En tiedä olisiko Live Killersiä kannattanut kommentoida, sillä kaikki biisit oli kuitenkin jo aiemmin levytettyjä, joskin osa niistä toimi livenä paremmin mitä studiossa, osa taas huonommin. Mutta sitten asiaan.
1. Sail Away Sweet Sister: Kappale koskettaa koska itse olen joutunut viime aikoina elämään todeksi sen sanomaa.
2. Don't Try Suicide: Hauskaa että vakavastakin asiasta voi saada iloisen rallin. Ei mitään hittiainesta mutta tärkeä viesti.
3. Play The Game: Vaikka tässä liikutaankin taas vähän turhan rohkeilla aihealueilla, niin melodia ja kitarasoolot ovat kuitenkin sen verta upeita että menköön!
Huonoin: Dragon Attack, kitarakomppi jotenkin puiseva ja biisi etenee hitaasti, siitäkin huolimatta että instrumentit on jätetty pois yhdessä kohtaa.
1. Sail Away Sweet Sister: Kappale koskettaa koska itse olen joutunut viime aikoina elämään todeksi sen sanomaa.
2. Don't Try Suicide: Hauskaa että vakavastakin asiasta voi saada iloisen rallin. Ei mitään hittiainesta mutta tärkeä viesti.
3. Play The Game: Vaikka tässä liikutaankin taas vähän turhan rohkeilla aihealueilla, niin melodia ja kitarasoolot ovat kuitenkin sen verta upeita että menköön!
Huonoin: Dragon Attack, kitarakomppi jotenkin puiseva ja biisi etenee hitaasti, siitäkin huolimatta että instrumentit on jätetty pois yhdessä kohtaa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
1 Save Me: Tämä taitaa olla ainoa Queen-levy, jolle Brian ei väsännyt mitään kuningasriffillä varustettua rokkipläjäystä. Sen sijaan levyltä löytyy kaksi aivan tajuttoman tyylikästä balladia, jotka ovat mielestäni levyn ehdottomasti parasta antia. Koskettavia, herkkiä ja hienosti sovitettuja.
2. Sail Away Sweet Sister: ks. edelleninen :) Lopun bassosoolosta vielä lisäpisteet.
3. Play The Game: Kenties vähän liiankin turvallinen peruspoppibiisi, mutta kun se nyt vaan yksinkertaisesti toimii.
Heikoin lenkki, Dragon Attack: Näin yksinkertainen biisi eivoi kestää yli 4 minuuttia! Kiinnostus lopahtaa aina jossain vaiheessa. Biisin ainoa kohokohta on kolmiosainen soolo: ensin Roger rummuttelee yksinään, sitten Johnin basso tulee mukaan jammailemaan ja lopuksi Brian venyyttelee Red Specialin kieliä.
The Gamen rajuimmat rock-pläjäykset tulevat kyllä Johnilta! Beatlesin selvästi inspiroimassa Need yout loving tonightissa Brianin kitarat pääsevät kyllä oikeuksiinsa, vaikka ihan tyypillisimmältä Red Specialilta se ei ainakaan minun korvissani kuulosta.
NYLT muistuttaa kyllä aikaslailla niin ikään Johnin tekemää If You Cant Beat Themia, vaikka eihän näiden kahden biisin välillä olekaan kuin kaksi vuotta. Kun biisin (IYCBT) kuultuani tarkastin takakannesta että kenenkäs biisi se olikaan, niin yllätyin. Ei ihan tyypillisintä Johnia, toisin kuin In Only 7 Days.
Mutta sitten varsinaisella keskustelumme kohteella The Gamella Another One Bites To Dust otti askeleen vieläkin kauemmas tyypillisestä John-linjasta, vaikka biisi oli kai jälleen paljon lähempänä Johnin omaa muusta bändistä poikkeavaa musiikkimakua.
...oli siis minulta! En vaan ymmärrä mitä oikein ajattelin kun kirjoitin nimimerkkini tilalle tarkkailussa olleen biisin nimen! :D
Jos A Human Body olisi otettu levylle, niin olisiko se sitten ollut kenties heikoin lenkki?
Anyway, minusta kyseinen biisi on itseasiassa aika hyvä, sillä ensimmäinen mielleyhtymä biisin nimestä oli Body Language ja odotin siis samanlaista konemusaa. :P
...The Gamen täyttävän tänään 28 vuotta, niin Briteissä kuin Jenkeissäkin! :D
"En tiedä olisiko Live Killersiä kannattanut kommentoida, sillä kaikki biisit oli kuitenkin jo aiemmin levytettyjä, joskin osa niistä toimi livenä paremmin mitä studiossa, osa taas huonommin. Mutta sitten asiaan."
Mielestäni olisi mukavaa arvioida myös live-levyjä, sillä jokaisella meistä on omat livesuosikit ja eri tallenteilla eri biisit nousee livenä soitettuna muiden yläpuolelle.
---
Selvähkö askel popimpaan suuntaan tällä levyllä kuullaan ja jonkunlaisena välimallina tätä pidän 80-luvulla muuttuneeseen soundimaailmaan (Hot Space & Flash kokeilut/ sekoilut ovat luku sinänsä). The Game on samalla debyyttialbumin jälkeen ensimmäinen kesäjulkaisu, sillä suurin osa Q-in kiertueista oli tätä ennen alkanut loppusyksystä, jolloin myös levy oli ulos pulpsahtanut.
The Game (julk. 1980)
1. Crazy Little Thing Called Love - vaikka Q-issa kiehtoo viehättää biisien ja niiden sisälläkin kumpuava monipuolisuus, myös yksinkertaisuus vierättää...oiva esimerkki siitä, että taideteos syntyy lahjakkuuden kynästä kädenkäänteessä.
2. Sail Away Sweet Sister - surullismielinen, mutta kerrassaan mykistyttävän hieno...!!
3. Coming Soon - vaikkei mikään hittibiisi, mutta Rogerin ja Freddien yhteistyötä parhaimmillaan. Tykkään näistä ralleista melkoisesti, joten siinä valossa myös Rock It (Prime Jive) nousee samaan kategoriaan.
Erityismaininta Save Me`n maailman kauneimmalle alkumelodioille :D
Heikoin lenkki: Don`t Try Suicide - sinänsä hyvän sanoman omaava tekele, jokseenkin silti ei ole koskaan allekirjoittaneen suosikkeihin kuulunut.
1. Save me
- Tämä vain on yksinkertasesti kaunis power-balladi ja yksi Brianin parhaita biisejä
2. Dragon attack
- Tässä biisissä kaikki pääsevät sooloilemaan, John soittaa yhden hienoimmista bassokuvioistaan ja Brian, Freddie ja Roger sooloilevat päälle vuorotellen, kuitenkin koko sekasotku toimii upeasti
3. Play the game
- Mahtipontisen upea biisi, Freddie laulaa korkealta ja nuo tempon nousut ja laskut on toteutettu jännästi
Heikoin
Don't try suiside
Jotain pseudobluesia, joka vain ei kaikessa sekavuudessaan oikein toimi
Todella ihana levy :). Aikoinaan olisin nimennyt parhaaksi kappaleeksi Crazy Little Thing Called Loven kun sitä Greatest Hits levyltä niin paljon kuuntelin, mutta tässä mielentilassa top 3 näyttäisi tältä:
1. Sail Away Sweet Sister
2. Crazy Little Thing Called Love
3. Don't Try Suicide
Pidän kaikista biiseistä, siinä mielessä tämä on mielestäni yksi parhaista Queen-albumeista. Esim. Rock It tai Save Me olisi yhtä hyvin voinut olla top 3:ssa. Laitetaan huonoimmaksi vaikka "Coming Soon".