Miten oppisin arvostamaan itseäni?
Olen kolmikymppinen mies. N.170cm eli aika lyhyt. Olen kärsinyt sosiaalisten tilanteiden pelosta todella kauan. Tuntuu kuin olisin naurettava kääpiö ja kaikkien jaloissa jatkuvasti. Olen aina ollut omasta mielestäni keskivertoa paremman näköinen, suhteellisen fiksu, mutta nyt jopa kaljuuntuminen on poistanut sen ainoan positiivisen asian elämästäni. Tuntuu ettei mitään hyvää ole itsessäni jäljellä. Olen viime aikoina jopa saanut kuulla jopa muistuttavani jack assin Wee Mania (naurettava kääpiö). Eipä ole tuokaan vertaus kohottanut jo ennestään huonoa itsetuntuoani.
Itsemurha on ollut pari kertaa aika lähellä, mutta olen ajatellut siinäkin muita ihmisiä ketkä jäisivät suremaan. Eli tuskin tulen sitä toteuttamaan. Nyt olen ollut pari vuotta työttömänä, koska en jaksa enää tehdä hanttihommia. Eli lukion jälkeen en ole opiskellut jännittämiseni takia.
Vaikka olen pohjimmiltani melko positiivinen niin nyt alkaa mitta olla täynnä. Tulevaisuus on näillä näkymin rahattomuutta ja ilman onnea.
Jos tämä jotenkin pitäisi kiteyttää niin joka aamu on semmoinen olo, että "eihän tässä näin pitänyt käydä".
Hyvää kesää kaikille joka tapauksessa, ehkä meitä kaikkia koetellaan jostain syystä. Toivottavasti syykin selviää joskus ;)
T: masentunut, hyvän näköinen, fiksu ja pelle.
Neuvoja
4
344
Vastaukset
- spiel
Mulla on noi sos.pelot ollu jostain 12.v.(nyt 50v.)En ole pienikokonein vaan syyt on jossain muualla.minun mielestä et ole kovin lyhyt ymmärrän kyllä,että asia vaivaa sinua.Kyllä minuakin tympii käydä Lekurissa joka ei ymmärrä mikä mua vaivaa,kun en ymmärrä itsekään.sulle sanoisin et lekuriin vaan,kun muuta en keksi.
- Samma här
Kyllä minäkin sinua ymmärrän, voin kuvitella miltä pelkosi tuntuvat. Minulla on samanlaisia paineita oman ulkonäköni suhteen. Välillä tuntuu että olen ihan outo ja maailmankuvani on täysin vääristynyt. Mutta minkä minä sille voin, että pidän faktana sitä, että miehet melkeinpä nykypäivänä _vaativat_ naisen näyttävän Jessica Albalta ja muilta täydellisiltä tähtösiltä ilman minkäänlaisia vikoja?
Jotkut sanovat minun olevan aivan liian itsekriittinen, mutta omasta mielestäni olen vain realistinen. En varmasti ikinä olisi näin epävarma ja ujo jos näyttäisin joltain Hollywood tähdeltä.
Ja kyllä juu, jossittelu on turhaa, mutta haaveet ne ovat minullakin. ~_~
Olen 19-vuotias naispuolinen henkilö ja olen nyt kärsinyt sosiaalisista peloista kuuden vuoden ajan. Helppoa ei todellakaan ole ollut.
Monesti olen joutunut kiperiin tilanteisiin, joista olen yrittänyt jotenkin päästä ulos puhumalla tai vain vetäytymällä syrjempään.
Eivät nuo ulkonäkö paineet tietenkään ole ainoa syy, miksi olen kärsinyt sosiaalisista peloista. Pelkään myös hirvittävästi puhumista ihmisille ja heille esiintymistä. Valitsisin mieluummin vaikka fyysisen rääkin.
Anteeksi tilitykseni, mutta olen nyt sillä mielellä, että kaikki ahdistaa ja minäkin haluaisin asiallisia neuvoja siihen, miten saisin valotettua vähän ajatusmaailmaani ja parannettua sitä kuuluisaa itsetuntoa?
*Kiitos ja kumarrus*- yksvaann
Ei kukaan järkevä ees kato sitä ulkonäköö.
Mä ihastun yleensä just tyttöihin, jotka ei oo yhtään hollywood stndardeis.
Jos sul on hyvä henkilökohtanen hygieenia, oot kiva ja mukavaa seuraa ja muutenkin kiltti niin todellakin moni haluis seurustella sun kaa.
Ainahan voit vähän kerrallaan puhuu uusien ihmisten kaa.
Ei siinä mitään ihmeellist oo.
Puhut vaikka aluks vaan neuvontatiskien työntekijöille tosta vaan ja sit alat puhua muille niin jo helpottaa.
Täs ei oo mitään stressattavaa :)
Hyvin kaikki menee :)
Tsemppiä
- yksvaann
Eihän 170 senttine susta kääpiötä tee.
Moni mun tuttu on lyhyemi kuin sä.
Ei se pituudest oo kiinni.
Mä oon 176 ja silti suurin osa on pitempii kuin mä.
Tuolt mol.fi sivult vois löytyy vaik sua kiinnostava työpaikka.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1006444
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303863törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283240Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3741761- 331408
- 271340
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi471003Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11976Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11900- 42879