Tänään...

...olin toista tyttöäni saattamassa maailmaan. Ensimmäinen kokemus oli seitsemän vuotta sitten ja silloin synnytys tapahtui alateitse, vaikka raskausmyrkytyksestä johtuen mentiin varattuun sektioon, mutta tapahtuma päätyikin siis käynnistettyyn synnytykseen ja kaikki meni viidessä tunnissa ohi. Tänään aamuseitsemältä aloiteltiin suunniteltua sektiota, joka oli järjestetty vauvan suuren painoarvion ja muutamien muiden tekijöiden takia. Kaikki oli ohi kymmeneen mennessä ja vauva oli pienempi kuin arvioitiin ja kaikki sujui kaikenkaikkiaan suunnitellun mukaisesti. Näiden kahden maailmaansaattamistavan välillä en näe suurta eroa näin isän kannalta, sillä molemmissa näkee samalla tavoin äidin hetkelliset kärsimykset, jotka tosin palkitaan myöhemmin parhaalla mahdollisella "lahjalla". Näin nelikymppisenä isänä on todella upeaa olla pienen ja tietysti omasta mielestä maailman kauneimman lapsen isä. Jälleen tuli se ainutlaatuinen tuntemus, että tämä on se elämän tarkoitus...... Onnea kaikille muillekin äideille, isille ja sitä suunnitteleville.

T:Isi Oulusta
3544
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Onnea isälle,äidille, isosiskolle ja uudelle tulokkaalla. Ihana kirjoitus mieheltä!! Mukavaa että kirjoitit oman tarinasi :)Kaunista kesän jatkoa koko teidän perheelle! Ja Onnea vielä kerran.

Äänestä

Lapsen syntyminen on mahtava tapahtuma tuli se lapsi alateitse tai sektiolla.
Täällä on toinen tyttö joka haluaa isosiskoksi. Emme voi odottaa että saisimme nyydin käsiimme.
Nauttikaa perheen lisäyksestä ja kesästä!

Äänestä

Onnea suunnattoman paljon sinulle! :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


isi kirjoitti:

...olin toista tyttöäni saattamassa maailmaan. Ensimmäinen kokemus oli seitsemän vuotta sitten ja silloin synnytys tapahtui alateitse, vaikka raskausmyrkytyksestä johtuen mentiin varattuun sektioon, mutta tapahtuma päätyikin siis käynnistettyyn synnytykseen ja kaikki meni viidessä tunnissa ohi. Tänään aamuseitsemältä aloiteltiin suunniteltua sektiota, joka oli järjestetty vauvan suuren painoarvion ja muutamien muiden tekijöiden takia. Kaikki oli ohi kymmeneen mennessä ja vauva oli pienempi kuin arvioitiin ja kaikki sujui kaikenkaikkiaan suunnitellun mukaisesti. Näiden kahden maailmaansaattamistavan välillä en näe suurta eroa näin isän kannalta, sillä molemmissa näkee samalla tavoin äidin hetkelliset kärsimykset, jotka tosin palkitaan myöhemmin parhaalla mahdollisella "lahjalla". Näin nelikymppisenä isänä on todella upeaa olla pienen ja tietysti omasta mielestä maailman kauneimman lapsen isä. Jälleen tuli se ainutlaatuinen tuntemus, että tämä on se elämän tarkoitus...... Onnea kaikille muillekin äideille, isille ja sitä suunnitteleville.

T:Isi Oulusta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu