Haluaisin uskoa

..en ole vl, mutta haluaisin uskoa kuten te vl:t.
Olen asiaa mielessäni pohtinut jo pitemmän aikaa ja päivä päivältä
tämä tuntuu enemmän ja enemmän oikealta juuri minulle.
Ongelmani vain on, etten tiedä mitä tulisi tehdä, miten toimia, minne mennä jne.
13722
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Oletko kuunnellut seuroja? Tällä hetkellä voit kuunnelle radiosta suviseuroja ympäri suomea (lukuun ottamatta ihan pohjoista lappia. Radiotaajuudet löytyvät osoitteesta www.suviseurat.net.

Sunnuntaisin kuuluu netistä seuroja ainakin Taalainmaalta suomeksi. www.dalarnasfridsforening.se

Tai mene seuroihin ihan paikan päälle, ja mene puheen jälkeen keskustelemaan puhujain kanssa jos vain on rohkeutta.

Äänestä
  • Olen kuunnellut ja kuuntelen. Ja huominen tulee olemaan ensikosketukseni tähän uskoon,
    kun suuntaan tieni Sievin suviseuroihin.
    Pienempi muotoisiin seuroihin minulla ei viellä ole ollut rohkeutta mennä,pelkään kai vastaanottoa.
    Ehkä huominen antaa minulle lisää tarvittavaa rohkeutta, ja tuntisin olevani tervetullut.

    Äänestä

  • vahva tunne kirjoitti:

    Olen kuunnellut ja kuuntelen. Ja huominen tulee olemaan ensikosketukseni tähän uskoon,
    kun suuntaan tieni Sievin suviseuroihin.
    Pienempi muotoisiin seuroihin minulla ei viellä ole ollut rohkeutta mennä,pelkään kai vastaanottoa.
    Ehkä huominen antaa minulle lisää tarvittavaa rohkeutta, ja tuntisin olevani tervetullut.

    sydämmessäsi tunnet.

    Äänestä

..kilvoitella synnin poispanijana, tosin ei rukoilemalla vaan.. vaan..

T. ent.vl

Äänestä
Oho!

Äänestä
  • Jos asian noin ilmaistaan niin jospa sitten taidan kävellä hitaasti sinne suuhun,
    kunhan saan rohkeutta tarpeeksi..
    Kaikestahan niitä huonoja puolia löytyy, mutta
    pyörittelyn ja vatvomisen jälkeen olen kuitenkin päätynyt tähän.

    Äänestä

  • vahva tunne kirjoitti:

    Jos asian noin ilmaistaan niin jospa sitten taidan kävellä hitaasti sinne suuhun,
    kunhan saan rohkeutta tarpeeksi..
    Kaikestahan niitä huonoja puolia löytyy, mutta
    pyörittelyn ja vatvomisen jälkeen olen kuitenkin päätynyt tähän.

    >>>>pyörittelyn ja vatvomisen jälkeen olen kuitenkin päätynyt tähän.>>>

    Äänestä

Kuulostaa hieman hyvittavalta että et tiedä edes miten vl:t uskovat että ihmiset pelastuvat, mutta haluaisit uskoa kuten he?

Jos vl:ksi haluaa, niin sehän on yksinkertaista. Menee vain seuroihin ja ilmoittaa haluavansa uskoa kuten he. Sinulle luetaan synninpäästömantra:
"UskoKaaikiSynnitAnteeksiJeesuksenNimessäJaVeressä."
Tämän jälkeen olet vl-opin mukaan taivaskelpoinen uskovainen.

Käytännössä olet tämän jälkeen eräänlaisella "sopeutumisajalla". Sinulle annetaan aikaa omaksua vl-tavat ja sinua opetetaan siitä miten haluat mistäkin asiasta ajatella ja tuntea. Voisi sanoa tähän vanhan sloganin, joka pätee useammassakin liikkeessä:
"Tule sellaisena kuin olet, kunhan vuoden päästä olet kuin me."

Jos olet ollut naimisissa ja eronnut, sinun täytyy elää sinkkuna koko loppuikäsi ellet sitten halua sopia exäsi kanssa.

Jos et ole ollut aiemmin naimisissa ja haluat naimisiin, niin vl:änä sinun tulee löytää puolisosi vain toisesta vl:stä. Lapsien tuloa ette saa sitten rajoittaa mistään syystä, joten varaudu suurperheeseen ja siihen että sinun täytyy ottaa kiitollisuudella vastaan kaikki lapset jotka suinkin saat.

Tv:n haluat laittaa "uskovaiselle sopimattomana" pois, sillä vanhoillislestadiolaiset eivät hallitse kaukosäätimen näppäimiä läheskään niin hyvin kuin tietokoneen hiirtä netissä surffaillessaan;)

Kaikkein pahin on kuitenkin vasta tulossa:
Kaikkia muita uskovaisia sinun tulee pitää "epäuskoisina". Vl:t varoittavat elämästä "hengellisessä huoruudessa", mikä on heidän terminsä muiden uskonliikkeiden uskovaisten hyväksymistä uskovaisiksi.

Noiden em. asioiden kanssa annetaan kuitenkin aikaa. Kuinka paljon? Se on täysin yksilöllistä. Toisilta vaaditaan nopeampaa sopeutumista "seurakunnan rakkauden neuvoihin" (lue vl-uskon ehtoihin) kuin toisilta.

Eli jos olet ollut avauksessasi tosissasi, etkä provoile, niin kertoisitko mikä sinusta "tuntuu vl-uskossa oikealle"?

Äänestä
  • ...vaikket olisi ennen polttanut laisinkaan, niin Ry:n sakki ei katsele hyvällä savuttomia "veljiä". Varo jättämästä myös autoasi tai polkupyörääsi parkkiin esim. jonkun baarin tai ravintolan edustalle, puhumattakaan urheilukentistä tai syntisistä jäähalleista ym. koska "veljet ja sisaret" ihan vain rakkaudesta tulevat kertomaan asiasta "puhujaveljille" ja johtokunnan aina niin rehellisille herrasmiehille. Jos joudut huonoon valoon ja puheiden kohteeksi olet kusessa koko loppuelämäsi. Onnea valitsemallesi tielle. Ellet ole trolli, harkitse vielä tuhat kertaa!

    Äänestä

  • Olen asiaa miettinyt kauan, vaikeaa vain on ollut saada tietoa kun en juuri vl:ä tunne henkilökohtaisesti.
    Muuta kuin opiskelu ajoilta ja työni kautta, sekä nyt vähän aikaa sitten olen tutustunut muutamiin hieman paremmin.
    Heiltä olen hieman tiedustellut asioista,mutta kaikkea en ole suoraan uskaltanut kysyä.
    Tiedän mikä ei ole soveliasta vl:en piireissä jne.en pidä sitä kuitenkaan rasitteena tai huonona asiana..
    oikeastaan ne ovat sellaisia arvoja jotka ovat minulle itselleni tärkeitä.
    Eikä yhtäkään näistä asioista minulla tule ikävä,(tai no ehkä joskus olisi mukava hieman parannella ulkonäköä, mutta mitäpä tuosta)vaikkakaan en tälläkään hetkellä tv:tä omista,en juo,käy baareissa jne.
    ja lapset todellakin ovat lahjoja jos niitä siunaantuu..
    Itse olen isosta perheestä,enkä asiaa ole koskaan kokenut negatiivisena.
    Tilanteeni on siitäkin hyvä ettei sinkkunakaan ei tarvi elää jos oikea ihminen löytyy.
    Olen nähnyt niin monia onnettomia liitoja ja eroja,että olisin vain onnellinen löytäessäni ihmisen joka todellakin pysyy rinnallani kuolemaan asti.
    Ennenkaikkea siis ARVOT ovat ne jotka minua tässä yhteisössä vetävät puoleensa.
    Kaikkea en vielä ymmärrä, mutta toivon oppivani.

    Äänestä

  • Jopex.. kirjoitti:

    ...vaikket olisi ennen polttanut laisinkaan, niin Ry:n sakki ei katsele hyvällä savuttomia "veljiä". Varo jättämästä myös autoasi tai polkupyörääsi parkkiin esim. jonkun baarin tai ravintolan edustalle, puhumattakaan urheilukentistä tai syntisistä jäähalleista ym. koska "veljet ja sisaret" ihan vain rakkaudesta tulevat kertomaan asiasta "puhujaveljille" ja johtokunnan aina niin rehellisille herrasmiehille. Jos joudut huonoon valoon ja puheiden kohteeksi olet kusessa koko loppuelämäsi. Onnea valitsemallesi tielle. Ellet ole trolli, harkitse vielä tuhat kertaa!

    Asiaa on tullut varmaan usempaankin otteeseen mietittyä ja harkittua. Silti edelleen tässä.

    Äänestä

Mieti nyt itsekin mitä kirjoitat. Haluat liittyä uskontoon, jota pelkäät? Mitä ihmettä pelkäät? Siis kirjoitat itse, että onko rohkeutta ja uskallusta? Siis ajattelisin ensimmäisenä, että jokuhan sinua varoittaa, sillä pelko on aina ihmisen sisäinen tapa varoittaa jostakin pahasta tai uhkaavasta. "Uskaltaisinko kävellä yksin pimeän puiston läpi illalla", pelko varoittaa. Siellä ei välttämättä tapahdu mitään pahaa tai vastenmielistä, mutta siellä voi olla vastassa sellaistakin, mitä ei voinut ennalta tietää ja mihin voi pettyä ja loukkaantua.

Mieti siis tarkkaan. Pelkosi varoittaa sinua jostakin. MInä en ole mikään sanomaan sinulle, mikä on se sinun epävarmuus.

Äänestä
  • ???

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vahva tunne sydämmessä kirjoitti:

..en ole vl, mutta haluaisin uskoa kuten te vl:t.
Olen asiaa mielessäni pohtinut jo pitemmän aikaa ja päivä päivältä
tämä tuntuu enemmän ja enemmän oikealta juuri minulle.
Ongelmani vain on, etten tiedä mitä tulisi tehdä, miten toimia, minne mennä jne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu