Leikattiin "turhanpäiten" umpilisäke tuossa 11päivää sitten. Tikit otettu pari päivää sitten pois ja silloin jo haava punoitti ja turvotti hieman..
No, eipä lähtenyt turvotus laskemaan ja varasin sitten tänä aamuna ajan sairaanhoitajalle. Suihkussa ollessani haava aukesi ja alkoi vuotaa (omasta mielestäni) kuin härän kurkusta. Sain vuodon jotenkin lakkaamaan ja hoitsu sitä katseli sekä puristeli (auts!) ja kertoi ettei se ole verta vaan kudosnestettä.
Kun haava oli valuteltu "kuiviin" otettiin tulehdusarvo joka oli 15, kuulemma liian alhainen että olisi kannattanut antaa antibioottia.
Siihen tökittiin vihreä desinfioiva side, eli jätettiin hiukan auki jotta kaikki nesteet pääsevät vuotamaan ulos, ja side päälle viikonlopun yli..
Onko siellä ketään jolle on jouduttu tekemään sama toimenpide? Lykkääntyykö haavan toipuminen tästä "auki jättämisestä"?
Olo on vähän niljakas kun tietää sen haavan olevan siellä auki ja vuotavan... Taitaa tulla meikäläiselle pitkä viikonloppu.
Umpparihaava aukesi :(
20
5224
Vastaukset
- haava?
Eikö umpparit leikata tähystämällä eli muutamasta pienestä reiästä joissa on pari tikkiä per reikä max? Multa leikattiin sappirakko ja mahassa on neljä pikkuruista jälkeä.
- parka
Niinhä sitä luulis. Mut eipä näköjää meidän sairaalassa. Ummikkona menin leikkaukseen, eikä tuollaista vaihtoehtoa edes tarjottu.
Neljä tikkiä se vaati on ehkä jotain kymmenen senttiä pitkä. - Tähdenlento
parka kirjoitti:
Niinhä sitä luulis. Mut eipä näköjää meidän sairaalassa. Ummikkona menin leikkaukseen, eikä tuollaista vaihtoehtoa edes tarjottu.
Neljä tikkiä se vaati on ehkä jotain kymmenen senttiä pitkä.minulla aukesi sektiohaava vuonna 2004 kun tikit oli otettu pois. Oli vain yks aamu t-paita märkä kun kudosnestettä oli paita märkä ja säikähdin et mitä nyt. Ja mulle laitettiin kanssa vihreää verkkoa ja haava oli auki melko pitkään koska minun piti putsata sitä kotona suihkuttamalla ja vaihtamalla aina vihreä verkko reikään. Koska se pitää haavan auki ja rupeaa paranemaan sisältä päin ja loppujen lopuksi menee sit kiinni.Mulla ainakin piti pitkään käyttää vihreää verkkoa ennen kuin meni kiinni.Kuinka syvä sulla on se haava?
- parka
Tähdenlento kirjoitti:
minulla aukesi sektiohaava vuonna 2004 kun tikit oli otettu pois. Oli vain yks aamu t-paita märkä kun kudosnestettä oli paita märkä ja säikähdin et mitä nyt. Ja mulle laitettiin kanssa vihreää verkkoa ja haava oli auki melko pitkään koska minun piti putsata sitä kotona suihkuttamalla ja vaihtamalla aina vihreä verkko reikään. Koska se pitää haavan auki ja rupeaa paranemaan sisältä päin ja loppujen lopuksi menee sit kiinni.Mulla ainakin piti pitkään käyttää vihreää verkkoa ennen kuin meni kiinni.Kuinka syvä sulla on se haava?
En kysellyt syvyydestä kun sen ajatteleminenkin saa jo pahan olon aikaan. Mulle tarjottiin myös vaihtoverkkoa mukaan, mut kerroin et luultavasti sen vaihdosta ei tule mulla mitään. Olen melko heikkohermoinen, mieluummin juoksen terkkarilla vaihdattamassa sitä sitten... Toivottavasti saan tietää enemmän taas maanantaina.
- 2xsectio
Tähdenlento kirjoitti:
minulla aukesi sektiohaava vuonna 2004 kun tikit oli otettu pois. Oli vain yks aamu t-paita märkä kun kudosnestettä oli paita märkä ja säikähdin et mitä nyt. Ja mulle laitettiin kanssa vihreää verkkoa ja haava oli auki melko pitkään koska minun piti putsata sitä kotona suihkuttamalla ja vaihtamalla aina vihreä verkko reikään. Koska se pitää haavan auki ja rupeaa paranemaan sisältä päin ja loppujen lopuksi menee sit kiinni.Mulla ainakin piti pitkään käyttää vihreää verkkoa ennen kuin meni kiinni.Kuinka syvä sulla on se haava?
ei onneksi tullut edes mieleen aikoinaan että sektiohaava voi aueta... sehän on niin julmetun isokin. Jäikö sulle paha arpi tuon aukeamisen seurauksena? Mulla sektioarpi on vain kapea viiva alavatsassa.
- Tähdenlento
2xsectio kirjoitti:

mulla oli sektiohaava auki noin 3cm.Jos itse arvioin haavaa niin ruma arpi ei jäänyt mut pystyyn kun leikattiin niin on ruma mut ei kamala kun siihen kohtaan jäi ontto kohta vähän kun hitaasti parani. Onneksi oli kultainen aviomies joka vaihtoi joka aamu ennen töihin menoa vihreän verkon minulle.

että pystyyn leikattu onkin enemmän vaarassa aueta. Kaverilta poistettiin pystyhaavasta tikit kahdessa erässä, ensin joka toinen 5. päivänä leikkauksesta ja loput 7. päivä leikkauksen jälkeen. Minulta otettiin kaikki pois 5. päivänä , mutta tuolla vatsanahan mutkassa haava ei olekaan kovin vaarassa venytykselle uten keskellä vatsaa.
- parka
Tähdenlento kirjoitti:
minulla aukesi sektiohaava vuonna 2004 kun tikit oli otettu pois. Oli vain yks aamu t-paita märkä kun kudosnestettä oli paita märkä ja säikähdin et mitä nyt. Ja mulle laitettiin kanssa vihreää verkkoa ja haava oli auki melko pitkään koska minun piti putsata sitä kotona suihkuttamalla ja vaihtamalla aina vihreä verkko reikään. Koska se pitää haavan auki ja rupeaa paranemaan sisältä päin ja loppujen lopuksi menee sit kiinni.Mulla ainakin piti pitkään käyttää vihreää verkkoa ennen kuin meni kiinni.Kuinka syvä sulla on se haava?
Jos satut tätä vielä lukemaan, tahtoisin vielä kysyä kuinka kauan suurinpiirtein jouduit pitämään verkkoa? Pystyitkö sen verkon aikana elämään jo ihan "normaalisti", eli pystyitkö nostelemaan jo painavempia tavaroita kivutta jne..
Mun haavassa on ilmeisesti myös noin kolmen sentin onkalo. Tuntuu että suurin este on korvien välissä, tiedän että haava on auki enkä varmaan sen takia uskalla "päästellä täysillä". - kysymys!
parka kirjoitti:
Niinhä sitä luulis. Mut eipä näköjää meidän sairaalassa. Ummikkona menin leikkaukseen, eikä tuollaista vaihtoehtoa edes tarjottu.
Neljä tikkiä se vaati on ehkä jotain kymmenen senttiä pitkä.Tuliko tuossa tekstissä jokin näppäilyvirhe? Siis kymmenen sentin haava ja VAIN neljä tikkiä! Eihän tuo ole tietääkseni mahdollistakaan, tai jos tikit oli noin harvassa niin ei ihmekään että aukesi. Minulla laitettiin neljä tikkiä vajaa kahden sentin haavaan luomen poiston jälkeen.
Olen havainnut itselläni että leikkaushaavani paranee paremmin jos tikit pidetään vähän kauemmin kuin suositellaan. Esimerkiksi tuosta luomen leikkaushaavasta poistettiin vain puolet tikeistä viiden päivän jälkeen, kun haava ei ollut umpeutunut täydellisesti. Viikon päästä haava olikin kunnolla kiinni, eikä arpea enää löydä. - parka
kysymys! kirjoitti:
Tuliko tuossa tekstissä jokin näppäilyvirhe? Siis kymmenen sentin haava ja VAIN neljä tikkiä! Eihän tuo ole tietääkseni mahdollistakaan, tai jos tikit oli noin harvassa niin ei ihmekään että aukesi. Minulla laitettiin neljä tikkiä vajaa kahden sentin haavaan luomen poiston jälkeen.
Olen havainnut itselläni että leikkaushaavani paranee paremmin jos tikit pidetään vähän kauemmin kuin suositellaan. Esimerkiksi tuosta luomen leikkaushaavasta poistettiin vain puolet tikeistä viiden päivän jälkeen, kun haava ei ollut umpeutunut täydellisesti. Viikon päästä haava olikin kunnolla kiinni, eikä arpea enää löydä.Jos olisin viivyttänyt tikkien poistoa yhtään kauemmin, olisi vatsanahkani varmasti räjähtänyt! Kiristivät ja kuumottivat jo yhdeksäntenä päivänä niin että oli pakko mennä otattamaan pois. Hoitaja sanoi että tikit olivat todella tiukassa.
Haava pysyi kyllä kiinni sen kaksi päivää ilman tikkejä, kunnes aukesi. Olen miettinyt johtuiko tuo nesteen kerääntyminen tikkien kireydestä vai mistä lie...
Ehkä luomenpoistossa on eri tikkaustapa kuin muissa leikkauksissa. - kysymys!
parka kirjoitti:
Jos olisin viivyttänyt tikkien poistoa yhtään kauemmin, olisi vatsanahkani varmasti räjähtänyt! Kiristivät ja kuumottivat jo yhdeksäntenä päivänä niin että oli pakko mennä otattamaan pois. Hoitaja sanoi että tikit olivat todella tiukassa.
Haava pysyi kyllä kiinni sen kaksi päivää ilman tikkejä, kunnes aukesi. Olen miettinyt johtuiko tuo nesteen kerääntyminen tikkien kireydestä vai mistä lie...
Ehkä luomenpoistossa on eri tikkaustapa kuin muissa leikkauksissa.Kyllä nuo lumenpoiston tikit olivat mielestäni ihan normaaleja ja vieläpä yleislääkärin tekemiä. Ihmetyttää edelleen noin harva tikkaustapa - tikki parin sentin välein. Kyllä minulla on tavanomaiset tikit laitettu vajaan sentin välein tai vielä tiheämmin, kun kyseessä on ollut normaali solmutikki. Plastiikkakirurgiset haavat on taas ommeltu jatkuvalla ompeleella ja silloin niitä ei pysty edes laskemaan kun ne eivät näy ihon pinnalle. Niittejä ei nahkaani ole vielä laitettu, ehkäpä sekin tulee eteen joskus.
- Tähdenlento
parka kirjoitti:
Jos satut tätä vielä lukemaan, tahtoisin vielä kysyä kuinka kauan suurinpiirtein jouduit pitämään verkkoa? Pystyitkö sen verkon aikana elämään jo ihan "normaalisti", eli pystyitkö nostelemaan jo painavempia tavaroita kivutta jne..
Mun haavassa on ilmeisesti myös noin kolmen sentin onkalo. Tuntuu että suurin este on korvien välissä, tiedän että haava on auki enkä varmaan sen takia uskalla "päästellä täysillä".En ihan tarkkaan enää muista kuinka kauan pidin verkkoa mutta tuntui se ikuiselta ajalta. Olisko ollut kuukauden verran noin en muista ihan tarkkaan. Mutta nopeasti se rupes sit paranemaan.En todellakaan nostellut mitään painavia tavaroita ennen kuin vasta sitten kun haava oli parantunut täysin.
Kannattaa vain olla rauhallinen ja levätä mutta pieniä kotitöitä voi tehdä.
Parane pian! - ei varmaan virhettä
kysymys! kirjoitti:
Tuliko tuossa tekstissä jokin näppäilyvirhe? Siis kymmenen sentin haava ja VAIN neljä tikkiä! Eihän tuo ole tietääkseni mahdollistakaan, tai jos tikit oli noin harvassa niin ei ihmekään että aukesi. Minulla laitettiin neljä tikkiä vajaa kahden sentin haavaan luomen poiston jälkeen.
Olen havainnut itselläni että leikkaushaavani paranee paremmin jos tikit pidetään vähän kauemmin kuin suositellaan. Esimerkiksi tuosta luomen leikkaushaavasta poistettiin vain puolet tikeistä viiden päivän jälkeen, kun haava ei ollut umpeutunut täydellisesti. Viikon päästä haava olikin kunnolla kiinni, eikä arpea enää löydä.mulla kun umppari leikattiin niin haava oli 10 senttiä ja tikkejä kolme. arpi on muuten siisti mutta se on punainen ja muistuttaa kastematoa...
kyllä vähän leikkauksen jälkeen harmitti kun kuulin että joillakin umpparihaava oli ollut 2 senttiä!! - Ammattilaiset asialla
kysymys! kirjoitti:
Kyllä nuo lumenpoiston tikit olivat mielestäni ihan normaaleja ja vieläpä yleislääkärin tekemiä. Ihmetyttää edelleen noin harva tikkaustapa - tikki parin sentin välein. Kyllä minulla on tavanomaiset tikit laitettu vajaan sentin välein tai vielä tiheämmin, kun kyseessä on ollut normaali solmutikki. Plastiikkakirurgiset haavat on taas ommeltu jatkuvalla ompeleella ja silloin niitä ei pysty edes laskemaan kun ne eivät näy ihon pinnalle. Niittejä ei nahkaani ole vielä laitettu, ehkäpä sekin tulee eteen joskus.
Umpparileikkaus on aina luonteeltaan ns. likainen, eli siinä on kohonnut haavainfektioriski. Siksi haava tikataan harvaan, jotta haavaeritteet pääsevät paremmin ulos tarvittaessa.
- hoito.,-.,-.-,-.,
Eli vanhaa haavaa ei saada "kursittua" kiinni. Kudosneste kiinnittää haavan. Kurjaahan tuo on ja kyllä sinun pitää todellakin haavaa tarkkailla ettei se tulehdu kunnolla. Koita kuitenkin ajatella positiivisesti; sinulla ei ikinä umppari tulehdu etkä saa sen takia vatsakalvontulehdusta.
- parka
Tuossahan ne positiiviset puolet sitten tulikin. Täytyy nyt ottaa ilo irti eritavalla tästä Suomen suvesta. Eipä ainakaan ole kiire! :)
parka kirjoitti:
Tuossahan ne positiiviset puolet sitten tulikin. Täytyy nyt ottaa ilo irti eritavalla tästä Suomen suvesta. Eipä ainakaan ole kiire! :)
Syö hyvin, ja hoida kuten on käsketty ja käytä käsien desinfektioon apteekin jotain käsiendesinfektioainetta ja katso että haavaan päin oleva vaatekin tulee vaihdettua tarpeeksi usein, Raikas ilma ei ole pahitteeksi haavaympäristölle, koska siinä on happea.
Kaikki missä ei ole infektiota paranee erittäin nopeasti. Haava ei pysynyt kiinni haavainfektion takia ja heti kun infektio on voitettu, se on kiinni. Ihmisen keho on sellaisen. Sinulla on hyvä vastustuskyky, koska keho työnsi ulos infektoivaa materiaalia. Jokin tulehdushan sinulla on ollut, muuten ei lähdetä edes poistamaan umpilisäkettä. Joten aiempaan suolistovaivaasi voi tulevaisuudessa tulla jokin toinen syy esiin.
Muista salaatin ja kasvisöljyjen käyttö. kasvisöljyistä saat kehoon niitä nopeasti parantavia ominaisuuksia ( linoli ja linoleenihappoja). Keskity yleiskuntoosi ja raikkaaseen ilmaan. Kävele rauhallisesti joka päivä. Todennäkösisti vatsakalvon sisällä ei ole tulehdusta, jos senkkasi on noin matala ja kivut ja kuume poissa.- parka
leamarketta kirjoitti:
Syö hyvin, ja hoida kuten on käsketty ja käytä käsien desinfektioon apteekin jotain käsiendesinfektioainetta ja katso että haavaan päin oleva vaatekin tulee vaihdettua tarpeeksi usein, Raikas ilma ei ole pahitteeksi haavaympäristölle, koska siinä on happea.
Kaikki missä ei ole infektiota paranee erittäin nopeasti. Haava ei pysynyt kiinni haavainfektion takia ja heti kun infektio on voitettu, se on kiinni. Ihmisen keho on sellaisen. Sinulla on hyvä vastustuskyky, koska keho työnsi ulos infektoivaa materiaalia. Jokin tulehdushan sinulla on ollut, muuten ei lähdetä edes poistamaan umpilisäkettä. Joten aiempaan suolistovaivaasi voi tulevaisuudessa tulla jokin toinen syy esiin.
Muista salaatin ja kasvisöljyjen käyttö. kasvisöljyistä saat kehoon niitä nopeasti parantavia ominaisuuksia ( linoli ja linoleenihappoja). Keskity yleiskuntoosi ja raikkaaseen ilmaan. Kävele rauhallisesti joka päivä. Todennäkösisti vatsakalvon sisällä ei ole tulehdusta, jos senkkasi on noin matala ja kivut ja kuume poissa.Kiitos kaunis neuvoistasi :). Näinhän se todella oli, että umpilisäke ei ollut tulehtunut, mutta diagnoosiksi tuli sitten lopulta epäspesifinen suoliliepeen imusolmuketulehdus, suomeksi kuulemma silkka virusinfektio.
Pähkinöitä olen kohtuudella popsinut ja kaurapuuroakin osaa leikkausten jälkeisten vatsavaivojen jälkeen taas arvostaa.
Onneksi huomenna on jo maanantai, saa kuulla enemmän kuinka kauan tätä jatkuu.
- catgirlie
Kun minut leikattiin ja tikattiin piti tikkien olla 2vk, ja poiston jälkeen vielä pari päivää kastelematta...
- timo 42
moi luin juuri viestiäsi mulla leikattiin umpisuoli 9.1 2007 leikkaus oli ok mutta kun tikit oli poistettu niin haavan ympärillä oli turvotusta ja terveyslääkäri lähetti sairaalan polille näyttää haava jonne meninkin siellä haava retkahti auki kokonaan noin 15 centtiä aukesi sain sairaalasta jokin tulehduksen haava meni pikkuhiljaa kiinni ja söin antiooppeja mutta toukokuussa haava oli vielä auki hieman jolloin kävin näyttää haava otettiin bakteeri näyte ja viikon päästä tuli vastaus haavassa oli paha tulehdus jä lääkäri sanoi et leikkaukseen olin sairaalassa pari viikkoa ja siitä 10 päivää kun tikit piti ottaa pois ei otettukaan vaan menin taas sairaalan ensiapuun siellä joku lääkäri rupesi ottaa tikkejä pois ja taas haava aukesi nestettä ja verta tuli ulos ja eikun taas leikkaukseen en viitti kertoa kaikki mutta umppari leikkauksesta tuli kylläkin pitkä sairaalaa reissu sen jälkeen on haava tulehtunut monta kertaa pahasti leikattu jo yhteensä yhdeksän kertaa viimeisin iso ihon siirto leikkaus joka meni mönkään olen edelleen haava hoidossa ihosairaalassa käyn joka päivä tiputuksessa ja haava siteet vaihdetaan päivittäin edelleen on kaksi erittäin pahaa tulehdusta lääkärit eivät enää meinaa tietää mitä tehdä on ajateltu vielä kymmenettä leikkausta itse olen väsynyt jo tähän kaikkeen ramppaamiseen olisin iki onnellinen jos lääkärit saisi vihdoin haavan kuntoon nyt on jo menny 1 vuosi ja 7 kuukautta hirveen väsynyt tähän keikkeen mutta täytyy koittaa vain mennä päivä kerralla eteen päin moikka.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta663402Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh463222Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1272850- 462579
- 311973
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271860- 481646
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä871525- 391340
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k391321