Sädesieni

papassa

Papakokeessa löytyi emätintulehdus. Lääkäri puhui jotain sädesienestä. Tietääkö kukaan, voiko tämä sädesieni olla myös muualla elimistössä samaan aikaan? Esim. suussa? Ja jos, niin mitä oireita auheuttaisi?

7

9017

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • gyne

      Kierukan käyttäjillä sädesientä (actinomyces) esiintyy papassa, harvoin sitä näkee naisilla joilla ei ole kierukkaa. Usein kierukka on vielä ollut pitkään, tavallista käyttöaikaa kauemmin. Tällaisessa tilanteessa kierukka pitäisi poistaa ja odottaa että papa puhdistuu (1-2 kuukautisten jälkeen), sillä kyseinen organismi voi aiheuttaa erittäin ikäviä lantion alueen tulehduksia (sisäsynnytintulehdus). Oireet voivat vaihdella oireettomasta vakaviin (esim. kuumeilu, laihtuminen, kipu, suoliston, virtsateiden toimintahäiriöt)

      Sädesienen on kuvattu aiheuttaneen myös suoliston ja keuhkojen alueen tulehduksia. Suussa en ole kuullut sen esiintyneen.

      • xxxccc

        Oletko sinä, kuka vastasit tähän, gynekologi? Jos, niin kysyisin vielä lisää.
        Kierukka oli tosiaan hyvin pitkään liian kauan ollut. Se poistettiin n. 1,5 kk sitten, jolloin otettiin samassa yhteydessä papakoe. N. 2 viikkoa sen jälkeen sanottiin että on emätintulehdus, johon sain 5 päivän Zidoval 75 mg/g lääkkeen. Papan jälkeen tuli kutsu kolposkopiaan joka nyt on tehty. Tämän jälkeen joudun menemään vielä johonkin toimenpiteeseen jossa käsittääkseni poistetaan vioittunutta solukkoa puudutuksessa.

        Poistuuko tämä sädesieni elimistöstä koskaan? Esim. tällä mainitsemallani lääkekuurilla?

        Kolposkopiassa tehtiin käsittääkseni ultraäänitutkimus ja sitä tekevä lääkäri puheli että kaikki näyttää ihan hyvältä. Hän myös rauhoitteli useampaan kertaan, että tämä ei ole syöpää mutta voi sellaiseksi muuttua 10-20 vuoden sisällä.

        Olen ollut hyvin väsynyt monen kuukauden ajan. Olen myös sairaslomalla. Verikokeita on otettu koko ajan eikä mitään ihmeellistä ole löytynyt paitsi hieman koholla on leykosyytit. Thorax on otettu, löydös on krooninen keuhkoputkentulehdus (poltan) mutta muuten normaali.

        Voiko tämä sädesieni aiheuttaa voimakkaan väsymyksen ja esim. jatkuvan pyörryttävän olon. (Pyörrytys ja paineen tunne tosin on helpottanut parin viimeisen viikon aikana, melko väsynyt olen vieläkin mutta en enää yhtä väsynyt).

        Minulla on ollut myös monen kuukauden ajan alilämpöä, joskus alle 35. Nytkin lämpö on aamuisin aika alhainen mutta päivällä normaali. Voiko johtua tästä sädesienestä?

        Lisäksi pulssi on kai liian korkea, 85-95. Verenpaine yleensä normaalin rajoissa.

        Voiko tällä liian kauan sisälläni olleella kuparikierukalla (ja tällä sädesienellä) olla mitään tekemistä sellaisen kanssa että alkuvuodesta alkoi huuleni tai kieli turpoilla yht äkkisesti. Allergioita tutkittiin, mitään merkittävää ei löytynyt. Yleensä turvotus alkoi hyvin nopeasti ja laski Prednisolonilla 1-2 tunnissa ja kokonaan noin yhden päivän aikana. Allergiasairaalassa sanottiin että ilmeisesti se on urticarian sellainen muoto kuin angioödeema.

        JOstakin muistelen lukeneeni että liian kauan ollut kierukka voisi aiheuttaa tällaistakin mutta en tiedä onko se oikeaa tietoa. Jotenkin siinä selitettiin että se johtuu siitä että elimistö hylkii jotain ylimääräistä mitä sen sisällä on. Kierukan poistamisen jälkeen tätä turvotusta ei ole ollut (jota kyllä vieläkin pelkään paljon että milloin taas turpoaa).

      • edelliseen
        xxxccc kirjoitti:

        vielä lisäisin sen, että sellainen vaiva on myös ollut, että on aikoja (monta päivää kestäviä) jolloin joudun käymään pissalla esim. 4-6 kertaa tunnissa. Tulehdusta ei ole. Tai yhden antibioottikuurin söin, silloin kun löytyi verta virtsasta, mutta tämä pissalla ramppaaminen jatkui senkin jälkeen. Nyt on ollut n. 1-2 vkoa että tällaista ei ole ollut.

        Olisiko hyvä mainita tästä sädesienestä myös muita vaivoja hoitaville lääkäreille? Vai yritänkö nyt turhaan laittaa kaikenlaisia muitakin vaivojani tämän sädesienen "piikkiin"?

      • gyne
        xxxccc kirjoitti:

        Oletko sinä, kuka vastasit tähän, gynekologi? Jos, niin kysyisin vielä lisää.
        Kierukka oli tosiaan hyvin pitkään liian kauan ollut. Se poistettiin n. 1,5 kk sitten, jolloin otettiin samassa yhteydessä papakoe. N. 2 viikkoa sen jälkeen sanottiin että on emätintulehdus, johon sain 5 päivän Zidoval 75 mg/g lääkkeen. Papan jälkeen tuli kutsu kolposkopiaan joka nyt on tehty. Tämän jälkeen joudun menemään vielä johonkin toimenpiteeseen jossa käsittääkseni poistetaan vioittunutta solukkoa puudutuksessa.

        Poistuuko tämä sädesieni elimistöstä koskaan? Esim. tällä mainitsemallani lääkekuurilla?

        Kolposkopiassa tehtiin käsittääkseni ultraäänitutkimus ja sitä tekevä lääkäri puheli että kaikki näyttää ihan hyvältä. Hän myös rauhoitteli useampaan kertaan, että tämä ei ole syöpää mutta voi sellaiseksi muuttua 10-20 vuoden sisällä.

        Olen ollut hyvin väsynyt monen kuukauden ajan. Olen myös sairaslomalla. Verikokeita on otettu koko ajan eikä mitään ihmeellistä ole löytynyt paitsi hieman koholla on leykosyytit. Thorax on otettu, löydös on krooninen keuhkoputkentulehdus (poltan) mutta muuten normaali.

        Voiko tämä sädesieni aiheuttaa voimakkaan väsymyksen ja esim. jatkuvan pyörryttävän olon. (Pyörrytys ja paineen tunne tosin on helpottanut parin viimeisen viikon aikana, melko väsynyt olen vieläkin mutta en enää yhtä väsynyt).

        Minulla on ollut myös monen kuukauden ajan alilämpöä, joskus alle 35. Nytkin lämpö on aamuisin aika alhainen mutta päivällä normaali. Voiko johtua tästä sädesienestä?

        Lisäksi pulssi on kai liian korkea, 85-95. Verenpaine yleensä normaalin rajoissa.

        Voiko tällä liian kauan sisälläni olleella kuparikierukalla (ja tällä sädesienellä) olla mitään tekemistä sellaisen kanssa että alkuvuodesta alkoi huuleni tai kieli turpoilla yht äkkisesti. Allergioita tutkittiin, mitään merkittävää ei löytynyt. Yleensä turvotus alkoi hyvin nopeasti ja laski Prednisolonilla 1-2 tunnissa ja kokonaan noin yhden päivän aikana. Allergiasairaalassa sanottiin että ilmeisesti se on urticarian sellainen muoto kuin angioödeema.

        JOstakin muistelen lukeneeni että liian kauan ollut kierukka voisi aiheuttaa tällaistakin mutta en tiedä onko se oikeaa tietoa. Jotenkin siinä selitettiin että se johtuu siitä että elimistö hylkii jotain ylimääräistä mitä sen sisällä on. Kierukan poistamisen jälkeen tätä turvotusta ei ole ollut (jota kyllä vieläkin pelkään paljon että milloin taas turpoaa).

        - olen gynekologi

        - sädesieni poistuu yleensä elimistöstä kierukan poistamisen jälkeen, etenkin jos naisella on vielä kuukautisvuodot, jotka "puhdistavat" kohdun. Jos se kuitenkin on ehtinyt aiheuttaa märkäpesäkkeitä esim munatorviin, se vaatii pitkän (jopa useita kuukausia) penisilliinihoidon suonensisäisellä valmisteella, joskus myös märkäpesäkkeiden kirurgisen poiston tai aukaisun. Zidoval-kuuri ei tehoa. Em. märkäpesäkkeet näkyisivät kuitenkin ultraäänitutkimuksessa, joten jos siinä kaikki näytti normaalilta, en usko että sinulla sädesieni enää aiheuttaa mitään. Jatkossa sinulla kuitenkin seurataan papaa, joten jos siinä ei sädesientä enää näy, se on hävinnyt.

        - en usko että sädesienellä on mitään tekemistä muiden oireidesi kanssa. Lieneekö kilpirauhasen toiminta, sokeriarvot ym katsottu?

      • sanoo mielipiteensä
        gyne kirjoitti:

        En ole palstan aloittaja. Ihmettelen kuitenkin , miksi et rekisteröi nimimerkkiäsi niin, että kukaan ei pysty käyttämään sitä väärin. Jos siis oikeasti olet gynekologi niin kannattaisiko oman neuvontapalsten perustaminen internettiin. Ihmettelen suuresti, että jokin "alan ammattilainen" käy lukemassa näitä palstoja. Tiedän esim., että kelan, työkkärin tai sossun työntekijät eivät koskaan käy lukemassa niitä asioita koskevia palstoja, vaikka se olisi heille suureksi hyödyksi. Otin tuon asian kerran yhden työkkärin virkailijan kanssa puheeksi, joka vähätteli kirjoituksia ja väitti, että kirjoittajat keksivät itse ongelmansa. Totuushan on , että kela, sossu ja työkkäri ovat suurimpia ihmiselämän jne. ongelmien aiheuttajia kun eivät halua auttaa ja sulkevat siltä vielä silmänsä. Etsyin aiheesta, mutta toivottavasti poitti tuli selväksi.

      • gyne
        sanoo mielipiteensä kirjoitti:

        kun minua kiinnostaa mitä naiset oikeasti ajattelevat gynekologisista asioista, miten he ymmärtävät asiat ym... Sairaalassa kun usein on niin, että kaikkea ei uskalleta kertoa tai kysyä, tai annetaan ymmärtää asiat toisin kuin ne oikeasti ovat. Mielestäni tämä on oikein avartavaa - saan ainakin käsityksen mikä tavallisia naisia useimmiten mietityttää. Sairaalassa kun potilasaines on melkoisen valikoitunutta. Ehkäpä osaan kohdata potilaani paremmin kun tiedän mikä helposti jää epäselväksi jne.

        Vastaan kysymyksiin aina joskus kun kukaan muu ei ole vastannut tai vastaukset ovat mielestäni epäselviä/vääriä/huoli on kova tms. En todellakaan jaksaisi/ehtisi vastailla kaikkiin mahdollisiin kysymyksiin, jotka usein vielä toistavat itseään...

        Tulipa joskus vastattua omalla ammattinimikkeella ja sitä olen sitten käyttänyt kun kirjoitan naistentaudeista. Nimimerkin rekisteröinti ei onnistu, yritin joskus. Joku lienee jo rekisteröinyt sen.

      • Anonyymi

        Moi😊
        Minullakin olisi aiheeseen liittyen kysyttävää..
        Minulla on ollut myös sädesieni hormonikierukan yhteydessä.
        Tuolloin kysyin gynellä miten olen tartunnan saanut ja minulle vastattiin että se tarttuu yhdynnässä... tai myös mahdollisesti suoliston kautta.
        Olen nyt tässä sitten miettinyt vuosia kahta asiaa, onko miehelläni ollut syrjähyppy ja hän on minut tartuttanut tai jos se sädesieni on tarttunut suolistoni kautta niin onko se vieläkin suolistossani? 🤔

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      20
      18084
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      56
      4962
    3. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      24
      4607
    4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      27
      4520
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      36
      4330
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      59
      4210
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      62
      3803
    8. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      42
      3455
    9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

      Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
      Suomalaiset julkkikset
      34
      2726
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      45
      2459
    Aihe