Kerran vielä

eli: järjestyslaki kieltää koirien irtipidon taajama-alueella! Koiraa saa ulkoiluttaa kuntoradalla, mutta sen tulee olla kytkettynä.Koittakaa aikuiset ihmiset jo uskoa, ennenkuin sattuu jotain ikävää :-(
201660
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

myös keräämään lemmikin jätökset pois. nykyisin ihmisillä on koirat mukana jopa kauppareissuilla ja niiden annetaan tehdä tarpeensa lähes joka paikkaan. kuvitellaan vissiin, että liikkeiden parkkipaikkojen ja taloyhtiöiden viheralueet ovat luvallisia koirien ulkoiluttamispaikkoja. siivotonta hommaa.

Äänestä
  • ainakin kerätään lähes aina talteen ja kannetaan ruokakassin kanssa kiltisti oman kodin roska astiaan. jos kunta laittaisi asianmukaisia roskiksia niin niitä mieluiten käyttäisi eikä esim kauppojen ovien vieressä olevia roskiksia

    Äänestä

  • tortut kirjoitti:

    ainakin kerätään lähes aina talteen ja kannetaan ruokakassin kanssa kiltisti oman kodin roska astiaan. jos kunta laittaisi asianmukaisia roskiksia niin niitä mieluiten käyttäisi eikä esim kauppojen ovien vieressä olevia roskiksia

    ei ole rakennettu meille ihmisillekkään verovaroin ylläpidettäviä yleisiä käymälöitä. Eikö elukkaa voi opettaa tekemään tarpeensa kotona? Miksi elukka niin mielellään talutetaan yleensä aina kotoa pois tarpeilleen? Miksi elukan annetaan tehdä tarpeensa toisten portin pieliin ja postilaatikoiden juuriin? Kertokaa rehellisesti, miksi???

    Äänestä

  • kunta kirjoitti:

    vieraissa erilaisilla 'tarpeillaan/helpotuksillaan', niin miespuoliset kuin naispuolisetkin.
    P.S. Antaa kaikkien kukkien kukkia vaan...

    Äänestä

  • pidettävä huolen siitä, että koiran uloste ei jää ympäristöön hoidetulla alueella taajamassa (huom!!). Koiraihmisenä en voi puolustella mitenkään ulkoiluttajia, jotka kertomasi mukaan parkkipaikoilla ja taloyhtiöiden viheralueille antavat koiransa tehdä tarpeet. Jos ei kauemmas jaksa kävellä, niin ottaisivat edes kakat pussiin ja lähimpään roskalaatikkoon. Aina muutama törppömartti pilaa kaikkien maineen.

    Äänestä

  • Koirien puolesta kirjoitti:

    pidettävä huolen siitä, että koiran uloste ei jää ympäristöön hoidetulla alueella taajamassa (huom!!). Koiraihmisenä en voi puolustella mitenkään ulkoiluttajia, jotka kertomasi mukaan parkkipaikoilla ja taloyhtiöiden viheralueille antavat koiransa tehdä tarpeet. Jos ei kauemmas jaksa kävellä, niin ottaisivat edes kakat pussiin ja lähimpään roskalaatikkoon. Aina muutama törppömartti pilaa kaikkien maineen.

    ajattelet noin fiksusti. Itselläni ei ole koiraa, mutta jos laittaisin, niin en antaisi sen sotkea toisten portinpieliä, enkä postilaatikkojen juuria. Koiria en syytä, syy on narun toisessa päässä.

    Äänestä

  • kunta kirjoitti:

    ei ole rakennettu meille ihmisillekkään verovaroin ylläpidettäviä yleisiä käymälöitä. Eikö elukkaa voi opettaa tekemään tarpeensa kotona? Miksi elukka niin mielellään talutetaan yleensä aina kotoa pois tarpeilleen? Miksi elukan annetaan tehdä tarpeensa toisten portin pieliin ja postilaatikoiden juuriin? Kertokaa rehellisesti, miksi???

    ...ainakaan ei se persresori löysää ennen kuin kunnon kävelylenkillä... Ei viitti omaa pihaa kiertää ympyrää tunnin aikaa...

    Äänestä

mukana ja joku koira kusee mun kintuille tai yrittää jöpötellä puhkon siltä silmät!!

Äänestä
  • Oletko unohtanut ottaa lääkkeet vai eikö äiti ole katsomassa, mitä kirjoittelet tänne? Toisessa aloituksessa haluat tappaa kissan ja tässä puhkoa koiralta silmät.

    Äänestä

  • kun vetosin koirien omistajiin, että koitettaisiin toimia sääntöjen ja hyvien tapojen mukaisesti, ettei sattuisi "silmien puhkomisia" tai muutakaan vakavaa.Itse ainakin yritän olla häiritsemättä muita kolmen koirani kanssa.

    Äänestä

  • tarkoitin kirjoitti:

    kun vetosin koirien omistajiin, että koitettaisiin toimia sääntöjen ja hyvien tapojen mukaisesti, ettei sattuisi "silmien puhkomisia" tai muutakaan vakavaa.Itse ainakin yritän olla häiritsemättä muita kolmen koirani kanssa.

    Ekköte tajua, että koira on eläin ja mihin se käy tekemässä tarpeensa jos ei mettiin ja muihin paikkoihin pääse niin kertokaa minulle mihin sitten? Tajutkaa, että olemme itsekkin eläimiä, mutta meillä on oma mökki jossa elää ja WC. Tuo koirista juttu on niin pöljää valittaa koska ne ovat eläimiä! Te koiran vihaajat saatte vähän miettiä, mitä tekstiä te oikeastaan kirjotatte. Ja minulla on oma koira jota huolehdin ja piän stä irti ja kukaan ei tule minulle huutelemaan, että kiinni se koira! Ja jos sinua joka olet tätä vastassa niin tule vaikka sanomaan minulle päin naamaa...;D

    Äänestä

  • Koirux kirjoitti:

    jos vastaantulija haluaa. Sinä saat sakot joka kerrasta, jos halutaan ja tehdään ilmoitus viranomaisille. Tässä ei ole koiran vihaamisesta kyse, kyse on huonosti käyttäytyvästä ihmisestä, jos antaa elukkansa sotkea yleisiä ja yksityisiä paikkoja.

    Äänestä

  • Koirux kirjoitti:

    Ekköte tajua, että koira on eläin ja mihin se käy tekemässä tarpeensa jos ei mettiin ja muihin paikkoihin pääse niin kertokaa minulle mihin sitten? Tajutkaa, että olemme itsekkin eläimiä, mutta meillä on oma mökki jossa elää ja WC. Tuo koirista juttu on niin pöljää valittaa koska ne ovat eläimiä! Te koiran vihaajat saatte vähän miettiä, mitä tekstiä te oikeastaan kirjotatte. Ja minulla on oma koira jota huolehdin ja piän stä irti ja kukaan ei tule minulle huutelemaan, että kiinni se koira! Ja jos sinua joka olet tätä vastassa niin tule vaikka sanomaan minulle päin naamaa...;D

    jos sun IRTI oleva koira vahingoittaa toista koiraa (500-1500 eur) ja juoksee sitten auton alle ja särkee autosta etupäätä ja projektorivalot (5000 eur) jne. SINÄ maksat kaikki! (ei vakuutus, jos koira on ollut tarkoituksella irti) piste.

    Äänestä

  • maksaa kirjoitti:

    perseelle niin tulee halvemmaksi!! Jos vielä vittuilee niin silmä puhki!

    Äänestä

  • koiria buutseilla kirjoitti:

    perseelle niin tulee halvemmaksi!! Jos vielä vittuilee niin silmä puhki!

    Luuletko olevasi hauska? Pieleen menee ja sääliksi käy. Halvat on huvit...

    Äänestä

  • 938567 kirjoitti:

    Luuletko olevasi hauska? Pieleen menee ja sääliksi käy. Halvat on huvit...

    Hei, sori mutta en pidä irti koiraa kun vain kentällä, että se saisi juosta ja iloita jne... Ja olen nähnyt kun muutkin pitävät koiria irti että sorre vaan, mulle ei tartte alkaa ittuilemaan...>:( Teen itse teistä valituksen jos se on siitä kiinni. Ja en ole kuullutkaan missään tai nähnyt kieltoa että koira ei saa olla irti..:/
    Ja toivottavasti ymmärrätte että koira saa olla kentällä irti ja akilitiradalla. Siellä koulutetaan koiria...

    järjestyslaki ja lue sieltä kohta eläimet, niin tiedät miten koirien kanssa tulee toimia.

    Äänestä

  • Koirux kirjoitti:

    Hei, sori mutta en pidä irti koiraa kun vain kentällä, että se saisi juosta ja iloita jne... Ja olen nähnyt kun muutkin pitävät koiria irti että sorre vaan, mulle ei tartte alkaa ittuilemaan...>:( Teen itse teistä valituksen jos se on siitä kiinni. Ja en ole kuullutkaan missään tai nähnyt kieltoa että koira ei saa olla irti..:/
    Ja toivottavasti ymmärrätte että koira saa olla kentällä irti ja akilitiradalla. Siellä koulutetaan koiria...

    Hei, en tartte kuule mitään laki sääntöjä. Mä kyllä tiedän miten koiran kanssa tulee toimia! Ehkä eräät eivät tiedä kun lukevat lakia... Kun on koira niin pitää tietää miten niiden kanssa saa olla ja siksi minulla onkin elukka. Ja käytän sitä koiraa vain kentällä ja akilitiradalla. Älkää kiistelkö enään tästä!

    Äänestä

  • Valittajille kirjoitti:

    rakkejanne ja ne tulevat homoileen puukotan koiralta munat irti!!

    Äänestä

  • kuohi niitä kirjoitti:

    rakkejanne ja ne tulevat homoileen puukotan koiralta munat irti!!

    Oletpa tosi “kahju” kirkkokin on hyväksynyt homot varsinkin naispapit jo siunailleet heitä, eduskuntakin hyväksyy lesboille /homoille jopa adoption, mikä kuvastaa kuinka poikkeavan sairaita on päättämässä maan asioistakin. Sinun kohdalla olisi “kuohiminen” paikallaan, ettei sinunlaisia “puukko-hoopoja”, syntyisi jatkossa, vai onko jo sellainen vahinko jo päässyt sattumaan jos on niin varmasti “tupla- vahinko” tapahtunut, sillä joka sinunlaisesi on niinkin lähelle päästänyt että oikein sukuakin jatkamaan, täytyy olla hänessäkin pahasti vikaa ( tarkoitan siellä yläpäässä).Jos useampi koira sinusta pitää niin että alkaa “jäpyttelemään” ole ihmeessä tyytyväinen sukupoliseen vetovoimaasi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

koirista kirjoitti:

eli: järjestyslaki kieltää koirien irtipidon taajama-alueella! Koiraa saa ulkoiluttaa kuntoradalla, mutta sen tulee olla kytkettynä.Koittakaa aikuiset ihmiset jo uskoa, ennenkuin sattuu jotain ikävää :-(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu