Ihan pakko purkautua.
Gradun teko ois edessä, aiheesta ei tietookaan, kaikki opiskelukaverit tuntuu niin itsevarmoilta ja päteviltä ideoineen ja projekteineen. Tuntuu et oon täydellisesti väärässä seurassa ja väärällä alalla.
Miten tähän on tultu? Viiden vuoden opinnot takana ja tulevaisuus ahdistaa. En tiedä mitä töitä voisin saada ja mistä olisin kiinnostunut. Jo pelkkä laitoksen oven avaaminen saa aikaan puistatuksen tunteen.
Jos löytyis yksikin kohtalotoveri, niin oloni helpottuisi huomattavasti.
Gradun teko ois edessä, aiheesta ei tietookaan, kaikki opiskelukaverit tuntuu niin itsevarmoilta ja päteviltä ideoineen ja projekteineen. Tuntuu et oon täydellisesti väärässä seurassa ja väärällä alalla.
Miten tähän on tultu? Viiden vuoden opinnot takana ja tulevaisuus ahdistaa. En tiedä mitä töitä voisin saada ja mistä olisin kiinnostunut. Jo pelkkä laitoksen oven avaaminen saa aikaan puistatuksen tunteen.
Jos löytyis yksikin kohtalotoveri, niin oloni helpottuisi huomattavasti.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Tietenkään en voi väittää olevani saman tasoinen kohtalotoveri, koska opiskelen amk:ssa, mutta opinnäytetyö on juuri käynnistynyt ja ala ei voisi vähempää kiinnostaa. Työllisyystilanne on myös älyttömän huono. Lohduttaa hieman, että ehkä jo toukokuussa tämä on ohi ja pääsee sitten tekemään jotain paskahommia tai loikoilemaan työttömänä.
et kai tosissasi meinaa tekeväsi ammattikorkeakoulun tutkintotyötä lähes vuotta?
mitä tarkoitit että toukokuussa?
vai opiskeletko vielä oikein kunnolla siinä ohessa? Itse tein tutkintotyötä 1-2 kuukautta, mietin sitä ennen aloittamista noin kuukauden. Loppujen lopuksi tein aivan simmpelistä työvaiheesta koko tutkintotyön. Se ei ole mikään paha nakki tosiaan. Kannattaa se kyllä soveltaa työelämän projektiin, kuten jossain kirjoituksessakin sanottiin. Tai johonkin työhommaan, niin siitä helpoiten pääsee.
Kyllä yliopiston gradun kanssa on paljon paljon kovempi homma. Se on oikein sitä turhamaista pilkunnussimista. Itse voin avopuolison rinnalla seuranneena näin sanoa. Tutkit vaikka jotain vokaaliäännettä tietyn sanan yhteydessä ja rutistat siitä noin 60 sivua juttua. Se on sitä.
Ammattikorkeakoulussa voi hyvällä säkällä, työharjoittelujakson hyväksi käyttäneenä, saada aika helposti hyviä ja haastavia töitä. Työelämässä tittelit ovat vähän niin ja näin. Mutta kyllä tällä hetkellä on vaikea saada jalka ovensa väliin, kun koko Suomi tahtoo olla vähän jumissa. Ala kuin ala. Siivojia kyllä tarvitaan, ja sosiaaliatyöntekijöitä yms.
Kuka sellaista taas jaksaaa.
Sanon kuitenkin sulle, että ammattikorkeakoulun tutkintotyö on kuukauden tai parin homma, ei mikään yliopiston gradun tasoinen eikä niin aikaavievä. Hölmö olet , jos niin kauan sitä puserrat, että vuoden tuhlaat.
Hohhoijaa. Opiskeluni päättyy toivon mukaan toukokuussa. Ei opinnäytetyö. Sen valmistumispäivämäärästä en vielä tiedä. Olen jo aloittanut työtä ja toteutan projektin "oikealle asiakkaalle", joten ihan pelkkä paskanjauhanta ei nyt riitä. Todennäköisesti en sitä kuitenkaan montaa kuukautta tee.
Ja mitä tuohon "kohtalotoveriuteen" tulee, niin tarkoitin lähinnä sitä, että opiskeluni päättyvät pian ja olen alalla, jossa töitä ei ole tarjolla kuin orjille. Ja muutenkaan ala ei enää kiinnosta. Tosin lähdinkin aluksi opiskelemaan vain päästäkseni paikkakunnalta.
Etsi ala jolla saat työtä ja rahaa.
Alan valintaperusteita on syytä miettiä tarkkaan.
esim putkimiehistä on pulaa. Byrkraatteja tässä maassa riittää. Turha itkeä fil kandina ettei taidehistorioitsijoilla tms sosionomeilla ole hommia. Kannattaisiko selvittää asia ennenkuin menee mihinkään oppilaitokseen. Oppilaitoksen pitävät omaa puoltaan joten kannattaa varoa liioittelijoita.
Juuri sellaista alaa EI kannata lähteä lukemaan, missä on työvoimapula. Juuri sen takia olenkin alalla, jossa on sitten nyt liikaa "osaajia". Eikä ole tosiaankaan mikään humanistinen hölynpölyala, vaan ihan tekniikan puolelta. Töitä oli alalla tarjolla älyttömän hyvin lähtiessäni opiskelemaan.
Eipä tuo hirveän hyvä valintaperuste siis ollut, mitä ehdotit.
nää tyypit suorastaan kerjäs myötätuntoa ja sä vaan kehut ittees!
Ihmisistä et siis mitään oppinu
Enpä ole varma olenko kohtalotoveri, koska en oikein haluaisi myöntää olevani masentunut. Mutta, gradun teko (myös humanistinen oppiaine) on itsellänikin edessä. Aihepiirin jo sentään tiedän, mutta aiheen varsinainen ydin on aika tavalla hakusessa.
Itse olen n. viimeisen kuukauden ajan ollut epämääräisen sairas (huimausta, erinäistä kolotusta, silmien särkyä yms.) ja ravannut lääkärissä ja vaikka missä sen vuoksi. Lääkäreiden mukaan mitään sen ihmeempää fyysistä vikaa ei näy löytyvän ja heti ensimmäisenä ehdottivatkin masennusta tai stressiä. Sitä on jotenkin vaikea myöntää itselleen kun kuitenkin opinnot (ja oppiaine) omalla kohdallani kiinnostavat toden teolla. Siltikin siis näin.
En osaa lohduttaa sinua sen ihmeemmin kun en oikein osaa omaa tilaanikaan ratkaista. Sanonpahan vaan sen että ilmeisesti masentuneisuus, stressi ja ahdistus taitavat olla kovasti yleinen haitta korkeakouluopiskelijoiden elämässä. Jos tätä nyt voi positiiviseksi asiaksi sanoa, niin etpähän ole ainakaan yksin.
Gradusta sen verran, kuten varmaan tiedät, että aiheen (tiukka) rajaus on kaikki kaikessa - sen parissa yritän tuskailla juuri itse.
Voimia sinulle, äläkä anna syksyn synkistää mieltäsi turhaan, vaan yritä nauttia siitä että ilma on raikas (erityisesti aikaisin aamulla) ja luonto näyttää (ainakin vielä) kauniilta. :)
miksi tehdä tuollaisista asioista niin ison jutun elämäänsä? Kyllä sitä työelämässä tulee monenlaista stressi tilannetta. Jos opiskeluaikana pää on lujilla, niin aivan varmasti olet "burn out" tyyppiä myös työelämässä. Ei ne gradut niin kummoisia ole, käyhän lukemassa joita tapauksia. Tuollaisia 40 sivun vääntöjä on ja kyllä niistä nyt ainakin vähintää ainal läpi pääsee jos edes vähän viitsii yrittää. On se kummaa narinaa tuollainen masennus yms. Aivan naurettavia touhuja. Ei muuta kun toimeksi vaan eikä tee kärpäsestä härkästä.
Tuota tuota, kyllä se vaan niin on että ahdistus, stressi ja masennus voivat saada aikaan jopa pahoja fyysisiä oireita. Stressi, masennus jne. ovat myös pitkälti perinnöllisistä tekijöistä kiinni, eivät vain ja ainoastaan elämäntilanteesta riippuvia asioita.
Gradun teosta minulla, kuten jo kirjoitin, ei sinänsä ole stressiä - en ainakaan koe että JUURI se olisi syynä tilaani. Toisaalta MINÄ en kyllä halua tehdä tuollaista 40 sivun "rääpäisygradua", jolla pääsee juuri ja juuri läpi, vaan keskittyä työhön oikein toden teolla. Saattaa siis toki olla, että olen asettanut itselleni liian kovan tavoitteen ja tilani johtuu juuri tästä.
Itseänikin kyllä hätkähdytti lääkärissä käydessäni se, että lääkärin ensimmäiden "diagnoosiehdotus" oli masennus/stressi. Jotenkin tuntui siltä, että nykyään kun tuosta puhutaan niin paljon ja se on ikään kuin hyväksytty "sairautena" oli lääkärin helppo ehdottaa masennusta/stressiä syyksi olotilaani.
Moi!
Kyllähän päättötyön/gradun tekeminen
on rankkaa ja jokainen kokee sen omalla
tavallaan..eipä auta tuomita ketään.
Ei kenenkään tunteita pidä väheksyä, vaikka
itse kokisikin asian eri tavalla!
Itselle tuo päättötyön tekeminen on välillä
rankkaa ja välillä ihan mukavaa, kun teen
aiheesta joka omaakin sydäntäni lähellä.
Hyvää puurtamista kaikille!Yritetään
kestää, kyllä se siitä :)
Jah, minulla oli samantyyppinen tilanne kahta ensimmäistä opintovuotta lukuunottamatta. Opinnot ei siis kiinnostanu ja muut opiskelijat tuntuivat olevan tsiljoona ov:ta edellä ja suunnittelivat gradujaan. Valmistuminen tuntui olevan *äärettömän* kaukana.
Onnekseni olin kuitenkin kiinnostunut tietyistä biologian osa-alueista, joten jatkoin opiskeluja vaikka ala vituttikin. Lopulta aloitin graduni ja sain sen valmiiksi suht kivuttomasti (todella kiinnostava aihe erittäin hyvät graduohjaajat). Suurin este valmistumiselleni oli monet pakolliset kurssit (esim. ruotsi), joiden suorittaminen tuotti juurihoitoa vastaava iloa (= a rare kind of happiness...).
Nyt olen valmis, mutta *sadbuttrue* työtön. No, jatko-opiskelut on mielessä ja opiskeluaikojen ahistus hieman helpottanu.
Itse masennuksen (ja burnoutin) työelämässä läpikäyneenä suosittelen, että pohdit, mistä nuo alemmuudentunteen pohjimmiltaan juontavat juurensa. Minä podin myös voimakasta huonommuutta ja koin, että tunne alaa tarpeeksi hyvin jne. Perimmäiseksi syyksi loppuun palamiselle hahmottui se, että todellakin työskentelin väärällä alalla. Yritin sinnitellä mukana, vaikkei aitoa kiinnostusta ollut, ja ihmettelin, miten kollegat jaksavat kaiken aikaa juosta koulutuksissa ja pätevöittää itseään.
Nyt olen uudessa työssä eikä masennuksesta tietoakaan. Voi kuitenkin olla, että syy sinun masennukseesi on jossakin muussa asiassa. Kannattaa selvittää, mistä tuntemuksesi ovat peräisin. Ja jos todella olet väärällä alalla, ehdit ehkä hakeutua johonkin parivuotiseen maisterikoulutukseen (monet sopivat hyvin humanistisen pohjakulutuksen saaneille), jossa voit valmistuakin uudesta pääaineesta.
Täällä on kohtalotoverisi.
Ahistaa, pitäis saada paperit ulos yliopistosta mutta graduaiheesta ei ole tietoakaan. Proffat niin kiireisiä et niiltä on turha saada apua ja muut opiskelijatoverit jo ahertaa aiheensa parissa ja tulevaisuus on heille täysin kirkas. Ite vaan jään aamulla makaan sänkyyn kun ei ole kursseja mitä käydä ja töitä ei voi tehdä kun tulorajat on täynnä.
tätäkö tämä vuosi tulee olemaan!
Mitkä tulorajat? Eli et saisi nostaa opintotukea samalla kun nostat palkkaa? Onpa vääristynyt kuva elämästä joillakin. Lopeta opintotuen nostaminen ja mene töihin, jos töitä tosiaankin on tarjolla.
Siis mä kyllä ymmärrän sun tilanteen täysin! Mulla alkaa myös viimeinen vuosi opinnoissa ja ens keväänä pitäs olla lopputyö tehty..aaaarrggghhh!!!
Ei hajuakaan aiheesta, eikä pätkääkään kiinnostusta koko alaan. Mietin vaan miten helpoiten saisin opinnäytetyön tehtyä ja pääsisin tuosta koulusta eroon, kun tulevaisuuskin tällä alalla aiheuttaa hirveitä ahdistusreaktioita.
Mä kans menin opiskelemaan tuota alaa kun en muuta keksiny ja piti päästä kotipaikkakunnalta pois. No, onneksi olen tajunnut virheeni enkä yritä väkisin tuolle alalle jäädä, vaan mieluummin lähden ulkomaille tekemään ihan mitä hyvänsä. Älä ihmeessä jää tuolle alalle jos et pysty, vaan mieti mikä elämässä oikeesti on tärkeintä: Ei arvostettu ammatti tai ura, vaan sisäinen hyvä olo ja että voi elää elämänsä tulematta katkeraksi :)
AIHE. Mikä ikinä sinua kiinnostaa, niin siitä vain kytkös omaan aineeseesi ja matkaan.
Aiheen valinta on tärkeä ja ehdottomasti kannattaa ottaa itsestä hyvältä tuntuva aihe eikä ottaa valmiiksi tylsää... Gradunteko on tylsää (koska vaatii pitkäjänteisyyttä ja itsekuria) ja v-mäistä ja raskasta, mutta jos tutkii omia intressejään tai hauskaa aihetta, on iloa edes joskus - ja taas jaksaa!