Pyrin kolmatta ja viimeistä kertaa lääkikseen. EN PÄÄSSYT. Arvatkaapa miltä maistuu jatkaa elämää...
kuolen
tuskaan
111503
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
mutta ohi menee sekin.
Olet nuori, älykäs ihminen, elämä edessä. Elämällä on sinun varallesi vielä monta iloista yllätystä.
Antiikissa oli tapana pitää tärkeitä asioita jumalina. Nämä taas rankaisevat ihmisiä joko kieltämällä ja estämällä näiden toiveet ja pyrkimykset tai vielä pahemmin toteuttamalla ne. Pandoran lipas ja Prometheus (ennalta ajatteleva) ovat hyviä esimerkkejä tästä viisaudesta. Pääsin itse lääkikseen suoraan ja ihmettelen edelleen oliko se itselleni tai kenellekään hyvä asia. Usea kurssiltani päätyi lopulta aivan muualle kuin lääkäriksi, esimerkiksi hallintoon tai opettajaksi. Valmistuminen lääkäriksi tuo sitten uusia valintoja ja "ars longa, vita brevis" lienee oikeassa pitemmässä muodossa jokaiselle tuttu lääketieteen historiasta ja ars ei siinä merkitse yksin tietoa. Karsikselta poisjääneet eivät välttämättä valinneet huonompaa osaa, jos he nimittäin valitsivat osansa
Ei kannata heittää krvestä kaivoon. Nyt jotkut pääsivät. Sinä pääset ensi tai seuraavana vuonna jos haluat ja jaksat yrittää tai sitten sinulla on elämä muualla edessä varattuna.
siis tiedän kyllä todella miltä tuntuu, kun ei sitä voi tehdä mitä haluaa. Ei oo mitään muuta, en voi kuvitellakkaan opiskelevani mitään muuta. Ja toinen kerta jo, ei onnistunut. No, saa nähdä paljonko pisteitä sain.. Mutta pettymys on valtava, kaks päivää olen viettänyt nyt pelkästään itkien. Ei maistu ruoka, ei viitsi lähteä mihinkään.
Ei sitä tarvii hävetä, että joku asia kolahtaa kipeästi. Mutta näistä jutuista saa tukea, kun tajuaa ettei yksin ole. Koitetaan jaksaa.
Tavattaiskos kaikki jotka jäimme rannalle . pidetään sellaiset tukibileet!!!
ymmärrän tuskanne. kaksi päivää siinä meni itkien. vaikka ensimmäistä kertaa hain, silti tuska oli ihan järetön! :( nyt aurinko paistaa ja kohti uutta kevättä mennään.
Ootko kokeillu hakea lähäriksi? Voisit vaikka päästä sisään.
ei ole saanut kaikkia haaveitaan toteutettua, kuolisi, niin meitä olisi maailmassa paljon vähemmän kuin on.
Kannattaa uskoa, että et vain ollut kyllin hyvä. Halu päästä ei nimittäin riitä, pitää olla myös kykyä.
Kaikki on itsestä kiinni.
Tyhmä olet, jos ajattelet, että "viimeinen" kerta oli. Kuka sanoo, että viimeinen kerta? Onko eliniänennusteesi alle vuosi, ettet pysty enää hakemaan kertaakaan? Kaikki aina sanovat, että hakevat kaksi tai kolme kertaa ja silti lääkiksissä on porukkaa, jotka on hakeneet 1-7 kertaa lääkikseen.
Lääkiksen pääsykoe on motivaatiotesti. Jos motivaatiosi loppui, ei voi mitään. Jos halua on vielä, niin mikset vain jatka yrittämistä täysillä? Elämässä ei auta itku-potku-kohtaukset, vaan täytyy ottaa itseään niskasta kiinni. Valmis lääkärikään ei epäonnistuneen 12-tuntisen leikkauksen jälkeen saa itku-potku-kohtausta, vaan kestää sen kuin nainen/mies ja elämä jatkuu. Niin se on aina ollut.
Kukaan ei tule elämässä neuvomaan tai kannustamaan aikuista ihmistä. Pitää olla oman onnensa seppä ja pelata niillä korteilla, jotka on käteensä saanut.
tai tokalla tai edes kolmannella. Koe on vaativa este ylittää. Jos jäät vähää vaille, voit uskoa, että sinne on mahdollista päästä.
pääsytilastot kertovat, että vaikka uusien ylioppilaiden pisteet poistettiin, niin uusia ylioppilaita pääsi vieläkin yli 26 % sisään. Ei se mikään PIENI osa ole, ja ne ovat varmasti ensimmäisellä kerralla päässeitä.