Onko kellään 3:n lapsen yh:lla onnistunutta uutta parisuhdetta?? Onko olemassa miehiä,jotka ihan oikeasti hyväksyvät koko paketin?!
Muutaman vuoden olen seurustellut miesystäväni kanssa,mutta arkeamme hän ei jaksaisi eikä asua kanssamme. Toisaalta myös suojelen lapsiani enkä löisi hynttyitä yhteen sellaisen miehen kanssa josta olen epävarma. Rakastamme toisiamme ja lapset tykkää kovasti hänestä,mutta se painaa,kun hän ei kokonaisvaltaisesti kykenisi olemaan elämässämme ainakaan nyt,kun lapset pieniä vielä. Ja se tärkeintä,että lapset elää ympäristössä missä kokevat,että ovat hyväksyttyjä kiukutteluista yms huolimatta ja,että heitä jaksetaan. Ovat kuitenkin tärkeintä elämässä.
Muutaman vuoden olen seurustellut miesystäväni kanssa,mutta arkeamme hän ei jaksaisi eikä asua kanssamme. Toisaalta myös suojelen lapsiani enkä löisi hynttyitä yhteen sellaisen miehen kanssa josta olen epävarma. Rakastamme toisiamme ja lapset tykkää kovasti hänestä,mutta se painaa,kun hän ei kokonaisvaltaisesti kykenisi olemaan elämässämme ainakaan nyt,kun lapset pieniä vielä. Ja se tärkeintä,että lapset elää ympäristössä missä kokevat,että ovat hyväksyttyjä kiukutteluista yms huolimatta ja,että heitä jaksetaan. Ovat kuitenkin tärkeintä elämässä.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mulla myös kolme melko pientä lasta mutta kokemusta uusperheestä ei ole. Erosta reilu vuosi ja olenkin aina ajatellut, että en enää koskaan asu parisuhteessa kenenkään miehen kanssa. Miksi pitäisi muuttaa saman katon alle asumaan? Yksi parisuhde on epäonnistunut joten tuskinpa olisin viisaampi jatkossakaan ja toisaalta lapset aiheuttavat omat "mutkansa" asioihin. Toki rakkautta ja läheisyyttä kaipaan mutta mulle riittäisi että sitä olisi silloin tällöin tarjolla ja molemmilla olisi kuitenkin eräällä tavalla se oma elämä ja oma koti. Jotenkin vain tuntuu, ettei sellaista miestä olekaan joka todella hyväksyy koko paketin sellaisenaan kuin se on.
on ottanut uuden vaimonsa lapset oikein hyvin vastaan(2kpl).Kuljettaa heitä harrastuksissa ja on heille "isänä" ollut jo muutaman vuoden.
Olen ylpeä hänestä.
Enhän toki olisikaan ottanut itselleni huonompaa miestä aikoinaan?Olosuhteiden pakosta=lapsettomuus,erosimme aikoinaan.Nyt hänellä on perhe vaikkei omia lapsia olekaan.Minäkin olen näitä hänen uuden perheensä lapsia joskus hoitanut.Kivoja muksuja :)
Ja uskon että asiaan vaikutti paljon se, että hänelläkin on kaksi lasta. Takuulla isäihmisen on helpompi ryhtyä vakavaan suhteeseen kuin lapsettoman. Muutos ei ole niin suuri. Minulla on kolme lasta, suhteen alkaessa 9,7 ja 5-vuotiaat. Lapset asuvat kanssani ja ovat isällään joka toisen viikonlopun. Miehen kaksi lasta, suhteen alkaessa 11 ja 8-vuotiaat, asuvat meillä joka toisen viikon. Mies on niin reilu ja tasapuolinen kuin vain olla voi. Ja myös yhtä vaativa kaikkia lapsia kohtaan. Odottaa kaikilta samaa, mutta ottaa myös huomioon lasteni erityispiirteet, he kun ovat kaikki erityislapsia jollakin tavalla. Tukee ja auttaa minua parhaalla mahdollisella tavalla. En voisi kuvitella miten olisi vielä parempaa. Yhdessä olemme Perhe, erilainen ja ajoittain muuttuva, elävä perhe, mutta silti yhtä ja samaa kuitenkin. Vaikempi minä olen, vaikka hänen lapsistaan pidänkin ja tulen hyvin toimeen. Olen kuitenkin mustasukkaisempi ja toisinaan palaan tyhmissä ajatuksissani aikaan jolloin hänen lapsensa ovat syntyneet...no, se on minun ongelmani. Uskon siis kuitenkin, että hyviä miehiä, jotka ovat valmiita ottamaan koko paketin ja rakastamaan sekä naista että lapsia, täytyy olla useita:-)!
Kuulostaapa ihanalta,että tuollaistakin on.
Olen elänyt ristiriidassa jo aika pitkään. Yrittänyt erotakkin miehestä useaan otteeseen,mutta se on vaan niin vaikeaa. Järki sanoo,että tämä suhde ei tuo sitä mitä haluaisin. Eli seurustelusuhteessa eläisimme monia vuosia ja minä yksin lasten kanssa.
On hänellä poika jokatoinen vkloppu ja silloin minä olen lasteni kanssa,emme vietä niitä koko poppoolla.Suhteen alussa sitä teimme.
Nyt hän yksin yhteisessä lomapaikassamme koska haluaa huilata niin ettei lapset häiritse ja minä kotonani lasteni kanssa lomalla..on paljon kaikkea. Kuitenkin sitä haaveilee oikeasta perhe-elämästä,sellaisesta vahvasta suhteesta missä surut ja ilot jaetaan toinen toistaan tukien ja tasavertaisesti lapsia huomioiden.
Olen vain ajatellut,että mahtaako muunlainen olla mahdollistakaan,kuin nykyinen kuvio?!
Vaatii mieheltä paljon,että jaksaisi sen kaiken..
Voi olla promillen mahdollisuus, että löydät rakastavan, lapset hyväksyvän ja lapsienkin hyväksynnän eli kaikki rakastavat toisiansa.
Itse aikoinaan valitsin "miehettömyyden" ja hetkeäkään en ole katunut. Elimme lasten kanssa ihania aikoja 5 vuotta, kasvoivat aikuisiksi ja teini-ikäisiksi ja suorastaan vaativat minua "baanalle". Satuin sitten tapaamaan eronneen miehen ja nyt muutama vuosi hyvää yhdessäoloa ja toivottavasti jatkuu, ei kyllä olisi onnistunut lasten ollessa teini-ikäisiä, ihan oikeasti, molempien rippijuhlia, ylioppilaita, hautajaisia, minä ehkä olisin käyttäytynyt lapsellisesti.
Tuo viisi vuotta on myös lasten mielestä jännää aikaa, rahaa ei ollut, mutta teltta ja auto oli, teimme halvalla melkoisia seikkailuja ja kotonakin oli kuulemma kivaa, kun viikon ruokalistaa suunniteltiin ja äiti haukkui jonkun siivoamattomasta huoneesta.
onnistunut suhde lapsellisen miehen kanssa.Itsellä 5 ja miehellä useampia myös,joten kokemusta on molemmilla lapsiperheen arkipäivästä.