406 1,9 TDI

Bilteman hehkutulpilla on ajettu reilut 50 000. Auton käynnistys alkaa olla arpapeliä. Auto on vm -98 ja ajettu reilu 300 000 km. Muutaman kerran on jäänyt lähtemättä käyntiin, ja muutaman kerran on lähtenyt vasta noin kymmenennellä starttauksella. Yleensä lähtee ensimmäisellä tai toisella yrittämällä. Starttauksen yhteydessä pukkaa mustan savupilven.

Näillä alkusanoilla varmaan tulee mieleen, että hehkutulpat pitää vaihtaa, mutta eräs autokorjaamo mittasi tulpa, ja sanoivat, että niissä ei ole mitään vikaa. Pitävät minua tyhmänä, kun olen ehdottanut, että vaihdettaisiin kuitenkin tulpat. He sanoivat, että kyseessä ei ole tulppaongelma, eikä sähkövika, mutta heidän laitteet eivät riitä vian tarkempaan määrittämiseen.

Mitä sanoo Suomen kansa? Vaihdanko kuitenkin tulpat vaikka salaa toisessa korjaamossa, vai pitääkö syytä lähteä kaivelemaan syvemmältä. Starttausongelmat alkoivat noin kuukausi sitten, kun tämä kyseinen korjaamo sääti pakokaasuarvot kohdalleen. Sanoivat, että arvot olivat ennen säätöä pahasti pielessä, ja nyt läpäisevät raja-arvot. Tosin eilen sanoi, aikaisenmmasta poiketen, että ei ne mitään muutoksia tehneet ajoivat vaan koneen lämpimäksi. Edellisellä kerralla sanoi, että sääti polttoaineen syöttöä pienemmälle ( tai jotain sinne päin ).
2394
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Laita sähkölämmitin tunniksi.
Jos silloin käynnityy moiteetta.
Mitä ilmeisimmin silloin hehkut menneet.
Monesti myös mm. hehkun releen liittimissä palanutta, huonoa kosketusta.
Se johto hehkun releeseen, joka tulee akulta ( ). Paksuin johto, se toinen. Ne liittimety on helppo katsoa ja puhdistaa . JA onhan muitakin liitoksia ao johdoissakin.

Mutta yleenä kun hehkutulppia jokin mennyt tekee tuota.

Imusarja pois, sitten hehkut hyvin esillä.
Kaksi puttia vähän piilossa takana imusarjassa, sne muut näkyykin siinä hyvin. Imsarja liittyy kanteen painamalla, on O-renkaat siinä.

Monet vaihtanut, tulppia. Ollut jopa joskus kaikki tulpat loppu.

Hehkutulpat vähän pranttuja käytössä, Ei saisi hehkutella monia kertoja heti peräjäljeen. Tulee hehku liian kuumaksi ja palaa sitten.

Myös Bilteman hehkuja ollut, ja ne ihan hyviä.
Mutta menee piankin, jos hehkutellaan väärin.

Hehkuista katsoa, onko oikea arvoiset, tai tässä tapauksessa kirjasta, koska jos hehkut tulleet väärät. On kahata mallia Biltemassa, 11 volttisia, ja 11,5 volttisia. Jos tulleet 11,5 v tilalle 11 volttiset, ne ei pitkään yleensä kestä, jos ei osaa hehkun aikaa käyttää.

Hehkussa näkyy se se voltti (11 tai 11,5 )

Äänestä
  • Pyysin, että vaihtavat joka tapauksessa kaikki hehkut. Kun tulin noutamaan autoa, niin sanoivat, että vaihtoivat vaan yhden hehkun, koska muut olivat kunnossa. Autonkorjauksessa näköjään asiakas on aina väärässä. Tuon yhden hehkun vaihtamisen jälkeen auto on toistaisesti lähtenyt aina ekalla tai tokalla starttauksella käyntiin. Hinta oli minusta varsin korkea bensa-aseman työksi, 85 euroa, jossa työn osuus 73,75 euroa ( työksi kirjattu 1 h 15 min ). Joku on tällä palstalla sanonut, että tuon auton hehkut vaihdetaan 20 minuutissa. Tämä on minulla toinen kerta, kun yritän hehkuja vaihdattaa. Vuosi sitten eräs korjaamo vaihtoi vaan kaksi tulppaa, ja sanoi, että ei tuo heidän varaama 1 h aika riittänyt kahden muun vaihtamiseen, vaihdatin nuo kaksi muuta sitten myöhemmin muualla, jotta kaikki neljä olisi suunnilleen saman ikäisiä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vaihdanko hehkut kirjoitti:

Bilteman hehkutulpilla on ajettu reilut 50 000. Auton käynnistys alkaa olla arpapeliä. Auto on vm -98 ja ajettu reilu 300 000 km. Muutaman kerran on jäänyt lähtemättä käyntiin, ja muutaman kerran on lähtenyt vasta noin kymmenennellä starttauksella. Yleensä lähtee ensimmäisellä tai toisella yrittämällä. Starttauksen yhteydessä pukkaa mustan savupilven.

Näillä alkusanoilla varmaan tulee mieleen, että hehkutulpat pitää vaihtaa, mutta eräs autokorjaamo mittasi tulpa, ja sanoivat, että niissä ei ole mitään vikaa. Pitävät minua tyhmänä, kun olen ehdottanut, että vaihdettaisiin kuitenkin tulpat. He sanoivat, että kyseessä ei ole tulppaongelma, eikä sähkövika, mutta heidän laitteet eivät riitä vian tarkempaan määrittämiseen.

Mitä sanoo Suomen kansa? Vaihdanko kuitenkin tulpat vaikka salaa toisessa korjaamossa, vai pitääkö syytä lähteä kaivelemaan syvemmältä. Starttausongelmat alkoivat noin kuukausi sitten, kun tämä kyseinen korjaamo sääti pakokaasuarvot kohdalleen. Sanoivat, että arvot olivat ennen säätöä pahasti pielessä, ja nyt läpäisevät raja-arvot. Tosin eilen sanoi, aikaisenmmasta poiketen, että ei ne mitään muutoksia tehneet ajoivat vaan koneen lämpimäksi. Edellisellä kerralla sanoi, että sääti polttoaineen syöttöä pienemmälle ( tai jotain sinne päin ).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu