Jyrsitty kaneli

Myyrät mokomat järsivät kanelista varren ylt´ympäri n. 30 cm. Puu oli nuori, eikä se ollut tuottanut vielä kuin yhtenä syksynä pari omenaa. Jyrsitty varsi peitettiin haavavoitella, joka on pysynyt paikallaan jo 2 v. katastrofin jälkeen. Sinnikkäästi puu tuottaa lehtiä ja kukkiikin varovasti, mutta ihmettelen, voiko se ikinä toipua.
Kaadetaanko ja istutetaan uusi?
Tänä vuonna siinä oli taas pari kukkaa, mutta hyönteisistä ei tietoakaan, joten en usko, että näen puussa yhtäkään raakiletta.
3431
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

kun se kerran tekee lehteä ja myös kukkii. Huonon hyönteiskesän vuoksi sato jää vähäiseksi vähän joka puolella Suomea. En kyllä menis kaatamaan puuta, vaan antaisin sen jatkaa kasvuaan.
Jos teillä on pihassa tilaa, istuttakaa toinen puu tämän läheisyyteen ns. varapuuksi ja pölyttäjäksi, jos vaikka myöhemmin tällä kuorensa menettäneellä kanelilla elinvoima tyrehtyy ja joudutte poistamaan sen.

Äänestä
  • Uskaltaisinkohan leikata sen oksia? Puu on punainen kaneli, ja se oli jo kasvattanut aika pitkät oksat. Nyt puu on jokseenkin saman kokoinen kun ennen myyrätuhoa.
    Koska kysymyksessä on kesämökkipalsta, en pääse koskaan leikkaamaan omanapuitani talvella, kuten pitäisi.
    Joskus olen typistänyt muutamia oksia syksyllä viimeisellä käynnillä. Karsin pois myös sisään päin kasvavat oksat.
    Muuten en ole uskaltanut tehdä mitään, mutta ajattelen, että puu paremmin toipuisi, jos sillä ei olisi niin laajaa oksistoa.

    Äänestä

  • Mennyttä? kirjoitti:

    Uskaltaisinkohan leikata sen oksia? Puu on punainen kaneli, ja se oli jo kasvattanut aika pitkät oksat. Nyt puu on jokseenkin saman kokoinen kun ennen myyrätuhoa.
    Koska kysymyksessä on kesämökkipalsta, en pääse koskaan leikkaamaan omanapuitani talvella, kuten pitäisi.
    Joskus olen typistänyt muutamia oksia syksyllä viimeisellä käynnillä. Karsin pois myös sisään päin kasvavat oksat.
    Muuten en ole uskaltanut tehdä mitään, mutta ajattelen, että puu paremmin toipuisi, jos sillä ei olisi niin laajaa oksistoa.

    Istutin äitini talolle keltaisen kanelin ja se jäi talveksi suojaamatta ja rusakko jyrsi kuoren ylt`ympäriinsä ja luulin , että se on sen menoa.
    Siitä on nyt yli kymmenen vuotta ja sen on tuottanut joka vuosi paljon hyviä omenia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mennyttä? kirjoitti:

Myyrät mokomat järsivät kanelista varren ylt´ympäri n. 30 cm. Puu oli nuori, eikä se ollut tuottanut vielä kuin yhtenä syksynä pari omenaa. Jyrsitty varsi peitettiin haavavoitella, joka on pysynyt paikallaan jo 2 v. katastrofin jälkeen. Sinnikkäästi puu tuottaa lehtiä ja kukkiikin varovasti, mutta ihmettelen, voiko se ikinä toipua.
Kaadetaanko ja istutetaan uusi?
Tänä vuonna siinä oli taas pari kukkaa, mutta hyönteisistä ei tietoakaan, joten en usko, että näen puussa yhtäkään raakiletta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu