Kateus saa katkeraksi

Sain Enoltani pienen perinnön. Sain velat maksuun, jäin päivätyöstä pois, ostin uuden auton ja perustin kauan haaveilemani oman yrityksen. Mainostin uutta yritystoimintaani lehdessä ja radiossa.
Alussa kävi ihmisiä ja homma näytti kivalta. Nyt olen kuullut useasta lähteestä, että kilpalevat kolleegat myrkyttävät asiakkaat minua vastaan. He arvostelevat minua ihmisenä ja tekevät toiminnastani pilkkaa joka saralla. Jopa yrityksen nimestä on tehty pilkkaa.

Huomaan ihmisten varautuneisuuden kun puhun heidän kanssa. Moni kysyy miten menee ja kun sanon että on hiljaista niin he sanovat tyyliin, että eihän sulla hätää ole kun sulla menee muuten näköjään hienosti!!!

Tämä on pieni kaupunki. Olen kovasti masentunut ja pettynyt. Tunnen kateellisten katseet ja kiusan teon jo unissani!

En kelvannutkaan, en edes oikein saanut mahdollisuutta!

Miksi ihmiset toimivat näin.
81325
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Onneksi olkoon uudelle yrittäjälle!
Ensiksikin : tuo ei ole lainkaan epätavallista tuollainen suhtautuminen.
Se kuuluu vähän niinkuin "kuvioon".
Hetipaikalla kannattaa karistaa turha herkkänahkaisuus pois.
Samalla tutkailla realistisia mahdollisuuksia naapurikaupungissa tai kunnissa samanlaiselle yritystoiminnalle jos alkaa tuntumaan että homma ei vedä tai muuten fiilikset toimia nykyisellä paikkakunnalla on matalalla.
Kukaan ei ole profeetta omalla maallaan.
Elikkä katseleppa avarammin tilannettasi, sullahan on tajuttoman hyvät lähtökohdat ja saumat. Joten ilman taistelua ja kunnon tsekkaamista (kissan viikset kateellisista tai asiakkiden myrkyttäjistä) tuolla lalla.

Ja muista: jos jotain kysytään: ÄLÄ enää sano että on hiljaista tai muuta tuonsuuntaista. Sano vaikka : tilanne kehkeytyy koko ajan ja työnkuva muotoutuu ajallaan.

Tsemppiä!!!

Äänestä
  • Voisitko saada muualta päin asiakkaita yrityksellesi.Jos sinulla on nettisivut,jossa mainostat tuotteitasi,niin voit sitten esim.postin tai muiden kuljetusten kautta lähettää tuotteet asiakkaalle.Siis jos ne ovat lähetettäviä tuotteita,mutta kyllähän palveluitakin voi nettisivulla mainostaa.Jospa ne kateellisetkin muuttaisivat käyttäytymistään.Pysy vaan itse rehtinä ja luotettavana,niin saat varmaankin pitkäkestoisia asiakassuhteita.Riippuu tietysti alastakin millä olet.

    Äänestä

Mä olen ihan samalla linjalla kuin edellisetkin. Hommahan menee niin, että muut alan yrittäjät ovat vihollisia ja niihin suhtaudutaan niin. On sitten kunkin oma asia, minkä strategian valitsee. Jotkut tekee juuri niin, että asuvat (koti) eri paikkakunnalla kuin yritys toimii.

Riippuu tietysti millä alalla toimii mutta nettihän antaa todella upean toiminta muodon.

Asiakkaitten piikittelyille ei kannata paljoakaan panostaa, paitsi tietysti, jos niistä voi ottaa jotain vinkkiä miten voi parantaa palveluaan. Moni hyvä ja menestyvä liike idea on saanut alkunsa nimenomaan purnaavasta asiakkaasta, ja siksihän näitä palaute osastoja jokainen kehittyvä yrityskin seurailee. Että kun on kuorinut sen kaiken moskan päältä, voi olla että sinulla onkin hiomaton timantti kädessäsi.

Toisaalta voi tehdä niinkin että jos yrittäminen ei kaikenkaikkiaan olekaan sun juttus, lopeta yrittely ja lähde osakkaaksi jos luotettavia tarjokkaita löytyy tai tee jotain ihan muuta.

Märehtimään muiden puheita ei nyt ainakaan kannata jäädä. Sitä p*sk** riittää sitten ihan meinaan maailman tappiin saakka ja jääkin vielä ylikin... ;)

Äänestä
  • Saitte minut miettimään asiaa uudellleen. Ehkä olen vähän ohutnahkainen ja itseä pitäisi hieman kovettaa.

    Tämän löysin jostakin ja alan toimimaan tämän mallin mukaan

    Pois alta, nyt alkaa roiskua rapa :)

    "Sodankäynnin asiantuntija Clausewitz sanoo, että olennaista sodassa selviytymisessä on vihollisen tunteminen, mielen maltti, sitkeys ja järkähtämättömyys. Nämä samat säännöt pätevät myös arjessa selviytymiseen ja erityisen hyvin ne sopivat suomalaiselle pk-yrittäjälle!"

    Äänestä

  • rohkaisevista sanoista kirjoitti:

    Saitte minut miettimään asiaa uudellleen. Ehkä olen vähän ohutnahkainen ja itseä pitäisi hieman kovettaa.

    Tämän löysin jostakin ja alan toimimaan tämän mallin mukaan

    Pois alta, nyt alkaa roiskua rapa :)

    "Sodankäynnin asiantuntija Clausewitz sanoo, että olennaista sodassa selviytymisessä on vihollisen tunteminen, mielen maltti, sitkeys ja järkähtämättömyys. Nämä samat säännöt pätevät myös arjessa selviytymiseen ja erityisen hyvin ne sopivat suomalaiselle pk-yrittäjälle!"

    ...muistaa, että edelleenkin "rehellisyys/reilu peli maan perii"; ts. anna vain kilpailijoiden harrastaa likaista peliä, mutta jätä se omaan arvoonsa, äläkä sinä alennu samaan.

    Minä tahdon omasta puolestani toivottaa Jumalan Siunausta, -kaikille rehellisille yrittäjille!

    Äänestä

  • kannattaa kyllä kirjoitti:

    Puhut jumalasta. Niitä on maapallon ihmiskunnan keskuudessa kymmeniä ellei satoja tuhansia.

    Minkähän niistä valitsisi?

    Minä en ainakaan valitsisi erämaan vaeltajakansan murhaajajumalaa, tuota Raamatun Jehovaa.

    Äänestä

  • kannattaa kyllä kirjoitti:

    ...muistaa, että edelleenkin "rehellisyys/reilu peli maan perii"; ts. anna vain kilpailijoiden harrastaa likaista peliä, mutta jätä se omaan arvoonsa, äläkä sinä alennu samaan.

    Minä tahdon omasta puolestani toivottaa Jumalan Siunausta, -kaikille rehellisille yrittäjille!

    pitääkö se jumaluus vetää joka helkkarin paikkaan. Miksi uskovaiset eivät voi olla autuaat uskossaan eikä yritä tunkea sitä joka rakoon. Niitä ulkoaopittuja höpinöitä ne jaksaa kelata maailman tappiin. Mikä muu on maailmassa ollut niin julmaa kuin uskonnon varjolla tehdyt teot? Muita kanssa ihmisiä nämä valitut ovat lähettelemässä milloin mihinkin kuumaan paikkaan jos ei ota lähetystä vastaan. Ulkokullatut parhaatkin fariseukset.

    Äänestä

VAU! Upeaa että uskalsit alkaa yrittäjäksi. Ihmiset ovat kateellisia ja siitä kaikki johtuu. Ajattelevat ehkä uudesta autostasi tms päätellen että "sillä on rahaa, hyvin pyyhkii ym ym.." Minkä alan yritys sinulla muuten on? Haaveilen itsekin että voisin jättää työni ja alkaa jatkamaan perheyritystä. Työmotivaatio nimittäin kovasti laskee koska sairastuin sisäilmaongelmien vuoksi ja edelleen kaikista järjestelyistä huolimatta kärsin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

poisko lähteä? kirjoitti:

Sain Enoltani pienen perinnön. Sain velat maksuun, jäin päivätyöstä pois, ostin uuden auton ja perustin kauan haaveilemani oman yrityksen. Mainostin uutta yritystoimintaani lehdessä ja radiossa.
Alussa kävi ihmisiä ja homma näytti kivalta. Nyt olen kuullut useasta lähteestä, että kilpalevat kolleegat myrkyttävät asiakkaat minua vastaan. He arvostelevat minua ihmisenä ja tekevät toiminnastani pilkkaa joka saralla. Jopa yrityksen nimestä on tehty pilkkaa.

Huomaan ihmisten varautuneisuuden kun puhun heidän kanssa. Moni kysyy miten menee ja kun sanon että on hiljaista niin he sanovat tyyliin, että eihän sulla hätää ole kun sulla menee muuten näköjään hienosti!!!

Tämä on pieni kaupunki. Olen kovasti masentunut ja pettynyt. Tunnen kateellisten katseet ja kiusan teon jo unissani!

En kelvannutkaan, en edes oikein saanut mahdollisuutta!

Miksi ihmiset toimivat näin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu