Olen tässä mietiskellyt "syntyjä syviä" kun ikääkin alkaa olla jo muutaman vuoden yli kolmenkympin. Olen vaalea ja horoskoopiltani neitsyt. Parisen vuotta sitten taakse jäi kymmenen vuotinen suhde kun en tuntenut saavani suhteesta enää mitään. Sen jälkeen onkin ollut aika myllerrystä koko elämä. Aika pian tämän jälkeen aloin seurustelemaan ristiverisen skorpioni-miehen kanssa. Hän on kyllä horoskooppimerkkinsä mukainen, välillä piikikäs ja särmää löytyy mutta on hänessä hyvätkin puolensa.
Aikamoisen vastuksen olen hänestä itselleni saanut, suhteessamme kipinöi eikä tylsää hetkeä juuri ole. Aina se ei ole niin hyväkään asia vaan kuluttaa energioita aika lailla ja tulevaisuus on vähän "hataralla" pohjalla. Olen alkanut haaveilla perheen perustamisesta ja lapsista mutta jotenkin epäröin onko suhteemme niin vakaalla pohjalla että sen varaan voisi jotain niin vakavaa perustaa. Pelkään että tulisin pettymään ja mietin olisiko miehestä kunnon isäksi lapselle. Mietin onkohan hän valmis jo aikuistumaan/rauhoittumaan sen verran että uskaltaisin ajatella perhettä hänen kanssaan?
Saisitko sinä tilanteestamme jotain kuvaa, olisiko meistä yhdessä perheen perustajiksi ja saisimmeko nämä "valtataistelut" pian jo loppumaan?
Kiitokseni sinulle!

Vastaukset 3
Vanhimmat
Hei!
Tämä jysähti päälle helposti!
Sillä tavalla "täydellistä" ihmistä ei ole olemassakaan, joka ihan tuosta vain venyisi kaikkiin tilanteisiin ja toiveisiisi. Skorpioni-ystäväsi on niin haastava, että suhteenne tulevaisuus riippuu suurelta osalta sinun tahtotilastasi, sinun mukautumiskyvystäsi.
Mieleni tekisi sanoa jotain vastakohtien vetovoimasta, mutta oikeassa olet senkin suhteen että jatkuvat valtataistelut kuluttaisivat liittoanne kohtuuttomasti.
Sen sijaan näen, että miehestä tulisi kasvamaan (kasvaa!) hyvä isä .. hän löytää siinä mielessä itsestään nyt piilevinä pysytelleitä ominaisuuksia.
Liittonne onnistuu jos te molemmat sekä otatte oman tilanne, että annatte sitä toisillenne. Välisenne yhteinen sektori kaikessa (vaikka kapeahkossakin) mielenkiintoisuudessaan on riittävä liimaamaan liittonne yhteen.
Saisitte kauniita lapsiakin. Tai ainakin yhden näen, aivan hurmaavan pienen pojan.
Lämpimät kiitokseni sinulle Sara!
Ihanaa kuulla että tämä voisi yhdessä onnistua ja miehestä tulisi hyvä isä! Sydäntäni lämmitti myös kommenttisi lapsista, pienestä pojasta jonka voisimme yhdessä saada. Ai että kun kuulosti hyvältä. Osaatko sanoa koska tuo perheenperustus voisi olla meille ajankohtaista?
Taidat olla oikeassa myös tuossa oman tilan ottamisesta ja antamisesta toiselle. Huomaan että varsinkin mies kaipaisi sitä enemmän, muuten hän ahdistuu. Minä taas pärjäisin mainiosti pienemmälläkin "omalla tilalla". Olemme aika taistelupari mutta toivon että valtataistelut laimenevat pikkuhiljaa ja alkaa seesteisempi aika.