Hännisen eilinen

oli "Kristuksen kirkkolaista". Siihen oli piilotettu hoitokousten puolustuspuhe. En ole koskaan ennen kuullut tulkittavan tuota Raamatun paikkaa tuolla tavalla.

"Jos veljes rikkoo sinua vastaan, niin mene ja nuhtele häntä ensin kahdenkesken...". Lopussa tuota veljeä pidetään pakana ja publikaanina, jos hän ei seurakuntaakaan kuule.

Uutena lisäperusteena ulosheittämiselle oli seurakunnan suojeleminen. Eli ihminen, joka ei taivu syntilistan alle, on kylmästi heitettävä ulos seurakunnasta. Seurakunnan puhtauden suojeleminen on siis riittävä peruste heittää epäkelvot yksilöt ulos.

Mieleeni tuli väistämättä Kolmas valtakunata, jossa kaikki juutalaiset, mustalasiest ja slaavit tuli epäpuhtaina tuhota, jotta puhtaalla arjalaisella rodulla olisi riittävä elintila ja tulevaisuus!
292648
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Eipä ollut jätkällä kanttia ottaa tupakan himoista vapautumista esiin, vaikka häntä siitä esirukouspyynnöllä muistutettiin.

Äänestä

Itsekin oudoksuin Hännisen puhetta. Tulkinta oli outo ja jyrkkä ja jättää sieluparkamme mielivallan alle. Evankeliumit pullistelevat Jeesuksen opetuksia siitä, että tehtävämme on vain ja ainoastaan kylvää siementä. Kasvu ja niittohommat jätetään tuomiopäivään ja eri herroille. Esimerkkejä on Raamatussa paljon. Tässä valossa Hänninen tarjosi viikatetta epäröivälle seurakunnalle ja mielestäni ylittää taivaallisen valtuutuksen.

Miksi uskominen tehdään niin vaikeaksi?

Meille jätettiin tehtävä opettaa, että Jeesus on Herra. Ei Allah tai buddha tai hindujumalat. Joka tähän uskoo, pelastuu. Näin yksinkertaista. Lapsenomaista. Ei tässä tarvita vääpelin sanktiokomppaniaa. Syntiä vastaan taistellaan evankeliumilla, ei heittämällä ulos seurakunnasta. Jeesus käski rakastaa myös vihollista.

Äänestä
  • Ihan samaa ajattelin, Kirjoitit täsmälleen oikein .

    Äänestä

  • Minua todellakin hämmästytti Hännisen puhe. Haapsaaren kaverina ja välillä paljonkin karismaattiisuuteen taipuvaisena puhujana Hännisen puhetta keskityttiin varmaan monessakin paikassa kuuntelemaan tarkkaan.

    Puheessa oli montakin erikoista kohtaa. Jo pelkästään aihevalinta oli mielenkiintoinen. Perinteisestihän tekstistä on saarnattu paljon, mutta viime vuosina vähän vähemmän.

    Puhehan oli selvä julistus siitä, ettei SRK tule esittämään mitään anteeksipyyntöä tapahtuneista.

    Itse kirkkolain käsittelyn voisi kyllä tiivistää sanoihin: "Jos veljesi rikkoo sinua vastaan, poista hänet välittömästi rippikoulunopettajien listoilta!"

    Äänestä

ettei kyseistä puhetta ole saatavilla netissä?????

Äänestä
  • sitten saatavissa?

    Äänestä

  • puheet kirjoitti:

    sitten saatavissa?

    http://www.suviseurat.net/2008/ohjelma-perjantai-fi.html

    Hännisen puhe näkyy ilmestyneen kuuneltavaksi.

    Onhan toki kaikki puheet ovat saatavissa. Kun napsauttaa puhujaa puheen voi kuunnella omalta koneelta. Ne löytyvät kohdasta seuraohjelma.

    Äänestä

  • kaikki puheet poistettiin sitten myöhemmin... Myös Haapsaaren Valkealassa pitämä.

    Äänestä

  • Ettei kukaan palaa.. kirjoitti:

    kaikki puheet poistettiin sitten myöhemmin... Myös Haapsaaren Valkealassa pitämä.

    SRK on käynyt kerälle ja kuvittelee olevansa näkymättömissä. Kunnes tulee kettu, joka kusee SRK:n kerän päälle ja sen on pakko avautua...

    Äänestä

  • UPDATE_7899535 kirjoitti:

    http://www.suviseurat.net/2008/ohjelma-perjantai-fi.html

    Hännisen puhe näkyy ilmestyneen kuuneltavaksi.

    Onhan toki kaikki puheet ovat saatavissa. Kun napsauttaa puhujaa puheen voi kuunnella omalta koneelta. Ne löytyvät kohdasta seuraohjelma.

    Eipä ole enää!

    Äänestä

Hyvä kun olet tarkkana kuin porkkana.

Toisaalta mitä sillä väliä vaikka tuollaisesta harhapoppoosta lentäisikin ulos? (Vaikka on otettava huomioon että se on monelle erittäin vaikea tilanne) Eihän vanhoillislestadiolaisuus OIKEASTI ole mikään Jumalan valtakunta!

Jos ihminen on teoillaan kieltänyt uskonsa vanhoillislestadiolaisuuteen, so what! Yksi jos jättää niin toinen jo ottaa, ja mikä tärkeintä JUMALA on aina avosylin vastaanottamassa jos tämä maailma ja sen lahkot potkivat päähän.

Äänestä

Meillä vl-liikkeessä tuli muutama kymmenen vuotta sitten tutuksi slogan "kaikissa isoissa seuroissa pitää pitää ainakin yksi puhe kristuksen kirkkolaista". Tässä toteutettiin tuota "toivetta". Olen kuullut vastaavasta tekstistä kymmeniä puheita, ja ne kaikki puolustelevat hoitotoimenpiteitä. Joku historiaa tutkinut voisi valaista, milloin tarkalleen alettiin ohjeistamaan isojen seurojen puhujia tuolla sanonnalla.

Äänestä
  • seurakuntaa "suojelevaa" pointtia en tosiaan ennen ollut kuullut. Sitä tarkoitin.

    Äänestä

niin, etteivät syntiset sitä saastuta, voi parannussaarnankin jättää ulosheitettyjen harteille!

Ja näin syntyneessä "putsatussa" seurakunnassa keskittyä oman kuvan kiillottamiseen.

Äänestä
  • todellisuudesa seurakunnan maineen varjelemista niin, että "hoitomiehet" voivat (hieman ylpeyttä) tuntien esitellä sen Jumalle kelvollisena joukkona ihmisiä. Ovathan "putsarit" (suurella vaivalla) synnille oikeat nimetkin keksineet.

    Äänestä

avoimesti liikkeen ihmisopin. Sen, että ei luoteta Jumalaan, vaan ihmiset itse katsovat tarpeelliseksi ottaa ohjat käsiinsä ja vaalia seurakuntansa kokoa ja puhtautta.

Lohi myönsi, että ihmisten on pidettävä huoli seurakuntansa koosta kieltämällä ehkäisy, ja nyt sitten Hänninen kertoo, että heidän on huolehdittava sen puhtaudesta heittämällä ulos epäkelpo aines.

Ei siinä mitään Jumalaa tarvita, kun vl:t toimivat ihan itse! Jumala on taidettu työntää syrjään liian heikkona.

Äänestä
  • jo nimensäkin puolesta RAJOITTAVA toimi. Ettei nyt kuitenkaan selevää suomen kieltä lähettäs muuntelemaan.

    Äänestä

  • tulee, on se kirjoitti:

    jo nimensäkin puolesta RAJOITTAVA toimi. Ettei nyt kuitenkaan selevää suomen kieltä lähettäs muuntelemaan.

    Hän sanoi, että jos ehkäisyasiassa kanta muuttuu, liike sammuu.
    Kaipa liike katsotaan käytännössä sammuneeksi, jos jäljellä on kourallinen ihmisiä. On siis tärkeää pitää huolta siitä, että väki ei radikaalisti vähene, ja siihen on paras keino ehkäisykielto.

    Äänestä

Seurakunnan suojeluajatus sisältää opin kuolleiden kalojen heittämisestä verkosta ja ajatuksen vehnän puhdistamisesta lusteista.

Äänestä
  • Raamatun mukaista! Kommentoikaa.

    Äänestä

  • Onko se kirjoitti:

    Raamatun mukaista! Kommentoikaa.

    katso teuvon kommentti ylempänä. Siinä hyvä kirjoitus.

    Äänestä

Tuomas Hännisen keksintö:

"Uutena lisäperusteena ulosheittämiselle oli seurakunnan suojeleminen. Eli ihminen, joka ei taivu syntilistan alle, on kylmästi heitettävä ulos seurakunnasta. Seurakunnan puhtauden suojeleminen on siis riittävä peruste heittää epäkelvot yksilöt ulos.

Mieleeni tuli väistämättä Kolmas valtakunata, jossa kaikki juutalaiset, mustalasiest ja slaavit tuli epäpuhtaina tuhota, jotta puhtaalla arjalaisella rodulla olisi riittävä elintila ja tulevaisuus!"

Ja sitten Hänninen nostettiin SRK:n pääsihteeriksi.

Äänestä
  • juuri tämän takia Hänninen nostettiin SRK:n pääsihteeriksi.

    Äänestä

  • Puhui noin muistaakseni Sotkamon suviseuroissa.

    Aika velikulta. Totalitaarista uskontoa.

    Äänestä

  • gggmmm kirjoitti:

    Puhui noin muistaakseni Sotkamon suviseuroissa.

    Aika velikulta. Totalitaarista uskontoa.

    Hänninen on itse julkisuudessa nöyrästi todennut että on tullut sanotuksi taitamattomuudessa asioista.

    On tullut se käsitys että SRK:n johtokunnassa on aika monta sellaista äijää, joilta kertakaikkiaan puuttuu se kyky ja taito, jota näin suuren yhteisön ja organisaation johdossa tarvittaisiin.

    Sinne on valittu osaamattomia ihmisiä. He ovat varmaan tosi vilpittömiä uskovaisia (?) mutta vähän tyhmiä heppuja.

    SRK:n vuosikokous tekee johtokunnan jäsenten valinnat. Eli siis edustajat eri rauhanyhdistyksistä. Ihmetyttää että ovat valinneet suoraan sanoen noin ääliömäisiä miehiä.

    Äänestä

  • Arvioitsija kirjoitti:

    Hänninen on itse julkisuudessa nöyrästi todennut että on tullut sanotuksi taitamattomuudessa asioista.

    On tullut se käsitys että SRK:n johtokunnassa on aika monta sellaista äijää, joilta kertakaikkiaan puuttuu se kyky ja taito, jota näin suuren yhteisön ja organisaation johdossa tarvittaisiin.

    Sinne on valittu osaamattomia ihmisiä. He ovat varmaan tosi vilpittömiä uskovaisia (?) mutta vähän tyhmiä heppuja.

    SRK:n vuosikokous tekee johtokunnan jäsenten valinnat. Eli siis edustajat eri rauhanyhdistyksistä. Ihmetyttää että ovat valinneet suoraan sanoen noin ääliömäisiä miehiä.

    Mitä ulmempi hoitomies olet, sen varmemmin pääsen vl-yhteisössä johtopaikoille. Nykyisessäkin johtokunnassa lähes kaikki ovat hoitomiehiä. Hänninen valittiin pääsihteeriksi siksi, että hänellä on laajaa kokemusta varusmiesten alistamisesta.

    Äänestä

Sellaista kuin Kristuksen kirkkolaki ei ole olemassakaan.

Äänestä
  • Koko käsite "Kristuksen kirkkolaki" on SRK:n omaa keksintöä. Raamatussa sellaisesta lähimmäisen nöyryyttämiseen ja kiduttamiseen oikeuttavasta "laista" ei ole mitään puhetta!

    Äänestä

Olipas Hänninen pitänyt Raamatullisen saarnan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


saarna kirjoitti:

oli "Kristuksen kirkkolaista". Siihen oli piilotettu hoitokousten puolustuspuhe. En ole koskaan ennen kuullut tulkittavan tuota Raamatun paikkaa tuolla tavalla.

"Jos veljes rikkoo sinua vastaan, niin mene ja nuhtele häntä ensin kahdenkesken...". Lopussa tuota veljeä pidetään pakana ja publikaanina, jos hän ei seurakuntaakaan kuule.

Uutena lisäperusteena ulosheittämiselle oli seurakunnan suojeleminen. Eli ihminen, joka ei taivu syntilistan alle, on kylmästi heitettävä ulos seurakunnasta. Seurakunnan puhtauden suojeleminen on siis riittävä peruste heittää epäkelvot yksilöt ulos.

Mieleeni tuli väistämättä Kolmas valtakunata, jossa kaikki juutalaiset, mustalasiest ja slaavit tuli epäpuhtaina tuhota, jotta puhtaalla arjalaisella rodulla olisi riittävä elintila ja tulevaisuus!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu