Ehkä

Olenpa yrittänyt saada sinut katoamaan pääni sisältä. Eipä oikein onnistu. Olen paiskinut töitä, yrittänyt panostaa parisuhteeseen, keskittyä muihin asioihin, ajatella järjellä.Ei.

-Olen ehkä pakkomielteen kourissa.Lähes kaikkihan perustuu kuvitelmaan.
-Ehkä mulla on voimakas intuitio?
-Ehkä olen vain hörhö.
-Olenkohan tyytymätön suhteeseeni ja sinä avasit silmäni.En uskalla tehdä ratkaisuja.
-Olen kyllä aina pitänyt sinua puoleensavetävänä ja ajatellut, että sinun kanssa voisi olla mukavaa. Tosin, mistä sitäkään tietää.Ja kai sullakin olisi sana sanottavana asiaan. Ja jospa sulla on jo joku hyvä ehdokas.

Ei muuta, moi.
443688
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

Jos tunnet noin jotain ihmistä kohtaan, miksi et kertoisi sitä hänelle?

Äänestä
  • Pitäisi kai tehdä ensin nykysuhteesta selvää :(

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    Pitäisi kai tehdä ensin nykysuhteesta selvää :(

    siihen pakkomielteen kohteeseen ja sen ajatusmaailmaan aivan viattomasti jutustelemalla tutustella vielä vähän paremmin ennenkuin tarvii tehdä suuria päätöksiä suuntaan tai toiseen.
    Tuntuu kohtuuttomalta että todellisesta nykysuhteesta pitäisi tehdä selvää ennen kuin on hajuakaan että onko aidan toisella puolella mitään todellista.
    Jollain keinolla ongelmaan olisi kuitenkin hyvä tarttua koska ainakin oman taustani pohjalta väitän ettei tilanne voi olla vaikuttamatta nykysuhteeseen ja sen onnellisuuteen. On vaikeaa teeskennellä olevansa täysillä mukana suhteessa jos iso osa ajatuksista harhailee jossain muualla. Mielikuvitus osaa loihtia sellaisia sateenkaaria että todellisuus alkaa näyttämään harmaalta. Sinne aidan toisellekin puolelle pitää saada päästettyä vähän todellisuutta niin että vertailun voi suorittaa vähän reilummalta pohjalta.

    Äänestä

Kuulostaapa tutulta tuo sinun tekstisi. Vaikka en ole miestä muuamaan viikkoon nähnyt hän pyörii koko ajan mielessäni. En myöskään tiedä onko tämä mies minusta kiinnostunut, tuskinpa hän varattuja katselee. Samalla tavalla olen yrittänyt panostaa omaan parisuhteeseen huonoin menestyksin. Mies vaistoaa, että jokin on vinossa.... Ratkaisuja on vaikea tehdä. Toisaalta kyllä tässä nykyisessä suhteessa täytyy jotain vinossa olla, koska annoin itseni niin ihastua toiseen.

Äänestä
  • sä puhuit viikoista, mulla on mennyt vuosia. Tiedän ettei hän rakasta minua. Hän ei edes pidä minusta ja silti rakastan häntä. :,(

    Äänestä

  • eihän sitä tiedä etukäteen missä ne katseet ja tunteet kolahtaa,joku jää mieleen tosi vahvasti .kyllä sitä sinkkuna tulee varattujakin naisia välillä vilkuiltua,vahingossa toisinaan:) mutta tuu jutteleen ,kunhan kohdataan.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    eihän sitä tiedä etukäteen missä ne katseet ja tunteet kolahtaa,joku jää mieleen tosi vahvasti .kyllä sitä sinkkuna tulee varattujakin naisia välillä vilkuiltua,vahingossa toisinaan:) mutta tuu jutteleen ,kunhan kohdataan.

    Ettei tuo mies halua enää minun kanssani keskustella ja tuskinpa enää nähdäänkään missään. Taisin olla liian torjuva, haluamattani. En enää edes uskaltanut katsoa häntä, pelkäsin liikaa. Ihastuin niin voimakkaasti, että minusta tuli mykkä tuon miehen lähettyvillä. Että sellainen tarina se.

    Äänestä

  • Samassa jamassa kirjoitti:

    juoksit pois ,puhumaan ei kyllä paljoa keretty.

    Äänestä

  • sen. kirjoitti:

    juoksit pois ,puhumaan ei kyllä paljoa keretty.

    sitten puhunut mun kanssa ja missä?

    Äänestä

  • samassa jamassa kirjoitti:

    sitten puhunut mun kanssa ja missä?

    No nyt te kaksi aloitte säätämään mun aloittamassa ketjussa :D (katkerana)

    Vitsi vitsi.Senkun vaan.:)

    Äänestä

  • samassa jamassa kirjoitti:

    sitten puhunut mun kanssa ja missä?

    "taivaan ulkopuolella" .mutta oli niin tunteet päällä sulla:)

    Äänestä

  • näin pitänyt mennä kirjoitti:

    No nyt te kaksi aloitte säätämään mun aloittamassa ketjussa :D (katkerana)

    Vitsi vitsi.Senkun vaan.:)

    säädetään säädetään mietin kyllä kumpaan ketjuun laitan viestiä :))jos noppaa heitin ;)

    Äänestä

  • sen. kirjoitti:

    "taivaan ulkopuolella" .mutta oli niin tunteet päällä sulla:)

    ja on vieläkin

    Äänestä

  • näin pitänyt mennä kirjoitti:

    No nyt te kaksi aloitte säätämään mun aloittamassa ketjussa :D (katkerana)

    Vitsi vitsi.Senkun vaan.:)

    meille mahdollisuutta, edes jutella, ei sinun tarvitse vielä tietää kenet haluat. Ystävinä aluksi, teet sitten pääätöksesi kun paremmin tunnetaan. Ei edelliseltä.

    Äänestä

  • sen. kirjoitti:

    "taivaan ulkopuolella" .mutta oli niin tunteet päällä sulla:)

    j:pää toi edellinen oli huono.

    Äänestä

  • "Toisaalta kyllä tässä nykyisessä suhteessa täytyy jotain vinossa olla, koska annoin itseni niin ihastua toiseen."

    - Ei se noin mene, ei sulta tuollaiseen tule kukaan lupaa kysymään:)

    "Saisinko luvan ihastuttaa sinut itseeni?"

    Ei ihminen ole kone vaan tunteva olento, ihastumiset on normaaleja, parisuhteessakin ja itestä riippuu minkä painoarvon niille antaa tai ryhtyykö ajatuksista tekoihin. Joskus kannattaa joskus ei..he..tsemppiä, tiedän miltä susta tuntuu.

    Äänestä

  • voisi antaa kirjoitti:

    meille mahdollisuutta, edes jutella, ei sinun tarvitse vielä tietää kenet haluat. Ystävinä aluksi, teet sitten pääätöksesi kun paremmin tunnetaan. Ei edelliseltä.

    No jutella kyllä voisin, todella mielelläni. Jutellaan vaan, mitä siitä, vaikka pääni kihisee syntisiä ajatuksia:)Tuntuu vaan, että viimeksi olisin kyllä jo voinut harhautua, mutta ehkä hyvä, että niin ei päässyt käymään.

    Toisaalta, miksei joskus tarttuisi hetkeen? Yksi elämä.Vai onko niitä enemmän, kun itsekin mainostan seuraavia elämiä. Vai salatut elämät?Se hetki meni jo tosin:)Myöhäinen sytytys.

    Äänestä

  • osuuko kirjoitti:

    j:pää toi edellinen oli huono.

    ????? ;)

    Äänestä

ja ajatukset olivat minunkin kohdalla kauniisti sommiteltu erästä miestä kohtaan. Aika janaa voi laskea vuosissa. Aina hän jääkin ajatuksiini

http://www.youtube.com/watch?v=0kjRyXqf5zk

Jottei kellekkään tule liikaa kysymyksiä päähän olen nainen.

Äänestä

Kaikki kärsii, sinä, nykyisesi ja tuo kaipailija. Pistähän elämäsi kuntoon, ehkä voin auttaa.

Äänestä

sitä seuraavaa elämää odotellessa.
Tuo kuvaamasi ristiriita kuvitelmiin pohjautuvien tunteiden ja "järjen" (mitä SE sitten onkin :) välillä on niin tuttu. Intuitiostakin on niin "vahva tunne" (SIINÄPÄ vasta todiste :) ihan vaan joidenkin katseiden, ilmeiden tulkinnan ja kosmisten sattumien perusteella .. joten todennäköisesti kyseinen ilmiö onkin se paljon yleisempi ja vähemmän hohdokas hörhö-itio.
Järki ja tunteet .. äärettömän pieniä sähköhäiriöitä aivokuoren pintaosissa.

Yksin ollessa tää taistelu tuulimyllyä vastaan on tietysti "moraalisesti" ajatellen paljon helpompaa .. kun todennäköisesti on itse ainoa kärsivä osapuoli. Mutta henkilökohtaisella tasolla se on aika laiha lohtu. Pääsispä täältä oman pään sisältä välillä edes lomalle.

Heitänpä tätäkin kautta lämpimän ajatuksen hänelle ja sinullekin .. hörhö-ition voimalla :)
Moi

Äänestä
  • ja lähetän samanlaisen takaisin...

    kumpa mä saisin sut, edes ystävänä, tässä tilanteessa - voisitko harkita uudelleen?

    Äänestä

  • kiitän kirjoitti:

    ja lähetän samanlaisen takaisin...

    kumpa mä saisin sut, edes ystävänä, tässä tilanteessa - voisitko harkita uudelleen?

    sinulle vielä kerran lähetän.Aina tietty ystävä olen. Mutta,jos olisit ihan oikeesti Hän,sanoisin..en enää harkitse vaan tiedän.

    Äänestä

  • kiitän kirjoitti:

    ja lähetän samanlaisen takaisin...

    kumpa mä saisin sut, edes ystävänä, tässä tilanteessa - voisitko harkita uudelleen?

    että me molemmat saataisiin juuri hänet jota ajattelemme, edes ystävänä, missä tilanteessa hyvänsä.

    .. enkä minä sen enempää häneltä tässä tilanteessa pyytäisikään .. jos jotain rohkenisin pyytää.

    Äänestä

  • odottavan aika on pitkä kirjoitti:

    että me molemmat saataisiin juuri hänet jota ajattelemme, edes ystävänä, missä tilanteessa hyvänsä.

    .. enkä minä sen enempää häneltä tässä tilanteessa pyytäisikään .. jos jotain rohkenisin pyytää.

    ja aargh! Voisin ottaa syliin ja pyöritellä muutamat kierrokset..ystävänä juu,juu;)

    Äänestä

  • aargh kirjoitti:

    ja aargh! Voisin ottaa syliin ja pyöritellä muutamat kierrokset..ystävänä juu,juu;)

    meillä taitaa sitten olla vähän erilaiset tavoitteet .. ollaankohan edes samalta planeetalta ;)

    Äänestä

  • odottavan aika on pitkä kirjoitti:

    meillä taitaa sitten olla vähän erilaiset tavoitteet .. ollaankohan edes samalta planeetalta ;)

    kastella ja keskijakaus, kauluspaita ja ravatti kuntoon. Hillitysti käymme askeltaen suu supussa kepeästi eteenpäin. No kai suu voisi vähän mutrulla olla, sillä tavoin suutelmaa odottaen;)

    Äänestä

  • sitten pitäisi kirjoitti:

    kastella ja keskijakaus, kauluspaita ja ravatti kuntoon. Hillitysti käymme askeltaen suu supussa kepeästi eteenpäin. No kai suu voisi vähän mutrulla olla, sillä tavoin suutelmaa odottaen;)

    herrasmies-lookiako hait kuvauksellasi? ;)

    http://www.youtube.com/watch?v=v_GU5D_GfI0

    Äänestä

  • aargh kirjoitti:

    ja aargh! Voisin ottaa syliin ja pyöritellä muutamat kierrokset..ystävänä juu,juu;)

    näinhän siinä meidän ystävyydessä tuppaa käymään... mutta kun mulla on kamala ikävä - laita edes viesti, se ehkä on turvallista ja onnistuu ilman pyörittelyä =)

    Äänestä

  • ole hyvä kirjoitti:

    sinulle vielä kerran lähetän.Aina tietty ystävä olen. Mutta,jos olisit ihan oikeesti Hän,sanoisin..en enää harkitse vaan tiedän.

    lähettäisitkö myös minulle aurinkoa ja lämpöä? Ehkä joskus kehotit nauttimaan elämstä ja kohta alkavasta lomasta? Kelpuutin ystävyyden, koska sydämesi taisi olla varattu. Utelisin, mitä olet harkinnut ja mitä tiedät?

    Äänestä

kannaattaa oma pesä tosiaan selvittää ensin.
paljon helpompaa elää sitten myöhemmin .vaikka tunteet olisivat kuinka sekaisin .
miks aina varattuihin naisiin törmään:)
ei ehdokkaita

Äänestä
  • Nimikirjaimesi eivät kuullosta tutulta.Tosin, jos ne viittaa johonkin muuhun kuin oman nimen kirjaimiin, niin miksei kaukaa haettuna voisi sopiakin :)(optimisti)

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    Nimikirjaimesi eivät kuullosta tutulta.Tosin, jos ne viittaa johonkin muuhun kuin oman nimen kirjaimiin, niin miksei kaukaa haettuna voisi sopiakin :)(optimisti)

    osa omaa osa vierasta, välillä pitää kaukaa hakea mutta ,ehkä joskus osuu :)

    Äänestä

Eipä tässä taida olla järjen kanssa mitään tekemistä.Tunnen samoin kuin sinäkin.Jos järjellä ajattelisi puhuisimme toisillemme suoraan,emmekä täällä tuntemattomina,vieraina toisillemme.

Tiedäthän,niinkuin minäkin tiedän,että sinä ja minä olemme me yhdessä.Kaksi puolikasta,jotka yhdessä olemme kokonainen.

Ainoa este taitaa olla molemmilla,että yritämme ajatella liian järkevästi asioita.

Olisiko meillä uskallusta heittäytyä tunteiden virtaan.Ajattelen,että molempia pelottaa edelliset,huonot kokemukset parisuhteesta.Mitä jos taas käy huonosti,toipuminen pettymystä tuottavasta suhteesta vie voimia.Jaksetaanko kumpikaan enää sellaista,uudelleen.

Tiedän,tämä on järjetöntä,kuluttaa arvokasta aikaa näin.Kumpikin tahoillamme toisiamme miettien.Suoraan sanoen aivan älytöntä haaveilla mitä tekisimme yhdessä,mitä kokisimme yhdessä,omissa ajatuksissamme.

Ehkä,jos meistä joskus vielä tulee yhdessä sittenkin jotain,haluan kertoa sinulle niitä asioita,joita olen täällä kirjoittanut.Kaikesta epävarmuuden tunteista (kelpaanko tällaisena kuin olen),pettymyksenpeloista ja kaikesta niistä ajatuksista,tunteista mitä olet saanut aikaan.

Tämä on hulluutta,mutta sittenkin,olisiko tämä kahden ihmisen rakkaustarina,joka tulee kestämään ja voittaa esteet.

Tunnen tällähetkellä niinkuin heti alusta-alkaenkin,että sinä olet se minun ihminen.Tietäisinpä vaan varmaksi,että olet valmis panostamaan omalta osaltasi meihin?!

Äänestä

Jotenkin tuntuu todella pahalta olla suhun näin ihastunut. En saisi olla, mutta en voi tälle tunteelle mitään. Sussa oli jotain todella ainutlaatuista! Kateeksi käy erästä miestä...

Äänestä

ehdokkaita tai oishan niitä,mut ku ei vaan kiinnosta kukaan,olet vaan mielessä koko ajan.
Vipinää ois joka puolelle,mut kai oon minäkin hörhö niinku sinäkin.
Myös olen yrittänyt saada katoamaan sinut pääni sisältä,mut ei näköjään onnistu..ei sitten millään. Mitä teen kerro??
Uskalla nyt jotain ratkaisuja tehdä..tai eihän sun oo pakko mitään ratkaisuja tehdä,enkä myöskään haluaisi,että tekisitkään,koska eihän koskaan voi kumpikaan tietää mitä tulee,mutta haluaisin ainakin sua aivan H........I!!!!
Mutta jos multa kysyisit,niin haluaisin sut kokonaan ja heti,mut en pakottais,koska en kuitenkaan sun haluais kärsivänkään..niin paljon susta pidän.

Äänestä
  • Mitä teet...ota sinä vaikka sitten se ratkaiseva askel!!!

    Äänestä

  • Olipas sopivan mukava viesti ja hetken voisi jopa kuvitella, että se olisi minulle. Sitten tajuan, että moni on samassa tilanteessa-näköjään. Joten.
    Näin minä haluaisin kuulla ja toivoisin, että olisit mua rohkeampi.Mutta jos sut näen, saattaa olla, että avaan sanaisen arkkuni tai sit en.:)

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    Olipas sopivan mukava viesti ja hetken voisi jopa kuvitella, että se olisi minulle. Sitten tajuan, että moni on samassa tilanteessa-näköjään. Joten.
    Näin minä haluaisin kuulla ja toivoisin, että olisit mua rohkeampi.Mutta jos sut näen, saattaa olla, että avaan sanaisen arkkuni tai sit en.:)

    oli sulle..uskon vaan jotenkin niin.
    Oonko sitten susta niin pelottava?
    Sä ehkä oot,koska jähmetyn aina nähdessäni sut:)

    Äänestä

  • varmaan.. kirjoitti:

    oli sulle..uskon vaan jotenkin niin.
    Oonko sitten susta niin pelottava?
    Sä ehkä oot,koska jähmetyn aina nähdessäni sut:)

    No en mä sua (jos olisit hän)varsinaisesti pelottavana pidä, mutta toisaalta sussa on sellanen arvaamaton puoli...joka on aika kiehtova;)
    En ole nähnyt sun kyllä jähmettyvän vai enkö ole katsonut riittävän tarkasti:)

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    No en mä sua (jos olisit hän)varsinaisesti pelottavana pidä, mutta toisaalta sussa on sellanen arvaamaton puoli...joka on aika kiehtova;)
    En ole nähnyt sun kyllä jähmettyvän vai enkö ole katsonut riittävän tarkasti:)

    katsonut riittävän tarkasti.Ai mikähän mussa vois olla niin arvaamatonta?
    Oon kyllä aika äkkipikainen ja tempperamenttinen,mutta kiltti ehkä liiankin kiltti (muut sanoo näin)

    Äänestä

  • sitten et ole kirjoitti:

    katsonut riittävän tarkasti.Ai mikähän mussa vois olla niin arvaamatonta?
    Oon kyllä aika äkkipikainen ja tempperamenttinen,mutta kiltti ehkä liiankin kiltti (muut sanoo näin)

    Ehkä olen välillä muodostanut jotain kuvaa, joka sitten ei olekaan ollut ihan niin. Sellaista arvaamattomuutta tarkoitin.

    Äänestä

  • vastaa vielä kirjoitti:

    Ehkä olen välillä muodostanut jotain kuvaa, joka sitten ei olekaan ollut ihan niin. Sellaista arvaamattomuutta tarkoitin.

    nukkuun. Toivottavasti näen ihania unia hänestä..pari kertaa olen kyllä nähnytkin.
    Hyvää yötä! Anna mulle yks pusu,että nukahdan äkkiä:)

    Äänestä

  • mennä.. kirjoitti:

    nukkuun. Toivottavasti näen ihania unia hänestä..pari kertaa olen kyllä nähnytkin.
    Hyvää yötä! Anna mulle yks pusu,että nukahdan äkkiä:)

    No menkööt (pusu siis). Tiedä sit, keneen se päätyi :)
    Vai jäikö välille jopa.
    Öitä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

seuraavassa elämässä kirjoitti:

Olenpa yrittänyt saada sinut katoamaan pääni sisältä. Eipä oikein onnistu. Olen paiskinut töitä, yrittänyt panostaa parisuhteeseen, keskittyä muihin asioihin, ajatella järjellä.Ei.

-Olen ehkä pakkomielteen kourissa.Lähes kaikkihan perustuu kuvitelmaan.
-Ehkä mulla on voimakas intuitio?
-Ehkä olen vain hörhö.
-Olenkohan tyytymätön suhteeseeni ja sinä avasit silmäni.En uskalla tehdä ratkaisuja.
-Olen kyllä aina pitänyt sinua puoleensavetävänä ja ajatellut, että sinun kanssa voisi olla mukavaa. Tosin, mistä sitäkään tietää.Ja kai sullakin olisi sana sanottavana asiaan. Ja jospa sulla on jo joku hyvä ehdokas.

Ei muuta, moi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu