Elikkä poikani syntyi lokakuussa 2006 kun raskautta oli takana 37 4. Koko raskaus oli helppo, tyypillisiä suonenvetoja ja närästystä kyllä oli, mutta vauvan potkuja ja vatsan kasvamista lukuun ottamatta ei mitään muita oireita ollut.
Synnytys käynnistyi lapsivesien menolla ja supistukset alkoivat heti, sairaalaan oli yli 50 km matkaa, joten sinnekin lähdimme saman tien, kun olin saanut sairaalakassin pakattua loppuun. Saapuessamme sinne olin jo 3 cm auki ja avauduin huimaa vauhtia ensisynnyttäjäksi. Epiduraalia ei ehditty laittaa ja 2 saamaani kohdunkaulan puudutusta eivät toimineet, eli kipujen kanssa mentiin. Alle 3,5 tuntia vesien menosta sain alkaa ponnistamaan, se vaihe kestikin sitten tunnin ja puoli yhdeltä yöllä syntyi esikoisemme, 2 935 g ja 48 cm. Koko synnytys kesti yhteensä 4,5 tuntia, sairaalassa ehdin olla vain vaille kolme tuntia.
Kun sitten viime elokuussa tulin jälleen raskaaksi, mietimme jo mahdollista "muuttamista" anoppini luo lasketun ajan tienoilla, koska hän asui 1,5 kilometrin päässä sairaalasta, ajattelimme tämän uuden tulokkaan tulevan vielä reippaammin.
Tämä raskaus sitten olikin kaikkea muuta kuin helppo, oksetus alkoi välittömästi ja sitä oli kellon ympäri, väsytti ja vitutti :). Kun sitten viimein pahoinvointi helpotti, alkoi verenvuoto ja luulin jo keskenmenon tulleen, mutta ultrassa näkyi silti sitkeä ja vahva syke. Vuoto johtui siitä, että edellisestä synnytyksestä ei ollut vuottakaan ja kohdun limakalvon reunat olivat "kääntyneet" kohdun suulle ja vatsan kasvaessa tulivat sitten vuotona pois.
Sairastin raskausaikana 2 poskiontelotulehdusta, jotka olin saanut flunssaiselta esikoiseltani. Lisäksi tuona aikana mieheni mamma kuoli heti joulun jälkeen ja oma pappani kuoli sitten ystävänpäivänä. Tuntui kuin ei hetkeäkään olisi ollut normaali olo, en pystynyt hetkeäkään nauttimaan raskaudestani. Kun siihen vielä lisättiin vilkas esikoinen, työt ja joka päiväinen kävelylenkki 1,5 kilometrin päässä sijaitsevaan esikoisen hoitopaikkaan ja takaisin alkoi jo "usko olla koetuksella".
Viikon 33 tullessa täyteen alkoi sitten pahat aavistukseni ennenaikaisesta synnytyksestä ja pakkasin sairaalakassin valmiiksi. Pappani hautajaiset sattuivat sitten naistenpäiväksi, lauantaille 8.3. Äitiyslomani olisi pitänyt alkaa seuraavalla viikolla, 13.3. mutta jouduin hakemaan sairaslomaa supistusten takia hautajaisia edeltävänä torstaina. Kirkossa supisteli mielettömästi, mutta ne sitten loppuivat heti kun pappa oli laskettu hautaan ja menimme muistotilaisuuteen. Mutta sitten seuraavana yönä menivätkin vedet, viikkoja oli tasan 34. lähdimme heti sairaalaan kun äitini tuli meille esikoistamme vahtimaan.
Sairaalassa sain epiduraalin, mutta se valui kaikki vasemmalle puolelle, selälläni en saanut olla, koska vauvan syke heikkeni, oikealla kyljellä en voinut olla koska vauva painoi silloin ikävästi, joten vasemmalla kyljelläni oli ainoa hyvä asento. Synnytys eteni hitaasti, ensin sen takia, että epiduraalista johtuen en tuntenut rakkoni olevan täysi, joka sitten esti supistuksia. Sitten lääkärit huomasivat, että kalvot olivatkin puhjenneet jostain ylhäältä, eikä vettä päässyt enempää pois, joten he puhkaisivat kalvot, laittoivat oksitosiinia ja sitten synnytykseen tulikin vauhtia. Kätilö kävi n. kolmen vartin välein tarkistamassa vointini ja lopulta 12,5 tunnin kuluttua sain alkaa ponnistamaan. Pikku tyttömme oli ulkona 10 minuutissa, koko synnytys kesti 13 tuntia. Sain pienokaisen vain hetkeksi syliini, koska hän ei hengittänyt kunnolla ja hänet jouduttiin viemään teho-osastolle. Tyttö painoi vain 2 390 g ja oli 47,5 cm pitkä.
Ensimmäiset 2 päivää hän oli hengityskoneessa ja seuraavat 5 ylipaineessa. Viikon ikäisenä hän sai siirtyä lisähapelle happikaappiin, kun pystyi jo hengittämään ilman apua. Siitä kului vielä 1,5 viikkoa ennen kuin saimme hänet kotiin. Nyt hän on jo 3,5 kk ja painaa 5,300 kg ja on 58 cm pitkä, osaa kääntyä vatsalta selälleen ja naureskelee ja juttelee kovin.
Että näin erilaiset raskaudet ja synnytykset, ajattelin vain kertoa omat kokemukseni. Lapsilleni piti ensin tulla tasan 1,5 vuotta ikä eroa, mutta tulikin vain hieman reilu 1v4kk... :) Oli hirveä katsoa omaa lastaan keskoskaapissa letkujen ja johtojen peittämänä ja ympärillä monta eri laitetta piipittämässä. Tyttö oli 5 päivän ikäinen ennen kuin saimme hänet edes kunnolla syliin.
Synnytys käynnistyi lapsivesien menolla ja supistukset alkoivat heti, sairaalaan oli yli 50 km matkaa, joten sinnekin lähdimme saman tien, kun olin saanut sairaalakassin pakattua loppuun. Saapuessamme sinne olin jo 3 cm auki ja avauduin huimaa vauhtia ensisynnyttäjäksi. Epiduraalia ei ehditty laittaa ja 2 saamaani kohdunkaulan puudutusta eivät toimineet, eli kipujen kanssa mentiin. Alle 3,5 tuntia vesien menosta sain alkaa ponnistamaan, se vaihe kestikin sitten tunnin ja puoli yhdeltä yöllä syntyi esikoisemme, 2 935 g ja 48 cm. Koko synnytys kesti yhteensä 4,5 tuntia, sairaalassa ehdin olla vain vaille kolme tuntia.
Kun sitten viime elokuussa tulin jälleen raskaaksi, mietimme jo mahdollista "muuttamista" anoppini luo lasketun ajan tienoilla, koska hän asui 1,5 kilometrin päässä sairaalasta, ajattelimme tämän uuden tulokkaan tulevan vielä reippaammin.
Tämä raskaus sitten olikin kaikkea muuta kuin helppo, oksetus alkoi välittömästi ja sitä oli kellon ympäri, väsytti ja vitutti :). Kun sitten viimein pahoinvointi helpotti, alkoi verenvuoto ja luulin jo keskenmenon tulleen, mutta ultrassa näkyi silti sitkeä ja vahva syke. Vuoto johtui siitä, että edellisestä synnytyksestä ei ollut vuottakaan ja kohdun limakalvon reunat olivat "kääntyneet" kohdun suulle ja vatsan kasvaessa tulivat sitten vuotona pois.
Sairastin raskausaikana 2 poskiontelotulehdusta, jotka olin saanut flunssaiselta esikoiseltani. Lisäksi tuona aikana mieheni mamma kuoli heti joulun jälkeen ja oma pappani kuoli sitten ystävänpäivänä. Tuntui kuin ei hetkeäkään olisi ollut normaali olo, en pystynyt hetkeäkään nauttimaan raskaudestani. Kun siihen vielä lisättiin vilkas esikoinen, työt ja joka päiväinen kävelylenkki 1,5 kilometrin päässä sijaitsevaan esikoisen hoitopaikkaan ja takaisin alkoi jo "usko olla koetuksella".
Viikon 33 tullessa täyteen alkoi sitten pahat aavistukseni ennenaikaisesta synnytyksestä ja pakkasin sairaalakassin valmiiksi. Pappani hautajaiset sattuivat sitten naistenpäiväksi, lauantaille 8.3. Äitiyslomani olisi pitänyt alkaa seuraavalla viikolla, 13.3. mutta jouduin hakemaan sairaslomaa supistusten takia hautajaisia edeltävänä torstaina. Kirkossa supisteli mielettömästi, mutta ne sitten loppuivat heti kun pappa oli laskettu hautaan ja menimme muistotilaisuuteen. Mutta sitten seuraavana yönä menivätkin vedet, viikkoja oli tasan 34. lähdimme heti sairaalaan kun äitini tuli meille esikoistamme vahtimaan.
Sairaalassa sain epiduraalin, mutta se valui kaikki vasemmalle puolelle, selälläni en saanut olla, koska vauvan syke heikkeni, oikealla kyljellä en voinut olla koska vauva painoi silloin ikävästi, joten vasemmalla kyljelläni oli ainoa hyvä asento. Synnytys eteni hitaasti, ensin sen takia, että epiduraalista johtuen en tuntenut rakkoni olevan täysi, joka sitten esti supistuksia. Sitten lääkärit huomasivat, että kalvot olivatkin puhjenneet jostain ylhäältä, eikä vettä päässyt enempää pois, joten he puhkaisivat kalvot, laittoivat oksitosiinia ja sitten synnytykseen tulikin vauhtia. Kätilö kävi n. kolmen vartin välein tarkistamassa vointini ja lopulta 12,5 tunnin kuluttua sain alkaa ponnistamaan. Pikku tyttömme oli ulkona 10 minuutissa, koko synnytys kesti 13 tuntia. Sain pienokaisen vain hetkeksi syliini, koska hän ei hengittänyt kunnolla ja hänet jouduttiin viemään teho-osastolle. Tyttö painoi vain 2 390 g ja oli 47,5 cm pitkä.
Ensimmäiset 2 päivää hän oli hengityskoneessa ja seuraavat 5 ylipaineessa. Viikon ikäisenä hän sai siirtyä lisähapelle happikaappiin, kun pystyi jo hengittämään ilman apua. Siitä kului vielä 1,5 viikkoa ennen kuin saimme hänet kotiin. Nyt hän on jo 3,5 kk ja painaa 5,300 kg ja on 58 cm pitkä, osaa kääntyä vatsalta selälleen ja naureskelee ja juttelee kovin.
Että näin erilaiset raskaudet ja synnytykset, ajattelin vain kertoa omat kokemukseni. Lapsilleni piti ensin tulla tasan 1,5 vuotta ikä eroa, mutta tulikin vain hieman reilu 1v4kk... :) Oli hirveä katsoa omaa lastaan keskoskaapissa letkujen ja johtojen peittämänä ja ympärillä monta eri laitetta piipittämässä. Tyttö oli 5 päivän ikäinen ennen kuin saimme hänet edes kunnolla syliin.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.