Selkää on alkanut omituisesti jomottaa viime viikkoina, muistuttaa menkkakipujen tyyppistä kipua. Saattaa kestää jopa tunninkin putkeen. Kipua enimmäkseen istuma-asennossa. Neuvolassa olen käynyt ja pissa ok. Onko normaalia? Vihlaisuja selässä on ollut aiemmin ja niiden tiedän kuuluvan asiaan.
Selän jomotus
rv 22
3401
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Sama juttu. Venyttely auttaa hetkellisesti, samoin makuuasento. Kipu tuntuu pahimmin selkärangan vieressä pitkässä selkälihaksessa hieman vyötärön yläpuolella. Välillä pitään poissa. Kipuilu alkoi joskus 17 viikolla ja nyt menossa 21.
Mulla kans vähän samanlaista oli viime viikolla, rv 21. Luulen että muutaman kerran supistelikin, mutta noita selkäkipuja oli sitten lisäksi. Itseäni pelotti että se olis joku munuaisvaiva, koska olen kärsinyt vuosia sitten munuaistulehduksen, ja kipu oli suunnilleen munuaisten kohdalla. Lisäksi en pahoinvoinnin takia saa juotua tarpeeksi. Tällä viikolla on kuitenkin helpottanut, en tiedä sitten mistä oli kyse.
Moi. Omasta kokemuksesta ainakin voisin kuvitella, että alaselkä alkaa nopeesti oireilee raskausaikana, jos ei jumppaa sitä.. olen itse vasta 11 vkolla, mutta kun olen kärsinyt todella rankasta pahoinvoinnista parina menneenä viikkona, enkä ole pystynyt urheilemaan, niin nyt selkäni alkaa ilmottamaan jomotuksella jumpan puutetta. mietin onkohan taaksepäin suuntautuneella kohdulla osuutta selkäkipuihin? ..itsellä todettu ainakin sellainen. kannattaa panostaa hyvään ryhtiin istuessakin, ite istun vähän väliä mitä ihmeellisimmissä asennoissa ja selkä on ihan killissä sen takia vähän väliä.. :)