Armosta

Tarkoittaa vl:llä armo sitä että voidaan saada synnit anteeksi koska Jumala on sen ihmiselle suonut?
Armoko tarkoittaa vl:llä vain sitä että Jumala on antanut ihmiselle sellaisen armon joka on syntien anteeksisaamisen mahdollisuuden?

Eli armo ei tarkoita muuta kuin vain että ihminen voi saada Jumalalta synnit anteeksi?
9373
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Oikeasti vl:t eivät tarkoita sillä juuri mitään. Ne on niitä raamatun korulauseita joita he viljelevät puheensa sekaan.

Vl:ille raamattu on vain tekosyy kokoontua ry:lle puhumaan SRK:n asioista. Jumalakin on heille vain veruke. Kulissia, yhtä suurta kulissia ja teatteria, sanon minä! Piste.

Äänestä

ainakin tarkoittaa kaikkia eivliä.Siitä voi kääntää toisinpäin, mitä mahtaa tarkoittaa. Ainakin kun mä olen täällä yrittänyt armosta puhua, vl.tulkinta on ollut heti, että tarkoitan "synnin luvallisuutta", vaikka en ole viitannut mihinkään siihen suuntaan. Synnin luvallisuus ei edes kuulu uskovalle, joka on siis TULLUT uskoon. Eli melko likainen mielikuvitus tuntuu täällä monilla olevan.

Äänestä
  • Eli vl:t elävät armon alla, muut eivät?
    Eli armoko on sitä ettei eletä synnissä?

    Äänestä

  • takaisin..... kirjoitti:

    Eli vl:t elävät armon alla, muut eivät?
    Eli armoko on sitä ettei eletä synnissä?

    Jumala on niin armelias vl:iä kohtaan, että päästää vain heidät taivaaseen. Muut joutuu kadotukseen riippumatta siitä, miten uskovat.

    Pääasia on, että on "asiat kunnossa", eli vl:ien SRK:n hyväksymät elämäntavat ja ulkoiset tunnusmerkit kohdallaan, niin silloin on tuosta armosta osallinen. Ry:n jäsenmaksun maksaneet ovat armosta osallisia automaattisesti. Samoin kaikki tuohon lahkoon kuulumattomat, ja sen toimintaan osallistumattomat ihmiset ovat automaattisesti armosta osattomia, ja heitä on lupa haukkua epäuskoisiksi, uskottomiksi, maailman ihmisiksi tai kadotuksen matkalaisiksi.

    Äänestä

  • sitä, että kirjoitti:

    sitä, että pitää koko ajan vahtia omaa ja toisten elämää, rajoittaa harrastuksia, kaveripiiriä, näyttäytyä säännöllisesti ry:llä, tehdä se pakollinen työvuoro ja totella keskustelematta, kyselemättä tietyn johtajiston päätöksiä. Ja jos töppää, ovi auki helvettiin.

    Äänestä

  • ..on siis kirjoitti:

    Tässäkin nähdään että harhaan on kuljettu.

    Niinkun ihmiset jotenkin olisivat Jumalan kaltaisia ja heillä olisi valta tuollatavalla muokata ARMON tarkoitusta ja mikä kauheinta: IHMISETKÖ PÄÄTTÄVÄT KUKA ON ARMOSTA OSALLINEN?! Hyvän tähden herätys! Onko totta että lestadiolaisuudessa on vallalla noin karmaiseva käsitys?

    Äänestä

  • jjjjjjjjjjjss kirjoitti:

    selventää...
    Näillä näkymin asia näyttää olevan niin.
    Vl:t ajattelevat myös ettei Jumala voi antaa ihmiselle anteeksi, vaan siihen tarvitaan aina vl välimieheksi.
    Mieti, ei edes Jumala pysty siihen!

    Äänestä

Eikö sinulla ole Raamattua.

Missä siellä sanotaan, että Jumalalta saa synnit anteeksi?

”Eli armo ei tarkoita muuta kuin vain että ihminen voi saada Jumalalta synnit anteeksi?” Sinun täytyy olla muslimi, heille on vain Jumala ei Jeesusta.

Äänestä
  • Tulipa tyhmä virhe. Tarkoitan ettei Jeesuskaan.
    Mutta satutko tietämään miten vl:t ymmärtävät armon, onko se vain sitä että saa mahdollisuuden olla vl?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Osallinen kirjoitti:

Tarkoittaa vl:llä armo sitä että voidaan saada synnit anteeksi koska Jumala on sen ihmiselle suonut?
Armoko tarkoittaa vl:llä vain sitä että Jumala on antanut ihmiselle sellaisen armon joka on syntien anteeksisaamisen mahdollisuuden?

Eli armo ei tarkoita muuta kuin vain että ihminen voi saada Jumalalta synnit anteeksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu