Vuosikokouksen henki oli tuomitseva ja täynnä ihmisoppien puolustamista,kun katselee uudelleen valittuja.
tuomion henki
lahdessa ihmis oppi
8910
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Perustele raamatulla, muuten en usko väitettäsi.
Minun on vaikea ottaa kantaa, kun en tiedä, mitä on sanottu. Voitte hanskailla keskennänne.
Luin tuon jutun ja olen samaa mieltä.
Lappihegemonian rakentaminen ja sen palvominen ainakin kertovat vahvasti ihmisoppien vallasta.
Hyvin epäterve ilmiö on jumalanpalvelusten lopettaminen ja keskittäminen joulunam juhannuksena, Mikkelinä ja ns. lähetyksinä Lappiin.
Sillä aikaa paikallisseurakuntien toiminta on nollassa. Sanan saarnaa ei ole. On vain puhelinkuuntelu!
Kirkon historiassa se on ennenkuulumatonta. Olisiko Efesossa ja Antiokiassa lopetettu pyhiksi koko toiminta ja rynnätty sitten kaikki kansa Jerusalemiin? Suorastaan sairasta tuollainen toiminta! Hallinnointikeino, tietysti.
Yhteenkään päätökseen ei ole ollut tuotavissa perusteeksi Jumalan sanaa. Vain he ovat päättäneet ja koetelleet.
Ei tarvitse lukea montaa Invocavit-viikon saarnaa Lutherin Valituista teoksista (ne on Ruotsissakin), kun huomaa, että saarnaajan suurimpia syntejä on seurakuntalaisten hämmentäminen, pelottelu ja sekasortoon saattaminen. Se on ollut tämän vierasmaalaisen pukin tie.
Mitä tämä ehtoollistouhu on ollut muuta kuin Herran pyhien surettamista ja eksyttämistä ja hämmentämistä. Estetään kristittyjä vapaasti käymään Herran pöytään. Asiat ovat pelkkiä verukkeita, sanaakaan ei ole tarjota Jumalan sanaa perusteeksi. Miten ne kestävät aikanaan Jumalan edessä,kun ne eivät kestä täällä ihmisten edessä?
Luther aikonaan poltti Paavin pannabullan kaatopaikalla sanoen: "Polttakoot sinut ikuinen tuli, koska olet surettanut Herran pyhiä!".
Ellei se kaatopaikka ollut keskellä toria .
Edellinen kirjoittaja tuntee Lutherin historian vähintään sata kertaa paremmin kuin sinä, joten älä sinä sekaannu tähän ilman todellista asiaa..
Ei kukaan ole kirjoittanut kaksi kertaa paremmin lutherista. Mistä tuo satakertaa, tuli mieleesi .
Sattumalta tiedän! :-)))
Mulle olekkaan anettu, niin terävää kieltä kuin sinulle, katson sen voitokseni .
Olikin Efesossa, 300000 as. Ja tosipajon kristityitä (Paavalin aikaan). Tarkoitan sitä että eivät ne olisikaan noin vain mahtuneet minnekään .