Myrsky yönä

Aika kauan minä välttelin, pysyin piilossa ja väistelin.
Pelkäsin sinua, pelkäsin tunteita.
Sinä olet kuitenkin kuin tyyni tumma suolampi, sinä et värähdä minun raivostani etkä myrskyistäni.
Olen tehnyt kaikkeni jotta lähtisit, jotta sanoisit ettet enää jaksa,
Jotenkin olisi helpompaa jos niin tekisit, sillä se olisi tutumpaa.

Ulkona raivoaa ukkonen,
ja minä kaivaudun kylkeesi turvaan.
Sinä rutistat juuri tarpeeksi lujasti,
ja hellyys sinussa on lähes liikaa minun ruhjoutuneelle sydämelleni.

Minun on pakko tietää,
pakko kysyä
miten sinä siedät minua, miten pystyt elämään kaikkien minun mörköjeni kanssa.
Sinä rutistat vielä lujemmin ja kuiskaat ne sanat joita kukaan ei ole aiemmin sanonut.

Minä olen hiljaa,
en uskalla melkein hengittää ettei hetki menisi hajalle.
Myöhemmin, kun luulen että jo nukut
minä sanon ne sanat sinulle.
Sinä naurahdat ääneen, ja jotenkin juuri silloin minä tiedän:
Sinun kanssasi olen onnellinen.