Vaan taitaapa se niin ollakin miltä ensivaikutelmakin, että jos maku on ennemminkin haarniskamaisen raskas kuin teinityttömäisen kesämekkoinen niin ei tarvi enää Nightwishin tähän uudempaan tuotantoon lähemmin tutustua. Jäi sitten noihin radiosoitettuihin pop-(pseudo-metal)hitteihin. Sääli, Nightwish oli kaikkein inspiroivin suomalaisbändien historiassa. Ylivoimaisesti.
HC -
Andersen
3350
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
raskasta, itseasiassa DPP on yksi raskaimmista ja synkimmistä Nightwish- levyistä. Kuten sanottu, kyllä jotkut ihmiset voivatkin olla erittäin pikkumaisia ja pinnallisia, kun pääasia on musiikissa eikä sillä mitä pitää yllään. Tulee pakostakin mieleen että onko kyseiset henkilöt edes vaivautuneet raottamaan ollenkaan korviaan itse musiikkille vai ovatko he muuten vaan yleisesti kiinnostuneita "mediasta tutuksi tulleesta" bändistä.
Voin kertoa että paljon menetät jos pelkkiä radiossa soitettuja biisejä olet kuunnellut. Esimerkkinä uutukaiselta avausraita, se vaan säväyttää - aina.
Ok, pahoittelen, että kommentissani nyt korostui ulkomusiikillinen seikka. Syy on oikeastaan se, että olin jo unohtanut bändin nimeltä "Nightwish". Ja sitten bongasin tuon roskalehdistön jutun jostain konsertista. Väitän, että en koskaan hyväksy tai hylkää musiikkia pikkumaisten tai pinnallisten asioiden tähden.
Suosituksestasi kuuntelin Nightwishin sivustolta uuden levyn clipit (4 vain). Minun on vaikea sanoa missä klikkaa. Säveltäjän kynä on ällistyttävän rikas edelleen. Soittotekniikka on vähintään ennallaan. Soundimaailma erinomainen. Miespuolisen laulu rouhevaa. Kaikki on niin lähellä. Kaikella kunnioituksella musiikillisia intohimoja toteuttavaa kokoonpanoa kohtaan, mutta melankolisempi ja tietyllä tavalla surumielisempi laulaja olisi ollut imho parempi. Ja puhun täysin lauluäänen tuomasta mielikuvasta en henkilöhistoriasta tms. En todellakaan osaa sanoa kuka se olisi voinut olla. No jaa, Rob Halfordin alter-ego. Bändin nykysuosio lienee silti taattu meitä synkkiä on lukumääräisesti niin vähän. Sen näkee jo omissa tutuissa. Uusia faneja löytyy pilvin pimein. Tosin oman reaktion ymmärtää vielä paremmin kun ne täällä sorvin ääressä tuppaa olemaan noita vähän-aikaa-kutakin-fanittavia-rouvia. Mutta eihän sillä ole mitään merkitystä kun ei itselle kuitenkaan toimi.
jos kerta tämä levy on raskas ja synkkä niin miksi laulaja hyppii ja pomppii sen jenkan tahtiin