Tämmöinen uutinen löytyi Ylen sivuilta.Otetaanpa suomalaiset mallia flanderista:
Belgialaiskaupunki tylynä ranskankielisille
Julkaistu 25.06.2008, klo 15.22
Belgialainen Vilvorden kaupunki on vienyt Belgiaa jakavan kieliriidan yhä pidemmälle ilmoittamalla, että vastaisuudessa vain hollantia taitavat saavat ostaa kaupungista asuntoja.
Muuallakin Belgian hollanninkielisessä osassa Flanderissa on kielivaatimuksia kiinteistöjen ostajille. Yleensä kuitenkin riittää, että he vakuuttavat olevansa halukkaita oppimaan hollantia.
Vilvorden sen sijaan vaatii jo hankittua hollannintaitoa sekä ostajalta että tämän puolisolta. Taito on myös osoitettava, joko koulutodistuksella tai läpäistyllä kielikokeella.
Vilvordenin pormestarin Marc Aschin mukaan päätös on tarkoitettu kannustukseksi, ei rangaistukseksi. Ranskankieliset näkevät asian kuitenkin toisin ja vaativat Flanderin hallitusta pitämään huolta siitä, että Vilvorden palaa lainmukaiseen ruotuun.
Flanderia syytetään ranskankielisten syrjinnästä
Hollannin asukkaista 60 prosenttia on hollanninkielisiä, ja muut puhuvat pääasiassa ranskaa. Flanderi, maan pohjoinen hollanninkielinen puolikas, on selvästi varakkaampi kuin ranskankielisten eteläinen Vallonia.
Tukiaisten maksamiseen kyllästyneellä Flanderilla on suuria haluja taloudellisen autonomian laajentamiseen tai jopa itsenäisyyteen.
EU on usein moittinut Flanderia ranskankielisten syrjinnästä, muun muassa siitä, että kaupunginvaltuustojen kokouksia käydään paikoin vain hollanniksi ranskankielisistä asukkaista piittaamatta.
Vilvorden asuntokaupoista EU:lle ei ole tullut valituksia, mutta viime kuussa Zaventemin kaupunki joutui luopumaan vastaavista rajoituksista kaupungin maiden myynnissä.
Myös YK:n rasismin vastainen komissio on kovistellut Flanderia asumisen rajoittamisesta kielitaidon perusteella.
Maan myynti venäläisille
4
541
Vastaukset 4
- nbthntr
paitsi että niillä on enemmän rahaa kuin suomalaisilla kateellisilla nylkyttäjillä!
- suomi ollu venäjä
ennen,venäläiset haluu maansa takaisin!
- sinua kun
suomi ollu venäjä kirjoitti:
ennen,venäläiset haluu maansa takaisin!
sinulla on niin vähän rahaa, eikä se suursuomi -hanke toteutunut.
- kloop
sinua kun kirjoitti:
sinulla on niin vähän rahaa, eikä se suursuomi -hanke toteutunut.
vaan venäläisille maata ihan niin paljon kuin jaksetaan. Mut sen kyllä pitäsi olla vastavuoroista; eipä ole ulkomaalaisilla paljon mahdollisuuksia ostaa kiinteistöjä, maata jne. Venäjältä.
Venäjä on toiminut aina näin - odottaa muilta myönnytyksiä ja helpotuksia, mutta ei itse tee myönnytyksiä suutaan tai toiseen. Ottamassa osataan kyllä olla, mutta antaa ei osata/haluta.
Sama homma taitaa käydä tulevassa venäläisten viisumivapaudessakin. Koskaan ennen ei ole rys... venäläisten visan saanti ollut näin helppoa kuin nykyisin; menepä ite Venäjälle ja hanki viisumi. Sitten odottelet sitä hyvässä lykyssä viikkotolkulla, jopa kuukausia. Hakemuksen liitteeksi tarvitset pinon paperia (mm. sen iänikuisen KUTSUN, jota esim. Suomi ei ole vaatinut enää vuosiin). Ja kun sitä visaa ei ajoissa kuulu, työmatka lähenee, ja alat kysellä sen perään: maksa lisää, saat sitten pikana!!
Rys... venäläinen on venäläinen, vaikka voissa paistais. Tämä sanonta ei muutu ikinä miksikään muuksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 122125
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r1671108Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.2691060- 79897
- 84817
- 63798
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?22706Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran69691- 65671
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?138667Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?127629- 42629
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32598Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46584- 52582
- 40554
- 55548
Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y24534Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.40513Kerro mies tarinasi
Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri20508