repeän

Olen 20 mutta sisälläni asuu 10 vuotias poika. Periaatteessa mikään ei estäisi minua lähtemään vaikka maapallon toiselle puolelle, olenhan jo reilusti yli täysi-ikäinen nuorimies ja rahaakin on, mutta käytännössä maiseman vaihtaminen on minulle mahdottomuus.

En tunne olevani vapaa lähtemään. Eihän 10-vuotias voi lähteä yksin matkustelemaan. Pelkkä ajatuskin täysin vieraasta ympäristöstä saa paniikin oireet pintaan.

Kaikesta huolimatta minusta tuntuu, että sekoan lopullisesti jos kesä menee yksin neljän seinän sisällä ja samoja moneen kertaan koluttuja lenkkipolkuja tallaten. Tekisi mieli ihastua johonkin kauniiseen tyttöön, lähteä jonnekin uuteen paikkaan. Toisaalta ajatus ihmisten kohtaamisesta ja matkustamisesta ahdistaa yhtä paljon kuin yksinäisyys ja paikallaan oleminen.

Kaikki ahdistaa. Yksin oleminen ahdistaa, siksi haluaisin olla jonkun kanssa. Jonkun kanssa oleminen ahdistaa, siksi haluan olla yksin. Matkustaminen ahdistaa, siksi haluan olla paikallani. Paikallaan oleminen ahdistaa, siksi haluan matkustaa. Tuntuu että repeän kohta.
4342
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

'
¨No sun pitää nyt päättää mitä oikeest haluut ja sitten toteutat sen mitä haluut tehä,,ei kannata liikaa vaa kelailla,,,,sitten pettyy kun ei saakaan mitää aikaseks,,liika miettiminen on turhaa,,elä päivä kerrallaan,,


"Matkustaminen ahdistaa, siksi haluan olla paikallani. Paikallaan oleminen ahdistaa, siksi haluan matkustaa. "

Nii,minusta ainaki matkustaminen olisi tosi vapauttavaa,,nähä uusia paikkoja ja vaihtaa maisemaa,,eikä yhtää ahdistavaa,,,minulle ainakin riittäisi vain vaikka kierrellä ympäri suomea,,se olisi ollut hienoa tänä kesänä,,käydä festareilla,,mutta töissä menee,,minkäs teet,,ainaki tienaa ettei tarvi elää köyhänä ko koulu alkaa,,

Äänestä

vaikka tuon kirjekaverit palstan tai lehtien ilmoituspalstan kautta.Voitte tutustua pikku hiljaa,jos sitten ei olisi niin epävarma olo,kun voi luottaa toiseen.

Äänestä

mulla oli yhdessä vaiheessa sellainen tunne ettei missään ollut hyvä olla, luulen että se jotenkin liittyy masennukseen, ainakin itselläni. Tuntui että seinät kaatuvat päälle kun olin yksin ja sitten ahdistuin samalla tavalla seurassakin. Ei ollut hyvä kotona, ei hyvä kylässä. Kokoajan oli sellainen tunne että kun pääsisi matkalle, vaikkapa kuukaudeksi, olo helpottaisi. Tunne meni ilman matkaakin ohi, mutta tottakai matkakuume jonnekin lämpimään jäi. Lähe vain matkalle jos pystyt, mutta älä odota sen parantavan tilannetta jos missään ei ole hyvä olla, ei ole sielläkään, uskon kuitenkin kaikesta huolimatta matkan parantavan oloasi.

Äänestä

melkein kaikki ketkä tekevät muutoksia ja haaveilet lähdöstä, niitä pelotta ja pelkäävät, ettei se onnistu, ja ettei niin käy. vaikka sulla on tuo olo, niin se ei tarkoita etteikö elämäsi muuttuisi ja ettetkö lähtisi. itsellänikin on ollut samanlaista oloa, mutta silti olen päässyt tekemään niinkuin olen haaveillut. ja muista että rohkeus ei ole sitä että tekee jotain mitä ei pelkää, vaan sitä että tekee sitä mikä pelottaa. pelko ja epävarmuus on ihan luonnollista, ja siitä huolimatta voit repäistä itsesi tekemään asioita, aloita vaikka pienistä asioista, ja se vaatii vaan sen repäisyn. jos kaadut ja epäonnistut, niin sitten käy niin, kaikkeen liittyy epävarmuutta eikä mikään ole varmaa, ja olen ihan varma että jossain vaiheessa heittäydyt mukaan elämään. ja vaikka kaatuisit montakin kertaa, se ei tarkoita ettetkö jossakin vaiheessa onnistuisi ja lentäisi. vaikka pelkäät, niin ei se haittaa, voit tehdä asioita vaikka pelkäisitkin.
en tiedä oisko tästä sulle mitään apua...mut mä sain apua eri luontaishoidoista, jotka auttoi masennukseen, ahdistukseen, pelkoihin,pakkoajatuksiin yms, kun en uskaltanut masennuslääkkeitä käyttää, ja luin paljon mitkä luontaistuotteet auttaa mielenterveyden ongelmiin, tässä kaikki jutut mitä käytin (ja nämä ihan oikeasti auttoivat): mäkikuismaa (masennukseen) valeriaanaa ja kärsimyskukkaa (ahdistukseen,jännitykseen, pelkotiloihin, rauhoitti ja rentoutti). E-EPA-kalaöljyä (myös pellavansiemenöljy on kuulemma hyvä, siinä samoja omega 3-öljyjä) ja sinkkiä, magnesiumia ja dolomiittia (tutustuin ortomolekulaariseen lääketieteeseen jossa mielenterveyden ongelmia hoidetaan vitamiinein, mineraalein ja rasvahapoin, ja näin tasapainotetaan ja hoidetaan aivoja ja hermojärjestelmää ja näin mieli paranee) ja bachin kukkatipat olivat mulle tosi suuri apu: bachin kukkatippoja on 38 erilaisiin ongelmiin, kuten masennukseen, pelkoihin, päättämättömyyteen, ahdistukseen, vihaan yms ja niiden käyttö on tosi helppoa; 2 tippaa jokaista valittua kukkatippaa (samanaikaisesti voi käyttää 5 eri tippaa) lasiin vettä ja pari kulausta päivän mittaan. esim. mimulus ja aspen auttavan pelkoihin, rock rose kauhuun, cherry plum kun pelkää tulevansa hulluksi ja menettävänsä kontrollin ja tekevänsä jotain mitä ei halua, kun ei vaan kestä enää, white chestnut mieleen tunkeutuviin epämielyttäviin ajatuksiin, joista ei pääse eroon, mustard syvään masennukseen, gentian ja gorse toivottumuuteen jne. näitä tippoja saa luontaistuotekaupoista, noita yrttejä ja E-EPA:aa saa apteekeista. lisäksi jätin kaiken kofeiinin ja suurimmaks osaks sokerit, lisäaineet ja valkoiset vehnäjauhot (ortomolekulaarisessa lääketieteessä vitamiinien yms. ohella suositellaan myös gluteenitonta dieettiä, koska gluteiini aiheuttaa joissakin paitsi fyysisiä, myös psyykkisiä oireita, jos gluteeniallergia on voimakas, esim. autismista kärsiviä gluteeniton dieetti on auttanut paljon, se on suosittu ja hyväksikoettu apu). oon lukenut paljon netistä ja kirjoista mielenterveyden ongelmien luonnonmukaisesta hoidosta, ja toivottomissakin tilanteissa ovat monet apua saaneet. kirja joka auttoi mua tosi paljon oli tommy hellstenin "saat sen mistä luovut" se helpotti oloa ja toi levollisuutta ja rauhaa. toivon sulle joka tapauksessa kaikkea hyvää ja että elämä hymyilisi sulle, joku sanoi joskus että kun on ollut tarpeeksi sadetta, on auringon aika.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


avohoidokki88 kirjoitti:

Olen 20 mutta sisälläni asuu 10 vuotias poika. Periaatteessa mikään ei estäisi minua lähtemään vaikka maapallon toiselle puolelle, olenhan jo reilusti yli täysi-ikäinen nuorimies ja rahaakin on, mutta käytännössä maiseman vaihtaminen on minulle mahdottomuus.

En tunne olevani vapaa lähtemään. Eihän 10-vuotias voi lähteä yksin matkustelemaan. Pelkkä ajatuskin täysin vieraasta ympäristöstä saa paniikin oireet pintaan.

Kaikesta huolimatta minusta tuntuu, että sekoan lopullisesti jos kesä menee yksin neljän seinän sisällä ja samoja moneen kertaan koluttuja lenkkipolkuja tallaten. Tekisi mieli ihastua johonkin kauniiseen tyttöön, lähteä jonnekin uuteen paikkaan. Toisaalta ajatus ihmisten kohtaamisesta ja matkustamisesta ahdistaa yhtä paljon kuin yksinäisyys ja paikallaan oleminen.

Kaikki ahdistaa. Yksin oleminen ahdistaa, siksi haluaisin olla jonkun kanssa. Jonkun kanssa oleminen ahdistaa, siksi haluan olla yksin. Matkustaminen ahdistaa, siksi haluan olla paikallani. Paikallaan oleminen ahdistaa, siksi haluan matkustaa. Tuntuu että repeän kohta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu