Kastrointi ja uusi pentu

Aion viedä koirani kastroitavaksi vielä tämän kesän aikana. On myös mahdollista että taloon tulee uusi urospentu syyskuussa. Mietinkin tässä, että onko jotain aikaa kauanko tämän meidän tämänhetkisen uroksen kannattaisi olla leikattuna ennen kuin uusi tulokas saapuu. Eli pitäisikö koiran ensin saada rauhassa totutella "uuteen minuuteensa" ennen pentua, jotta yhteiselo saisi mahdollisimman hyvät mahdolllisuudet alkaa sujuvasti?

2

293

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • n.sorsa

      oikeistaan ole, kun koirasi leikkaushaavat paranevat kunnolla. Itsestään sulavat tikit on näppäriä ei tarvii poistatuttaa haavan parannuttua, noh tavalliset tikit jotkut poistaa itse olen "kuullut" tai käyvät lekurissa poistamassa.

      Kuules herrasi minuutesi, luonne lähinnä ei edes välttämättä muutu ja kyllä yleinsä urokset on pikkaisen ihmeissään leikkauksen jälkeen.

      • ...ettei vaikuta koiraan ja sen luonteeseen välttämättä ollenkaan, mutta ajattelin varmistella ettei uuden pennun tulo samanaikaisesti tai hiukan myöhemmin järkytä koiran "mielenterveyttä" jos se on leikkuksesta vielä hiukan pihalla =)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      185
      14905
    2. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      119
      10450
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      73
      9451
    4. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      108
      9291
    5. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      51
      9129
    6. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      52
      6890
    7. 180
      6470
    8. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      31
      5561
    9. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      155
      5341
    10. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      46
      3846
    Aihe