olen asunut ulkomailla kohta kaksi vuotta josta vuoden avoliitossa ihanan paikkakuntalaisen miehen kanssa. käymme yhdessä (paikkakuntalaisten) kavereiden (yleensä mieheni työkavereiden ja heidän tyttöystävien/vaimojen) kanssa ulkona syömässä ja elokuvissa yms, mutta en tunne kuuluvani joukkoon. muut puhuvat työasioista yms joista itse en tajua höykäsen pöläystä ja siihen päälle puhuvat asioista joihin kielitaitoni ei välttämättä ylety, joten en edes ymmärrä mistä keskustellaan. usein kun meinaan jotain kommentoida, aihe on jo vaihtunut ja siinähän istun sitten hiljaa ja koitan käsittää mihin se keskustelu nyt pomppasi.
mieheni mielestä on mukavaa käydä tuttujen kanssa ulkona ja onhan se, mutta kun itse en tunne olevani osallinen, aivan kuin istuisin koristeena pari tuntia penkissä ja sitten hei hei ja pois ja nähdään taas pian.
omia kavereita minulla ei ole, siis sellaisia itse jossain tapaamia, kaikki kaverit on mieheni kautta minuun tutustuneet. toisin sanoen mieheni on ainoa jolle voin puhua. olen kovin yksinäinen enkä jaksaisi nousta aamuisin yläs ja mennä töihin, jossa kaikki tietävät että olen suomalainen ja usein tietenkin leikillisesti piruillaan toisillemme, pomoni on kova leikillään haukkumaan ja arvostelemaan ja muistaa aina mainita että niin ettekös te ole olleet sen ruotsin ja venäjän ja ties kenen vallan alla yms ja totta kai tässä ja tuossa asiassa nyt kävi noin kun olet suomesta senkin ulkomaalainen. joskus tuntuu että se menee hieman pitkälle ja se tuntuu olevan lähes kokoaikaista. en koe sitä rasismiksi mutta ottaa päähän välillä se piruilu, vaikka se leikkiä onkin.
:(

Vastaukset 7
Vanhimmat
Missä maassa asut?
englannissa.
Kun kaikki kielen salat opit niin kyllä tunnet kuuluvasi joukkoon paremmin.
Tiedätkö asuuko alueella muita suomalaisia?
Ties vaik asuisikin.
Mut onhan moni ollut samassa tilanteessa kuin sinä ja aikaa se ehkä ottaa mutta eiköhän vielä kaikki suju paremmin.
kiitos vastauksesta.
tiedän että täällä asuu pari suomalaista mutta en tiedä missä. tänne piti muuttaa erään suomalaisen mutte hänen muuttamisensa meni pipariksi viime hetkellä. =)
kielitaito on kehittynyt valtavasti kahdessa vuodessa ja kehittyy edelleen, toivoisin. pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja mennä harrastamaan jotain ja siten tutustua ihmisiin ja saada omia kavereita joiden kanssa puhua ja seurustella. töiden jälkeen väsyttää liikaa eikä iltaisin jaksa tehdä mitään kummempaa joten ei ole tullut lähdettyä minnekään.
minkäänlaista suomalaista yhteisöä,jonka kautta voisit saada ystäviä.
Niin,kielitaitohan tosiaan kehittyy koko ajan.
Onko sinulla suomessa ystäviä,joiden kanssa pidät yhteyttä?Siitä olisi apua sittenkin,jos myöhemmin muutat takaisin suomeen.
vain silla erotuksella, etta olen asunut taalla (Englannissa maaseudulla) jo kuusi vuotta. Minunkin tuttavat ovat miehen tyokavereiden ja ystavien vaimoja/tyttokavereita, ja seinaruusuksi minakin usein paadyn vaikka kielitaitoa on ihan riittavasti ja uskon ymmartavani kulttuuriakin tarpeeksi. Jotenkin olen vain perusluonteeltani hiljaisempi kuin kukaan tuntemani paikallinen ja piipitykseni keskusteluissa jaa usein muiden jalkoihin. Omia ystaviakin on ollut, lahinna suomalaisia, mutta ne paattyvat aina heidan pois muuttoon. Kayn harrastamassa yksin mutta ei siellakaan oikein paase tutustumaan ihmisiin muuten kuin terve ja hei hei-tasolla, muut tulevat jo valmiiden ystavyyksien kanssa. Kayn myos toissa ja teen usein pitkia paivia eika niiden paalle jaksa aina lahtea minnekaan. Ja viikonloppuisin kun jaksaisi niin ei olekaan sita seuraa. Onneksi toissa on juttuseuraa ja hyvanpaivan tuttuja small talkkiin etten ihan taannu. Yksinaisyys on muuttunut jotenkin krooniseksi ja kaipaan seuraa vaikka pidankin kylla yhteytta vanhoihin ystaviin suomessa ja perheeseeni. Valilla tama yksinaisyys vaivaa minua kauheasti ja toisinaan unohdan sen vahaksi aikaa.
Missapain Englantia olet?
lounais-englannissa. mukavaa kuulla (vaikka ei tämä mitään lystiä ole) että on kohtalotovereita =)