma. Se olo tiistaina oli jotain sellaista mitä en ollu kokenut. Jouduin vielä töihin (asiakaspalvelu)niin voitte kuvitella mitä se oli. Kyllä ihmiset huomasi, että nyt on jätkä kuutamolla. Vittu kun hävetti, nolotti, pelotti ja panetti.

    Viikko meni, että järki palautui. Olin yhdessä vaiheessa varma, että olen tullut hulluksi. Se oli niin kamalaa, että en ole ikuna juonut sellaisia putkia enää. Kyllähän musta sitten alkoholisti kumminkin tuli mutta iltatissuttelun kautta.

    Onhan niitä oloja ollut jälkeenkin ja kun kerran menin lääkärin niin sanohan se suoraan, että on ahdistuneisusshäiriö, paniikkihäiriö, kaksisuuntainenmielialahäiriä ja masennus. Olihan siihen sit pakko vähän ottaa.

    Nykyään vaan muuten vituttaa kaikki!

    Äänestä

  • hermostunut kirjoitti:

    Kiitos vastauksista! Minä kun en ole ryypännyt juurikaan edes kahtaa päivää putkeen (ja nyt siis meni se 3) joten nyt en ihmettele, että tällainen olo on. Sen takia vaan halusin kysyä kun meni varsinkin lauantai-ilta sen verran sekavissa merkeissä etten ollut varma mistä tarkalleen ottaen (tuli napattua vähän kaikenlaista...) tämä olo mahtoi johtua. Pakko tästä on ryhdistäytyä kun inttiin menokin edessä 7.7. Varmaankaan paljoa muuta voi tehdä kuin ottaa opiksi ja vaikkapa yllättää muut ( itseni) raitistumalla armeijan harmaissa olon ajaksi. Hyvää kesää kaikille!

    juomisen jälkeinen oireisto sulla on.
    normaalia krapulaa siis. se pahenee iän myötä vaikka juomamäärät pysyis samana. vaikka kyllä ne määrätki kasvaa helposti, huoh vaan.

    kunnon juopolla on kolme olotilaa: känni, krapula ja outo tila.
    tuo outo tila on sellainen tila, että siitä kannattaa pitää kii.

    eli kun muistat kohtuuden tai raittiuden nii olot pysyy kurissa :)

    ps. minne meet inttiin ?

    Äänestä

  • norse kirjoitti:

    Joo eiköhän mulla juominen ennen inttii ole ohi.
    Henkisellä puolella tämä enemmän rassaa kun miettii sitä töppäystä ja mitä muut ajattelee jne. Ajan kanssa sitten katsoo mitä myöhemmin tekee alkoholin suhteen, mutta ainakin toistaiseksi voisin pysyä raittiina.

    Ja parolan nummelle pitäis heinäkuussa astella :)

    kun sieltä sirkuksesta pääsee lomalle niin onhan sitä nollattava.

    arvatkaa HARMITTIKO SUNNUNTAINA MENNÄ TAKAISIN. voi mua

    tsemppiä

    terv: tj-0

    Äänestä

  • aloittaa raittius kirjoitti:

    kun sieltä sirkuksesta pääsee lomalle niin onhan sitä nollattava.

    arvatkaa HARMITTIKO SUNNUNTAINA MENNÄ TAKAISIN. voi mua

    tsemppiä

    terv: tj-0

    kuumeessaki, 2pv ja sunnuntai kauhees krapulas takas ja maanantain hikoilemaa aamulenkille. ihmeest se pumppu kesti, ei enää pystyis.

    Äänestä

  • hermostunut kirjoitti:

    Kiitos vastauksista! Minä kun en ole ryypännyt juurikaan edes kahtaa päivää putkeen (ja nyt siis meni se 3) joten nyt en ihmettele, että tällainen olo on. Sen takia vaan halusin kysyä kun meni varsinkin lauantai-ilta sen verran sekavissa merkeissä etten ollut varma mistä tarkalleen ottaen (tuli napattua vähän kaikenlaista...) tämä olo mahtoi johtua. Pakko tästä on ryhdistäytyä kun inttiin menokin edessä 7.7. Varmaankaan paljoa muuta voi tehdä kuin ottaa opiksi ja vaikkapa yllättää muut ( itseni) raitistumalla armeijan harmaissa olon ajaksi. Hyvää kesää kaikille!

    ankeaa tulevaisuutta.

    Äänestä

Vielä ei ole deliriumin paikka, pieni varjo Tuonelasta vain käy kelmeän otsan yli. Kun taas kondis on hyvä, unohdat jutun ja kokeilet uudestaan jonakin päivänä vähän reippaammin.

Aika tuttu tarina inttiaikaa edeltävistä juomisfiiliksistä. Lauantaisin kaljakumara ja toisinaan sitten menee parikin päivää että heilahtaa, mutta vielä harvoin - vähän kuin suuntaa-antavasti.

Kymmenen vuoden kuluttua tunnet homman a:sta ö:hön, mutta vain, jos et tee pientä muutosta.

Pelkotilat johtuvat tiettyjen B-ryhmän vitamiinien puutostilasta aivoissa. Neurobion Forte tai Tioctan imeytyvät heikommin jälkikäteen kuin reilusti ennen juomista nautittuna. Henkinen pahoinvointi tulee häpeän- ja syyllisyydentunteista. Et ole ainakaan psykopaatti.

Tottuneet juomarit mankuvat rauhoittavia estääkseen unenpuutteen ja deliriumin, mutta lopulta siinä saattaa käydä todella huonosti, jos juominen jatkuu.

Jos opettelet ottamaan "korjaussarjan", se alkaa aikaa myöten lipsahdella uuden kännin puolelle. Yhdestä illasta tulee kaksi päivää, sitten kolmas ja 15-20 vuoden paikkeilla menetetään jo jotakin alkoholin takia.

Näin ei käy kaikille. Jos et ole halukas kokeilemaan raittiutta vielä, parempi olisi yksinkertaisesti vähentää sekä juotu määrä että kesto. Jos onnistuu, kaikki on ok. Jos taas tiedät, että otettuasi alkuillan lisää vain menee tahdostasi riippumatta ja pellit aukeavat, olet sitä tyyppiä, joka voi joutua vaikeuksiin elämässään. Mutta et välttämättä. Ei kukaan voi ennustaa yksilön puolesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

hermostunut kirjoitti:

Join aikalailla koko jussin, lauantaina yöllä lopetin. Viime päivinä on ollu vaikeaa saada unta, olo on hermostunut ja jännittynyt. Myös pieniä pelkotiloja on (juurikin sen takia, että koska tämä paha olo loppuu). En ole alkoholisti, mutta juotua tulee yleensä aina viikonloppuisin vain yhtenä päivänä kuudesta kahteentoista kaljaa. Silloin tällöin juon paljon ja yleensä krapula on sen mukainen eli hirveä. Onko tässä tilanteessa syytä hankkiutua ammattiapuun vai pystyykö tämän kestämään kotikonstein? Kannattaako? Onko minulle vaarassa kehittyä juoppuhulluus tästä? Vastauksia kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu