Kokemuksia Saarijärven reitin latvavesiltä

Arctic Cat

Saarijärven reitti esitellään Suomen melontaoppaassa. Kokemukseni mukaan reitti ei ole sen veroinen kuin kirja kuvaa. Luultavasti syy on koskien kiveäminen kalastusta varten. Meloin reittiä merikajakilla, jolla ei kivikoissa oikein pärjää. Reitistä on hyvä kartta, mutta siihen merkittyjä rantautumispaikkoja ei ole maastossa. Luulisin, että reittiä eivät juuri melojat käytä.

Reitti alkaa Kyyjärven Kallioniemen leirintäalueelta. Hyvä aloituspaikka, mutta kesällä 2008 leirintäalue ei ole käytössä. Pääsee sinne kyllä aloittamaan. Kyyjärvi ja sen jälkeiset Oikarinjoki ja Kiminginjärvi ovat hyviä ja komeita melottavia.

Kiminginjoki on noin 10 km pitkä pikkujoki, josta lähes puolet on kivikkoisia koskia. Aikaa kuluu kahlaamiseen.

Ruukinkosken jälkeen on taas näyttäviä mutkittelevia jokiosuuksia pientilojen peltojen ja metsien halki. Pieni koski loppuosuudella menee läpi. Karstulaan saavutaan Pääjärven kautta. Kokonaismatka sinne on 35-40 km.

0

808

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Tukalaa kuumuutta

        Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
        Ikävä
        43
        3017
      2. Ensi kesänä

        Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
        Ikävä
        61
        2981
      3. Sinä, ihastukseni

        Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
        Ihastuminen
        42
        2377
      4. Tiedät ettei tule toimimaan.

        Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
        Ikävä
        31
        1863
      5. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

        Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
        Kotimaiset julkkisjuorut
        77
        1723
      6. Okei, myönnetään,

        Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
        Ikävä
        25
        1719
      7. Onko kaivatullasi

        himmeä kuuppa?
        Ikävä
        48
        1586
      8. Mihin hävisi

        Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
        Iisalmi
        77
        1285
      9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

        En taida nähdä sinua koskaan.
        Rakkaus ja rakastaminen
        39
        1260
      10. Lähtikö korvat

        puhtaaksi vaikusta?
        Tuusniemi
        79
        1080
      Aihe