LESTAVIHA

Haapavedellä vallitsee kova lestaviha, miksi?
Onko väärin, että joku poikkeaa joukosta ja ajattelee joistakin asioista eritavalla? Kuitenkin lestat ovat itse todella suvaitsevaisia, mutta elävät vain omalla tavallaan.
383295
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

sitä sanottiin ennenkin

Äänestä

suvaitsevaisia: Eivät siedä työkaverikseen, alaisikseen, pomoikseen eikä muutenkaan ei lestoja. Lapset eivät saa käydä kylässä ei lestoilla. Kaupungin palveluita ei lestat saavat erittäin paljon vähempi ja huononpia kuin lestat.Omia vahuksiaan nöyryttävävät konttajaisissaan erittäin paljon jos jollakin heidän perheessään on sivusta täytettävä pesukone tai televisio. Murhauttavat jopa omiaan jos eivät noudata saarnaajien mielipuolisia vaatimuksia. ym. ym.ym.

Äänestä
  • joka on murhauttanut omaisensa!
    mitähän kaupungin palvelua l saa paremmin, kuin l- ?

    Äänestä

  • siitä l+:sta, kirjoitti:

    joka on murhauttanut omaisensa!

    kunta on kauhuesimerkki vallan
    väärinkäytöstä.

    Kanttori Auli Kärkölän aloitteesta ja Seija Mattilan kannattamana lautakunta teki lainvastaisen valinnan valitsemalla kokemaTTOMAN
    Anita Isopahkalan
    huippuammattilaisen paikalle yläasteen uskonnon opettajaksi.

    Kaikki edellämainitut lestoja.

    Kaupungille aiheuttivat monensadantuhannen markan vahingonkorvaukset.
    Itse eivät ole euroakaan korvanneet, vaikka laki niin määrää.

    Äänestä

  • koululauta- kirjoitti:

    sen uutisarvo on olematon.
    eikä se myöskään ollut vastaus kysymykseeni.

    edelleen:
    kuka l murhautti omaisensa?
    mitä kaupungin palveluja l saa paremmin kuin l- ?

    Äänestä

  • Ensinnäkin ne "konttajaiset" kuuluvat körttiseuroihin ei lestadiolaisseuroihin. Toiseksi sivusta täytettävät pesukoneet ym. ovat legendaa jotka eivät pidä paikkaansa. Telvisiota ei katsota eli siinä olit oikeassa. Tuohon murhajuttuun en viitsi edes kommentoida.

    Noihin työkaveri alais ja pomojuttuihin voisin kommentoida, että minä ja moni muu työskentelee yrityksessä jossa esimiehet eivät ole lestadiolaisia ja joillakin on alaisinaan ei lestadiolaisia. Lestadiolaisethan ovat aivan samanalisia ihmisiä kuin sinäkin eli on aivan mahdollista että joku on käyttäytynyt esimiehenä väärin, mutta näin ei kuitenkaan opeteta. Päinvastoin opetetaan tasapuolisuuteen ja rehellisyyteen kaikessa.

    Kaupungin palveluissa en ole huomannut saavani enemmän kuin "ei lestat".

    Äänestä

  • sen verta usein, että kirjoitti:

    sen uutisarvo on olematon.
    eikä se myöskään ollut vastaus kysymykseeni.

    edelleen:
    kuka l murhautti omaisensa?
    mitä kaupungin palveluja l saa paremmin kuin l- ?

    ja tekijät ottaa
    kiinni.
    Lestat näkyy luikkivan vain kuin koirta veräjästä vastuuta pakoon.
    Kaupunginjohdon tuella.
    Hävytöntä, perkele!!1

    Äänestä

  • varassa. kirjoitti:

    Ensinnäkin ne "konttajaiset" kuuluvat körttiseuroihin ei lestadiolaisseuroihin. Toiseksi sivusta täytettävät pesukoneet ym. ovat legendaa jotka eivät pidä paikkaansa. Telvisiota ei katsota eli siinä olit oikeassa. Tuohon murhajuttuun en viitsi edes kommentoida.

    Noihin työkaveri alais ja pomojuttuihin voisin kommentoida, että minä ja moni muu työskentelee yrityksessä jossa esimiehet eivät ole lestadiolaisia ja joillakin on alaisinaan ei lestadiolaisia. Lestadiolaisethan ovat aivan samanalisia ihmisiä kuin sinäkin eli on aivan mahdollista että joku on käyttäytynyt esimiehenä väärin, mutta näin ei kuitenkaan opeteta. Päinvastoin opetetaan tasapuolisuuteen ja rehellisyyteen kaikessa.

    Kaupungin palveluissa en ole huomannut saavani enemmän kuin "ei lestat".

    ja tuoreessa muistissa on hänen kolttosensa.
    Oli väittänyt valtuutetuille kokouksen alussa,
    että lainmukaisesti ois kaikki päättäjät kutsuttu eli vähintään 4 päivää ennen kokousta.
    Ei oltu kutsuttu lain mukaan , vaan muutama juuri ennen
    kokousta.
    Karmea totuus selvis valtuutetuille kokouksen jäläkeen.

    Äänestä

  • on lesta kirjoitti:

    omasta pussista vai veronmaksajien?

    Äänestä

  • varassa. kirjoitti:

    Ensinnäkin ne "konttajaiset" kuuluvat körttiseuroihin ei lestadiolaisseuroihin. Toiseksi sivusta täytettävät pesukoneet ym. ovat legendaa jotka eivät pidä paikkaansa. Telvisiota ei katsota eli siinä olit oikeassa. Tuohon murhajuttuun en viitsi edes kommentoida.

    Noihin työkaveri alais ja pomojuttuihin voisin kommentoida, että minä ja moni muu työskentelee yrityksessä jossa esimiehet eivät ole lestadiolaisia ja joillakin on alaisinaan ei lestadiolaisia. Lestadiolaisethan ovat aivan samanalisia ihmisiä kuin sinäkin eli on aivan mahdollista että joku on käyttäytynyt esimiehenä väärin, mutta näin ei kuitenkaan opeteta. Päinvastoin opetetaan tasapuolisuuteen ja rehellisyyteen kaikessa.

    Kaupungin palveluissa en ole huomannut saavani enemmän kuin "ei lestat".

    tuomaan tietoon ei luuloon.Kyllä mummuni nimitti konttajaisiksi, joissa oli kiusattu ja nöyryytetty monella eritavalla tullessaan itkien juuri näistä "konttajaisista"kun meillä oli sivustatäytettävä pesukone. Rauhanyhdistyksellä hän kävi. Hänen kertoman mukaan lestat tulevat aivan raivo villiin kun näkevät ikkunasta vilahtelevan housuja, rintsikoita ja muita alusvaatteita.
    No minä kommentoin murhajuttua: 3-4 parhaan poikakaverini hänen vanhempansa panivat kotona niin tiukoille, että hän lopetti itsensä. Siitä saarnaajien ankaran kiellon rikkomisesta, ettei saa jutella ei lestojen kanssa ja mukavana ulospäin suuntautuvana poikana uskalsi varoituksista huolimata jutella meidän ei lestojen kanssa.
    Kaupungin palveluissa minä olen huomannut isoja eroja, niistä tulee lisää tietoa eri virnomaisilta. Niistä kerron sitten terkemmin.
    Mitä rehellisyyteen tulee, niin tällä kyläkulmalla varkauksia ja ilkeyksiä eivät muut ole tehneet kuin lestat.

    Äänestä

  • siitä l+:sta, kirjoitti:

    joka on murhauttanut omaisensa!
    mitähän kaupungin palvelua l saa paremmin, kuin l- ?

    jälempänä.

    Äänestä

  • perustuu kokemuksen kirjoitti:

    tuomaan tietoon ei luuloon.Kyllä mummuni nimitti konttajaisiksi, joissa oli kiusattu ja nöyryytetty monella eritavalla tullessaan itkien juuri näistä "konttajaisista"kun meillä oli sivustatäytettävä pesukone. Rauhanyhdistyksellä hän kävi. Hänen kertoman mukaan lestat tulevat aivan raivo villiin kun näkevät ikkunasta vilahtelevan housuja, rintsikoita ja muita alusvaatteita.
    No minä kommentoin murhajuttua: 3-4 parhaan poikakaverini hänen vanhempansa panivat kotona niin tiukoille, että hän lopetti itsensä. Siitä saarnaajien ankaran kiellon rikkomisesta, ettei saa jutella ei lestojen kanssa ja mukavana ulospäin suuntautuvana poikana uskalsi varoituksista huolimata jutella meidän ei lestojen kanssa.
    Kaupungin palveluissa minä olen huomannut isoja eroja, niistä tulee lisää tietoa eri virnomaisilta. Niistä kerron sitten terkemmin.
    Mitä rehellisyyteen tulee, niin tällä kyläkulmalla varkauksia ja ilkeyksiä eivät muut ole tehneet kuin lestat.

    ..... (lapsellista)

    Äänestä

  • varassa. kirjoitti:

    Ensinnäkin ne "konttajaiset" kuuluvat körttiseuroihin ei lestadiolaisseuroihin. Toiseksi sivusta täytettävät pesukoneet ym. ovat legendaa jotka eivät pidä paikkaansa. Telvisiota ei katsota eli siinä olit oikeassa. Tuohon murhajuttuun en viitsi edes kommentoida.

    Noihin työkaveri alais ja pomojuttuihin voisin kommentoida, että minä ja moni muu työskentelee yrityksessä jossa esimiehet eivät ole lestadiolaisia ja joillakin on alaisinaan ei lestadiolaisia. Lestadiolaisethan ovat aivan samanalisia ihmisiä kuin sinäkin eli on aivan mahdollista että joku on käyttäytynyt esimiehenä väärin, mutta näin ei kuitenkaan opeteta. Päinvastoin opetetaan tasapuolisuuteen ja rehellisyyteen kaikessa.

    Kaupungin palveluissa en ole huomannut saavani enemmän kuin "ei lestat".

    Minulla on vähän tietoa lestoista. Olen saanut käsityksen että ihmisen pitää hävetä kun on syntinen. Häpeä on itsetunnon syöpä. Kun ihminen tai lapsi joutuu häpeen jotain tekoaan se saa tunteen että minusta ei ole hyötyä ja jokainen ihminen haluaa hyväksyntää yhteisössään Eikö jeesus lunastanut meidän syntimme kovalla hinnalla että pelastuisimme. Jotka ottavat jumalan sanasta vaarin. Eikö korittolais kirjeessä sanota että mikään ei ole kielettyä ja kaikki on minulle sallittua mutta kaikesta ei ole minulle hyötyä. Tiedät varmaan kohdan.
    Mitä nämä konttajaiset ovat haluaisin tietää voisiko joku vastata.

    Äänestä

taivaan valtakunnan avaimet, vastaavia kiihkoilijoita löytyy enää keski-aasiasta! en sanoisi tuota suvaitsevaisuudeksi vaan suppeudeksi, tietämättömyydeksi ja keskiaikaiseksi pimeydeksi.

kaiken kaikkiaan he ovat oikeassaolemisessaan naurettavia.

Äänestä

lietsomassa?

Äänestä

Haapavedellä purnataan kaikesta. Riitaisa paikkakunta, eikä viha kohdistu vain lestadiolaisiin, vaan täällä kannetaan kaunaa kuka kenellekin. Todella ankea riitaisa paikkakunta, jossa asuminen on helvetin ahdistavaa. Pilkkakirveet heiluvat minkä kerkeävät. Mitään järkeviä päätöksiä ei saada aikaan, kun kaikesta valitetaan. Tällä tavalla kaupunkimme vain jatkaa taantumistaan.

Äänestä

Mitä eroa on islamilla ja lestoilla

Äänestä

Ei mitään kaikki rikokset on samoja

Äänestä

Lapsia ja naisia kohtaan

Äänestä
  • Ihankos päivittäin heitä kohtaat?

    Äänestä

Lestavihaa, jee

Äänestä
  • Lestavihasta valittavat haluavat heittäytyvät marttyyreiksi.

    Ei onnistu. Jokainfn ihminen joutuu ansaitsemaan arvostuksensa, ei ole poikkeuksia.

    Tosiasia on , että tuo SRK- liike ei tee mitään yhteistyötä vieläkään muiden kristillisten piirien kanssa. Jotain se pelkää, kun säilöää itsensä umpioimalla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lestavihasta valittavat haluavat heittäytyvät marttyyreiksi.

    Ei onnistu. Jokainfn ihminen joutuu ansaitsemaan arvostuksensa, ei ole poikkeuksia.

    Tosiasia on , että tuo SRK- liike ei tee mitään yhteistyötä vieläkään muiden kristillisten piirien kanssa. Jotain se pelkää, kun säilöää itsensä umpioimalla.

    Lestadiolaiset ovat vaarallisia, varokaa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lestadiolaiset ovat vaarallisia, varokaa

    Jokainen joutuu ansaita arvostuksensa sillä, miten kohtelee lähimmäisiään.
    Se on hyvä ja lahjomaton mittari.

    Äänestä

aon totta, että lestat nöyryyttävät ei lestoja, tuon nöyryytyksen olen joutunut kokemaan työpaikallani, kun lestasta työyhteisössä tuli täys piru, helevetistä ne on kotoisin ja sinne kyllä joutavat.

Äänestä
  • Nyt sait potkut opettajan töistä ja olet pelkkä kehärakki räksyttämässä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nyt sait potkut opettajan töistä ja olet pelkkä kehärakki räksyttämässä.

    Sinäkö se pienin piski..

    Äänestä

Uskaltiko mennä rauhanyhdistykselle tämä mies, josta nyt kerrotaan kummia?
Tuliko synnit anteeksi?

Äänestä
  • Kerropa toki tarkemmin.

    Äänestä

Hoopovesi näyttää olevan sairas paikka, eikä se johdu lestadiolaisista. Kyllä se on piru, joka nokkii persuja ja muita kaltaisia. Valitan ja otan osaa ja iloitsen, kun en ole Hoopovetinen.

Äänestä

Pahin Lestoja vihaava on nyt ikuisesti työtön. Hyvä niin

Äänestä
  • Paikkakunnan Pelle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Paikkakunnan Pelle.

    Kylläpä lestamarttyyri on nyt kiukkuinen yhtä opettajaa kohtaan, vaikka hänellä itsellään on noin kiihkohullu kiusaamistahto päällä ja vahingonilo yltää taivaisiin.

    Silti opettaja ei enää koskaan opeta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Silti opettaja ei enää koskaan opeta.

    Tottakai opettaa, heti kun itse haluaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

on se kumma kirjoitti:

Haapavedellä vallitsee kova lestaviha, miksi?
Onko väärin, että joku poikkeaa joukosta ja ajattelee joistakin asioista eritavalla? Kuitenkin lestat ovat itse todella suvaitsevaisia, mutta elävät vain omalla tavallaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu