Psykoterapia

ja paljon. Et kerro laisinkaan minkä tyyppiseen terapiaan toivot pääseväsi, eli siitä sitten siihen kys. ;millaista se on. Riippuu terapiasuunnasta.
Sinulla on terapeutti, kirjoitat. Hän ei siis anna sinulle psykoterapiaa, vai?
Itse käyn analyyttisessä, menossa kolmas vuosi. Alussa oli hyvinkin rankkaa. Rankkaa mutta hyödyllistä, toki se sitä on vieläkin. Hintavaa, mutta maksan mielusti, oletettavasti sen ansiosta olen säilyttänyt työkykynikin, mm.

-
Onko kukaan kertonut Sinulle, että julkisen terveydenhuollon velvollisuuksiin kuuluu tarvittavan hoidon kuten psykoterapian järjestäminen?

Usein julkisen sektorin työntekijät sekä heidän kusetuksiaan uskoneet potilaat väittävät, että ainoa keino saada psykoterapiaa on hakea KELA:n psykoterapiatukea ja sen avulla ostaa psykoterapia yksityissektorilta.

Pyydä (kirjallisesti) itsellesi kirjallinen hoitosuunnitelma (lain mukaan sellainen on jokaiselle potilaalle tehtävä) ja vaadi, että saat tarvitsemasi hoidon sieltä mistä se lain mukaan pitää saada - eli julkisen terveydenhuollon yksiköstä.

Älä tyydy mihinkään sairaanhoitajan tapaamisiin tai "keskusteluapuun" vaan vaadi oikeaa ja pätevän psykoterapeutin antamaa psykoterapiaa.

en tiedä oisko tästä sulle mitään apua...mut mä sain apua eri luontaishoidoista, jotka auttoi masennukseen, ahdistukseen, pelkoihin,pakkoajatuksiin yms, kun en uskaltanut masennuslääkkeitä käyttää, ja luin paljon mitkä luontaistuotteet auttaa mielenterveyden ongelmiin, tässä kaikki jutut mitä käytin (ja nämä ihan oikeasti auttoivat): mäkikuismaa (masennukseen) gotu kolaa,valeriaanaa ja kärsimyskukkaa (ahdistukseen,jännitykseen, pelkotiloihin, rauhoitti ja rentoutti). E-EPA-kalaöljyä (myös pellavansiemenöljy on kuulemma hyvä, siinä samoja omega 3-öljyjä) ja sinkkiä, magnesiumia ja dolomiittia (tutustuin ortomolekulaariseen lääketieteeseen jossa mielenterveyden ongelmia hoidetaan vitamiinein, mineraalein ja rasvahapoin, ja näin tasapainotetaan ja hoidetaan aivoja ja hermojärjestelmää ja näin mieli paranee) ja bachin kukkatipat olivat mulle tosi suuri apu: bachin kukkatippoja on 38 erilaisiin ongelmiin, kuten masennukseen, pelkoihin, päättämättömyyteen, ahdistukseen, vihaan yms ja niiden käyttö on tosi helppoa; 2 tippaa jokaista valittua kukkatippaa (samanaikaisesti voi käyttää 5 eri tippaa) lasiin vettä ja pari kulausta päivän mittaan. esim. mimulus ja aspen auttavan pelkoihin, rock rose kauhuun, cherry plum kun pelkää tulevansa hulluksi ja menettävänsä kontrollin ja tekevänsä jotain mitä ei halua, kun ei vaan kestä enää, white chestnut mieleen tunkeutuviin epämielyttäviin ajatuksiin, joista ei pääse eroon, mustard syvään masennukseen, gentian ja gorse toivottumuuteen jne. näitä tippoja saa luontaistuotekaupoista, noita yrttejä ja E-EPA:aa saa apteekeista. lisäksi jätin kaiken kofeiinin ja suurimmaks osaks sokerit, lisäaineet ja valkoiset vehnäjauhot (ortomolekulaarisessa lääketieteessä vitamiinien yms. ohella suositellaan myös gluteenitonta dieettiä, koska gluteiini aiheuttaa joissakin paitsi fyysisiä, myös psyykkisiä oireita, jos gluteeniallergia on voimakas, esim. autismista kärsiviä gluteeniton dieetti on auttanut paljon, se on suosittu ja hyväksikoettu apu). oon lukenut paljon netistä ja kirjoista mielenterveyden ongelmien luonnonmukaisesta hoidosta, ja toivottomissakin tilanteissa ovat monet apua saaneet. kirja joka auttoi mua tosi paljon oli tommy hellstenin "saat sen mistä luovut" se helpotti oloa ja toi levollisuutta ja rauhaa. toivon sulle joka tapauksessa kaikkea hyvää ja että elämä hymyilisi sulle, joku sanoi joskus että kun on ollut tarpeeksi sadetta, on auringon aika.

Minun tarinani on tässä:
   
HÄVÄISTYS

Kirjoittanut: autan jos voin 27.1.2006 klo 21.33

Tämä on tosikertomus vuodelta 1972.

Olin armeijassa, aliupseerikoulussa vuonna 1972. Minut valittiin kiväärilinjan ykkösmiehenä ensimmäiseksi oppilasjohtajaksi AUK:n ryhmänjohtajista. Toimin niin kuin aliupseerit kasarmilla. Vein porukat ruokailuun, järjestelin kaikki aliupseerikoulun asiat oppilaiden osalta jne....

Kaikki meni hyvin, olin särmä jätkä, nautin kaikkien luottamusta.

Tuli eräs ilta, jolloin päivystäväupseeri tuli tarkastus käynnille kasarmiin. Komensin koko komppanian ala-aulaan tarkastusta varten. Komensin porukan ojennukseen. Kapteeni X, KRH komppaniasta, oli päivystäväupseeri. Hän saapui tarkastamaan joukko-osaston. Menin hänen eteensä, vedin käden lippaan ja aloitin: "Herra kapteeni, RAUK:n se ja se osasto kokoontunut käskynjakoanne varten, ilmoitti oppilas...........?????????????

Sekunnin murto-osan jälkeen muistin sukunimeni, mutta liian myöhään.

Alkoi kannaltani inhottava näytelmä, HÄVÄISTYS.

Kapteeni on pitkään hiljaa. Katsoo halveksivasti minuun, sitten omiin kranaatinheitinkomppanian oppilaisiinsa. Aloittaa verkalleen puhua: "Katsokaa tätä oppilasta.........., Ei muista edes nimeään...........Hävetkää.

Sen jälkeen, olisi minut päästänyt edes riviin takaisin, mutta ei, jatkaa nautiskeluaan. Oppilas, joka ei edes muista nimeään!!!! Hävetkää!!!!!!!!!

Kesti mielestäni ikuisuuden, ennen kuin tämä sairas kapteeni viimein päästi minut vapaaksi sanoen: " Menkää paikoillenne".

Mitä sitten tapahtui minulle?

Muistan sen, että mene paikallesi komennon jälkeen en kokenut muuta kuin avuttomuutta, mitä minulle tehtiin tunnetta, ajan pysähtymistä, ymmärtämättömyyttä.

Aika teki tehtäväänsä, trauma oli jäänyt sisälleni.

Armeijan loppuaikana, minusta tunnollisimmasta, esimerkillisimmästä sotilaasta, tuli suurin pummi ja lintsaaja. Käytin kaiken järkeni välttyäkseni kaikista palvelutehtävistä.

Armeijan jälkeen alkoi pelkoneuroosit saada yliotteen. Pääsin opiskelemaan teknilliseenkouluun. Tavallisuudesta poiketen etsin itselleni takimmaisen pulpetin. Aloin oireilla sosiaalisissa tilanteissa. Koulun ruokalassa en voinut syödä, vaan kävin syömässä lähibaarissa. Kenenkään kanssa en voinut solmia ystävyyssuhteita. Tilanne vain paheni pahenemistaan. Muistan kuinka matematiikan tunnilla, jouduttuani esittämään kotilaskun taululla, olin ahdistuksesta sekaisin jo taululle mennessäni. Vaikka olin matikassa hyvä, tiesin kotilaskuni olevan oikein tehty, silti sen esittäminen luokan edessä oli järkyttävä kokemus. Hiki alkaa virrata kasvoiltani vuolaimenaan, tunnen, kuinka kaikki katsovat minua. OLEN PALJASTETTU! OLEN SYYLLINEN!

Menen käymään lääkärissä. Lääkäri määrää joitain rauhoittavia lääkkeitä.

Elämä jatkuu, koulu loppuu. Menen työelämään. Olen saanut kiitettävän koulutodistuksen, olen viisas ja järkevä.

Pääsen hyviin työpaikkoihin, joskin huonosti käy. Olen rakentanut kylmän kuoren turvakseni.

Tauti pahenee vuosi vuodelta. Alan pelätä sukulaisten ja tuttujen kohtaamista. Pitkä saunapyyhe on varustettuna kamarin uunin kupeeseen siltä varalta, jos sukulaisia tulee kyläilemään, sinne voi poiketa "muina miehinä" hikeä pyyhkimään.

Täydellinen "burn out" tuli vuonna 1995. En voinut tehdä töitäni, kaikki oli luovutettava. Kuolema oli läsnä.

Kiitos Kaitselmuksen, etten tehnyt itsaria. Jostain syystä, johdatuksestako?, ajauduin viimeisillä voimillani psykoterapiaan. Kiitos hänelle, psykoterapeutilleni, ilman häntä olisin ties missä.

Kävin hänen luonaan kolme vuotta, yhden kerran viikossa. Kerroin koko elämäni sisällön, vapaaehtoisesti, pakottamatta. Aluksi tuomitsin isän, äidin, kasvatuksen, olosuhteet jne...

En kuitenkaan kokenut ahaa elämystä minkään kertomani suhteen. Sitten kun olin kertonut armeijanaikaisen häpäisyn puolihuolimattomasti, sanoi terapeuttini järkyttyneenä: " ...... no mutta, tämähän on voinut olla sinulle se todella järkyttävä, merkittävä kokemus, joka on muuttanut koko sinun tulevan elämäsi. Koimme siis yhdessä ahaa-elämyksen.

Kun kokemani uudessa valossa, tyynen rauhallisena kävin läpi, oivalsin syvän traumani alkusyyn. Ymmärsin sen kauheuden, minkä herkkä mieleni oli imaissut itseensä. Koin uudelleen ”tyhjyyden” tunteen, tällä kertaa vapauttavana. Kerralla oli pois pyyhkäisty ”pelkotilani”, en enää jännittänyt, enkä pelännyt PALJASTUMISTANI. Mielenkiintoinen havainto oli myöhemmin se, että vaikka mieli oli palautettu entiselleen, keho tuli ”myöhäjunassa”. Vaikka sosiaalisissa tilanteissa en kokenut kenenkään minua ”tarkkailevan”, hiki virtasi vieläkin kasvoiltani entiseen malliin. Nyt jälkeenpäin huvittaa, kuinka juttelin keholleni tyyliin; Olet kuule nyt vielä entisessä elämässä, koetahan jo rauhoittua.

Tänä päivänä en jännitä enää mitään. En pelkää paljastumista, en koe olevani syyllinen. Omakustannekirjoja kirjoittelen, muutenkin uskallan kertoa avoimesti omia mielipiteitäni.

En ole käynyt .
Psykoterapia tavarat, Merituuli, joka on tavara aiheutteinen vamma linja, aina vaara uhkaa, kun lääkärit vain jatkaa samaa juna pollisin sormi peliä