Halusin vanhan koululkaverini lapseni kummiksi ja sain. Lapseni täyttä kohta 3 ja kummi-täti on viiveksi nähnyt lapsen 1-v synttäreillä. Asuu samassa kaupungissa ja sykulaisia asuu lähes meidän naapurissamme. Olen yrittänyt ottaa yhteyttä, ei vastausta. Viime jouluksi sovimme tekstiviesteillä muistamisen viemisestä, ei ollutkaan kotona, aukaisin paketin ja sulloin postilaatikosta. Tuli kiitos viestillä. Saimme kyllä hääpäivä onnittelukortin, mutta lapsea ei ole muistettu. En halua mitään tavarapaljoutta, mutta visiitti edes joskus. Kyllä lastenkin pitää muistaa kummejaan eikä vain päinvastoin. Mielestäni en ole tehnyt tai sanonut mitään väärää mistä pitäisi pyytää anteeksi. Onneksi lapsellani on toinenkin kummi ja mahtava täti joka muistaa ja ottaa yökylään mielellään ja joskus hän pyytä poikaa hoitoon.
ihmeissäni
jenni
111091
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Niinpä...miksi ruvetaan kummiksi kun ei jakseta hoitaa "velvollisuuttaan". Kummin velvollisuushan on tuke ja olla ystävä kummilapselle ripari ikään asti.
Meidän pojalla on 4 kummia. 2 niistä on aivan iiihania, käyvät muulloinkin ku jouluna ja synttärinä.
Mut ne kaksi. Toinen niistä on ollu aina välinpitämätön, hänelle kalja ja miehet on ollu aina tärkeempiä kuin kummilapsi. Toinen on käyttäytynyt oudosti vasta noin vuoden.
Mutta onneksi pojalla on ne kaksi ihanaa kummia!
TERKUT pojan kummeilla, omille kummeilleni, omille kummilapsilleni!!!
ja Jennille!
ps. me olemme aina muistettu myös kummeja. Lahjoja ollaan annettu kummeille jouluna ja synttärinä. Kortteja ihan muulloinkin. Kaikille kummeille tähän astio tasapuolisesti.
Se on vain meidän jokaisen totuttava siihen, että on olemassa ns. huonoja kummeja. Heille se kummius ei ole niin kauhean tärkeä asia, he eivät jaksa, osaa, viitsi, muista tai jotakin, panostaa siihen juttuun, koska asia ei ole heille tärkeä.
Joko niin, että se ei ole alun perinkään kovin tärkeä asia, tai sitten se on syystä tai toisesta kokenut inflaation matkan varrella.. ja siksi jäänyt pois.
Mutta onneksi on niitä hyviä kummeja jotka ostavat lapselle oikeanlaisia lahjoja.
Minä olen tällainen mainitsemanne huono kummi.
En ole asiasta ylpeä ja se aiheuttaa minulle huonoa omatuntoa. Se on kuitenkin pienempi paha kuin se 'vaiva' mikä aktiivinen 'kummitoiminta' minulle aiheuttaisi.
Lukekaa syyni ja tuomitkaa sitten.
Olin 19 vuotias, kun vanha luokkakaverini pyysi minua kummiksi. Olin silloin juuri toipunut syvästä masennuksesta ja minusta oli ihanaa, että joku piti minua niin hyvänä tyyppinä, että halusi minut kummiksi. Suostuin sen enempää ajattelematta. Tosin vaikka olisin ajatellutkin asiaa, en usko, että olisin kuitenkaan silloin vielä osannut torjua pyyntöä - en tietenkään tiedä varmasti, mutten usko.
Vuoden verran jaksoin kummiutta. Tuon vuoden aikana huomasin, että olin tehnyt vikalupauksen. Minun ja kaverini elämät erosivat toisistaan kuin yö ja päivä. Kiinnostuksen kohteemme ja elämänarvomme olivat aivan erilaiset. Ei eroistamme sen enempää kuin että meillä ei vain ole mitään yhteisiä puheenaiheita, ajattelemme ja elämme niin erilaisia elämiä.
Tajusin myös vasta yli parikymppisenä, että lapset eivät kiinnosta minua pätkääkään. En tarkoita, että vihaisin lapsia, lapset eivät vain herätä minussa minkäänlaisia tunteita tai kiinnostusta. Arvioin lapsia samalla asteikolla kuin aikuisiakin ja sillä asteikolla lapset ovat melkoisen rasittavia...
En tiennyt tätä itsestäni silloin 19-vuotiaana kummiksi lupautuessani.
Tiedän, että vierailu kerran tai pari vuodessa ei tapa ketään ja että kortin lähettäminen on hyvin pieni vaiva lähettäjälleen, mutta suuri ilo saajalleen. Nämä asiat ovat kuitenkin minulle sen verran vastenmielisiä, että en saa niitä tehtyä. Kortin lähettäminen ja on minusta myös valheellista, koska oikeasti en välitä. En osaa täysin sanoa miksi en välitä, todennäköisesti ainakin osaksi siksi, että olemme niin erilaisia, enkä täysin pysty ymmärtämään heidän tekemiään valintoja.
Tämä ei tarkoita, että kummilapseni ja hänen perheensä olisivat mielestäni mitenkään huonoja tai vastenmielisiä tai minulla olisi heitä kohtaan mitään negatiivisia tunteita (niin kummalliselta kuin se ehkä ylempänä kirjoittamani valossa tuntuukin). He vain ovat niin erilaisia kuin minä ja minun elämäni, etten tunne minkäänlaista yhteyttä heihin.
Toinen hyvä ystäväni on nyt kolmatta kuukautta raskaana ja on jo nyt pyytänyt minua ja miestäni kummeiksi. Voin huojennukseksenne (ja omakseni myös) kertoa, että tällä kertaa olen viisaampi.
eikö kummi ole lapsen tukena läpi koko lapsen kirjavan elämän.
Itselläni ns. kakkoskummi on mitä parhain kummi. Aina muistamassa ja valmiudessa. ykkönen oli vähemmän hyvä, ei lapsirakas, osa omistakin unohti matkan varrelle.
Täytyy tässä heti huomenissa lähettää kimppu synttärikukkia gummitukselleni.
Minulla ja miehelläni on kaksi kummilasta, molemmat sisarusteni lapsia. Toisen syntymäpäivillä käyn n.160 km päässä, käyn myös hänen veljensä syntymäpäivillä, se on tapa ja heillä oletetaan jo ilman muuta että menemme.
Toista tapaamme useammin koska asuu lähempänä, mutta emme hirveästi. Annan vain "pieniä" lahjoja ja ehkä suosin lähempänä olevaa lasta. Empä ole antanut heille mitään syvällisempää virikettä tai pahemmin aikaani. Joululahjat ostin jo parikuukautta sitten kaappiin kun satuin näkemään jotain ihanaa, siis omastamielestäni. Molempien nimipäivinä menee 30€ sijoitustilille.
Tässä kirjoittaessani huomasin, etten olekkaan kovin huono kummi vaikka joskus soimaan itseäni, mutta minun mielestä tärkeintä "ei ole lahjominen" vaan läsnä oleminen ja yhdessä puuhailu joka meiltä puuttuu, mutta ehkä sitten kun he ovat isompia!
Kyllähän kummi saa ja voi olla tukena koko elämän, jos niin tahtoo. Enhän minä oo väittänytkään ettei se ole mahdollista.
Toivottavasti mun lapsellakin olisi sellainen kummi joka olisi kiinnostunut ja tukemassa koko elämän ajan.
tukea kummilastaan elämänsä varrella ja olla apuna lapsen vanhemmille heidän kasvatustyössään.
Miksi ihmeessä nykyisin unohdetaan lukea/muistaa/toteuttaa kumminvelvollisuudet?
Onko ne tosiaan vain lahjojen tuomista silloin vauvaiässä, jonka jälkeen kummilapsi unohtuu kokonaan?
Näin on ainakin minun lasteni kummit menetelleet. Ei ole näkynyt synttäreillä, ei auttamassa lapsenhoidossa eikä edes rippijuhlissa viitsineet käydä. Että sellaista.
Eräskin kummi kävi vaimonsa kanssa kahvilla, kun varmasti tiesi että lapseni ovat koulussa. He kerjäsivät sääliä, koska heillä ei ole omia lapsia. Tarjosin lapsiani heille seuraksi, eikä he sen koommin ole meillä käyneet. Myöhemmin kuulin heidän saaneen adoptiolapsen. Että niin hyviä ihmisiä he ovat lasten etujen valvojien mielestä!!!
Kuulostipa sinun tarinasi vähän hassulta. Minulla on omia kummilapsia ja ovat minulle erittäin tärkeitä. Tytöt ovat yökylässä aina silloin kun se sopii heille ja meille.
Meillä on myös ongelmana saada omia lapsia. Me olemme itse halunneet läheistä suhdetta näihin kummilapsiin juuri senkin vuoksi, jos käy niin ettei meille omia lapsia koskaan tulekkaan.
Tottakai on myös muita syitä, onhan kummius tärkeä ja vastuullinen tehtävä. MUTTA, se ei kuitenkaan muodostu yleensäkkään pelkästään meidän kummien elämän tehtäväksi, niin kun tuntuu että jokunen äiti täällä saattaa odottaa. Se on tärkeää, mutta eikö lapsen verisukulaisilla ole myös tätä muistamis/tukemis - velvoitetta?
Toinen asia on se, että sellainen ihminen joka ei itse ole kokenut lapsettomuutta, älkööt KOSKAAN arvostelko niitä tunteita joita tällaisella pariskunnalla on. Minusta sinun ehdotus oli törkeä, se saattaa olla todella kipeä asia kummivanhemmille ja ilmeisesti nyt syykin mikseivät luonanne käy. Tällaisissa tilanteissa minusta pitäisi olla erittäin korrekti, osoittihan he sinuun jonkinlaista luottamusta kertomalla ongelmastaan!
Yhtä asiaa en myöskään ymmärrä. Tottakai, kun perheeseen syntyy lapsi, se on maailman tärkein pieni olento vanhempiensa mielestä, mutta ehkä vain vanhempiensa mielestä, vaikka kummivanhemmat kuinka rakastaisivat kummilastaan, ei se välittäminen ole samanlaista kun vanhempien, ja siten ei myöskään mene kaikkien asioiden edelle.
Älä nyt käsitä väärin, minulla on neljä aivan ihanaa kummilasta ja paljon olisin heidän puolestaan valmis tekemään, mutta minulla on myös oma elämä ja ne asiat tulevat ensin, sen jälkeen kun aikaa on niin vietän sitä kummilasten kanssa.
Olen itsekin näitä huonoja kummeja, tiedostan asian ja kannan siitä huonoa omatuntoa, mutta... Ensinnäkin - en oikeastaan ymmärrä miksi minut kummiksi pyydettiin, muita vaihtoehtoja ei varmaan sitten ollut. Lapsen vanhempien kanssa kun ei ole yhtään mitään yhteistä. Tai no, sukulaisuus. Miksi itse suostuin, sitäkään en tiedä. En kai osannut asiaa siinä puhelinsoiton aikana harkita. Toisekseen tuntuu, että oman elämän ongelmat vievät kaikki voimat, en jaksa edes hymyillä, saati sitten olla rakastava kummi. Jossain vaiheessa olin niin sairas, että kummilapsen synttäreille meno pelotti oman mahdollisen murtumisen takia jo viikko ennen juhlia. Jaksoin olla siellä puolisen tuntia ja sain haukut. Itkien kotiin, ei haukkujen, vaan sairauden takia. Välillä tuntuu, etten jaksa antaa yhtään enempää kuin oman elämän vaatimusten vaatiman määrän - en ainakaan lapselle, joka aitoudessaan ja vilpittömyydessään ansaitsi saada niin paljon enemmän kun minä voisin antaa. Vuodet kuluvat ja lapsi kasvaa. Ehkä me vielä joskus löydämme toisemme.
Mutta ei ole oma kummini sen parempi koskaan ollut, ellen nyt sanoisi että oli vielä huonompi, nykyään ei enää tee muuta kun sättii jos siellä käyn. Sukulaisillahan kun on ihmeellinen oikeus puuttua joka asiaan ja jakaa neuvojaan, vaikka todellisilla kuulumisilla ei ole mitään merkitystä.
Aika negatiivinen viesti, syynähän on tietenkin se, että TIEDÄN olevani huono kummi ja olens harmissani siitä.
Mielenkiintoista, olen yli kolmikymppinen.
En edes tiedä kuka tai ketkä kummejani ovat.
Äitini ei ole koskaan edes puheeksi ottanut.
Olisin kovasti halukas olemaan kummi. Rakastan noita pieniä ihmeitä kovasti.
Siskon lapsilleni en ole kelvannut kummiksi.
Olen parhaimman ystäväni lapsen kummin, ja Saara retuuttaa minua kuin omat lapsenikin tekevät.
Näin me rämmitään tämän elämän suon yli että heilahtaa.
Tottakai kaikilla on omat murheensa ja menonsa, nekin täytyy ottaa huomioon. Olet sitten "hyvä" kummi kun sinulla itselläsi on hyvä olla,et ole kuitenkaan välinpitämätön joten se on kunniaksi sinulle!