Kuoleman raameihin kirjoitettu lämpimän suven kyllästämä tarina.
Kesätarina
Silmäkulmaani piirtyi liike ja se oli junan keula. Ja se tuli ja se tuli nopeaa ja sitten se iski. Ja kun sen näin tajusin heti että voih! En voinut enää mitään. En ehtinyt edes sulkea silmiäni. Heti kun tajusin että se on juna ja se tulee niin silloin se iski. Ja se iski voimalla ja se isku ei edes tuntunut missään. Aivan kuin juna olisi kulkenut suoraan lävitseni.
Ei se ehtinyt edes jarruttaa. Kun se oli minuun iskenyt niin se oli täydessä vauhdissa ja se isku oli niin kova ettei se edes tuntunut.
Kun sen junan huomasin ja juuri ennen kuin se iski ja juuri sen voih sanan jälkeen näin kuinka voikukat kukkivat radan varressa. Ne kukkivat isoina kimppuina ja ne kukat olivat isoja ja iloisen keltaisia ja auringon lämmin valo niitä enemmän vielä kirkasti. Niitä voikukkia oli paljon ja näin kuinka yhdessä kukassa kimalainen oli imemässä mettä ja toinen kimalainen pörräsi ympärillä etsimässä mehukkainta kukkaa.
Kauempana lentelivät pääskyt. Haarapääskyt ja räystäspääskyt. Niiden takana oli koivikko joiden vihreitä lehtiä auringon kultasäteet maalasivat. Pääskyt lensivät radan ja koivikon välissä ja kuulin myös tervapääskyjen kirkuntaa ja se tuli korkealta taivaalta mutten koskaan ehtinyt katsoa niitä ja sillä hetkellä se harmitti eniten sillä tiesin että jos katson sinne en ehdi nähdä enää mitään muuta radan varrelta.
Sekuntiakaan minulla ei ollut elinaikaa ja niistä pääskysistä yksi lensi kohti minua ja kääntyi pois minusta juuri ennen kuin juna iski ja se helpotti minua sillä tiesin että pääsky ehti turvaan. Näin sen pääskyn pyrstön ja se loittoni sen minkä kykeni ja siinä sen mukana loittoni minunkin maallinen vaellukseni.
Hämärtyi ja siinä hämärässä vielä voikukan iloinen elämänkulta säihkyi ja tervapääskyn kirkaisu avasi vielä kertaalleen jo sulkeutuneet korvani.
Lämmin hipaisu kylkeäni vasten. Se oli juna. Pimeni.
Minulle puettiin ruskea palttoo.
- - - - - - - - - - - - - -
Ja minä olin pukeutunut mustaan kaapuun ja minulla oli kirja ja sitä minä selailin. Edessäni oli reikä maassa ja arkku ja siinä puoleen väliin ruuvattu risti.
Ihmiset ympärillä olivat vaiti, nielaisin ja kohotin katseeni ylös mustista ja huomasin kuinka vihreinä koivikot lempeässä suvituulessa iloitsivat ja kuinka korkealla taivaansinessä lensivät tervapääskyt kirkuen ja taidokkaasti kaarrellen. Alempana haarapääsky liisi voikukkaniityn yllä, kääntyi nopeaa ja lensi vimmatusti minua kohti. Tuskin olin saanut nostettua katsettani kultaisina hohtavista voikukista pääskyyn kun se jo taas kääntyi ja silloin melkein peläsyin edessäni seisovaa surevaa mustiin pukeutunutta naista. Katsoin häntä, kuivunut joki hänen poskillaan oli jättänyt jälkeensä rosoisen uoman. Vaikka itkun lähteet olivat ammennettu tyhjiin niin hänen taivaan sinisissä silmissään näin tervapääskyjen liitävän kirkkaalla taivaalla kuin ne olisivat lennollaan tahtoneet viestittää että kaikki on hyvin ja kaikki on rauhaisaa.
Vedin syvään henkeä: Jeesus haluaa muistuttaa meitä siitä, että Hän on ylösnousemus ja elämä. Jeesus sanoo: “Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista, jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkääkä vaipuko epätoivoon".
Te jotka näette voikukan kauneuden, te näette elämän kauneuden.
Kesätarina
Silmäkulmaani piirtyi liike ja se oli junan keula. Ja se tuli ja se tuli nopeaa ja sitten se iski. Ja kun sen näin tajusin heti että voih! En voinut enää mitään. En ehtinyt edes sulkea silmiäni. Heti kun tajusin että se on juna ja se tulee niin silloin se iski. Ja se iski voimalla ja se isku ei edes tuntunut missään. Aivan kuin juna olisi kulkenut suoraan lävitseni.
Ei se ehtinyt edes jarruttaa. Kun se oli minuun iskenyt niin se oli täydessä vauhdissa ja se isku oli niin kova ettei se edes tuntunut.
Kun sen junan huomasin ja juuri ennen kuin se iski ja juuri sen voih sanan jälkeen näin kuinka voikukat kukkivat radan varressa. Ne kukkivat isoina kimppuina ja ne kukat olivat isoja ja iloisen keltaisia ja auringon lämmin valo niitä enemmän vielä kirkasti. Niitä voikukkia oli paljon ja näin kuinka yhdessä kukassa kimalainen oli imemässä mettä ja toinen kimalainen pörräsi ympärillä etsimässä mehukkainta kukkaa.
Kauempana lentelivät pääskyt. Haarapääskyt ja räystäspääskyt. Niiden takana oli koivikko joiden vihreitä lehtiä auringon kultasäteet maalasivat. Pääskyt lensivät radan ja koivikon välissä ja kuulin myös tervapääskyjen kirkuntaa ja se tuli korkealta taivaalta mutten koskaan ehtinyt katsoa niitä ja sillä hetkellä se harmitti eniten sillä tiesin että jos katson sinne en ehdi nähdä enää mitään muuta radan varrelta.
Sekuntiakaan minulla ei ollut elinaikaa ja niistä pääskysistä yksi lensi kohti minua ja kääntyi pois minusta juuri ennen kuin juna iski ja se helpotti minua sillä tiesin että pääsky ehti turvaan. Näin sen pääskyn pyrstön ja se loittoni sen minkä kykeni ja siinä sen mukana loittoni minunkin maallinen vaellukseni.
Hämärtyi ja siinä hämärässä vielä voikukan iloinen elämänkulta säihkyi ja tervapääskyn kirkaisu avasi vielä kertaalleen jo sulkeutuneet korvani.
Lämmin hipaisu kylkeäni vasten. Se oli juna. Pimeni.
Minulle puettiin ruskea palttoo.
- - - - - - - - - - - - - -
Ja minä olin pukeutunut mustaan kaapuun ja minulla oli kirja ja sitä minä selailin. Edessäni oli reikä maassa ja arkku ja siinä puoleen väliin ruuvattu risti.
Ihmiset ympärillä olivat vaiti, nielaisin ja kohotin katseeni ylös mustista ja huomasin kuinka vihreinä koivikot lempeässä suvituulessa iloitsivat ja kuinka korkealla taivaansinessä lensivät tervapääskyt kirkuen ja taidokkaasti kaarrellen. Alempana haarapääsky liisi voikukkaniityn yllä, kääntyi nopeaa ja lensi vimmatusti minua kohti. Tuskin olin saanut nostettua katsettani kultaisina hohtavista voikukista pääskyyn kun se jo taas kääntyi ja silloin melkein peläsyin edessäni seisovaa surevaa mustiin pukeutunutta naista. Katsoin häntä, kuivunut joki hänen poskillaan oli jättänyt jälkeensä rosoisen uoman. Vaikka itkun lähteet olivat ammennettu tyhjiin niin hänen taivaan sinisissä silmissään näin tervapääskyjen liitävän kirkkaalla taivaalla kuin ne olisivat lennollaan tahtoneet viestittää että kaikki on hyvin ja kaikki on rauhaisaa.
Vedin syvään henkeä: Jeesus haluaa muistuttaa meitä siitä, että Hän on ylösnousemus ja elämä. Jeesus sanoo: “Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista, jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkääkä vaipuko epätoivoon".
Te jotka näette voikukan kauneuden, te näette elämän kauneuden.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Onneksi tarinassa oli pelastava loppu,
sillä olihan kyseessä onnettomuus?
Itsemurhan tehneiden väitetään joutuvan kadotukseen, sillä omankin sielun tappaminen on murha.
Radan toisella puolella
Satuin tuossa kävelemään tieposkessa. Siinä oli paljon voikukkia. Yks pääsky sitten meinas lentää päälleni. Siin oli koivikkoo ja aurinko paisteli. No sitten kuulin joitakin lintuja kirkuvan. Näin kun Saabi lähestyi minua ja äkkiä se kaarsi sivummalle, otin kiven käteeni ja heitin. Bulls eye! Sivuvilkku mäsänä. Hehheee. Siitä sait narsisti!
No sitten se kuski pysäytti auton radan toiselle puolelle ja lähti tulemaan mua kohti. Nielaisin. Pelotti. Pupillini levisivät, kohta saan turpiin. Jähmetyin ja sillä hetkellä huomasin kuinka sininen oli taivas siellä korkealla oli mustia pilkkuja ja ne kaarsivat ja liisivät taidokkaasti. Yksi niistä pilkuista syöksyi minua kohden ja se pillku oli pääsky ja juuri ennenkuin se olisi törmännyt minuun se vinhasti kääntyi. Katseeni jähmettyi suoraan eteen päin minua lähestyvän kaverin ohitse. Hänen takanaan oli nuori nainen ja hänen silmänsä olivat juuri samanväriset kuin sen taivaan jossa pääskyt liitelivät.
Alatea asui Ateenassa.
Alatea oli nuori kaunis nainen valkoisessa asussaan, tummine vyötärölle asti ulottuvine kihartuvine hiuksineen. Alatea oli hillitty ja käytökseltään kohtelias.
Belen asui Ateenassa.
Belen oli salskea nuorukainen rikkauksineen.
Belen omisti orjia ja hänellä oli iso asunto. Hän oli vailla vaimoa ja mieli Alateaa omakseen.
"Alatea, tule sinä minulle, annan sinulle osan orjistani käyttöösi ja he tekevät sen minkä joutuisit itse tekemään".
"Belen hyvä, sinun orjasi ovat minun luokkaani ja minun sukuani. En voisi koskaan määrätä heitä. Se ei ole minusta".
"Alatea, voit olla heitä kohtaan hellempi ja voit maksaa heille suurempaa palkkaa. Tule minulle".
"Belen hyvä, vaikka heitä hyvin kohtelisin ja parempaa palkkaa maksaisin niin he olisivat silti orjiani".
"Alatea, emme voi elää ilman heitä. Tarvitsemme orjia ja he tarvitsevat meitä sillä he saavat meiltä elantonsa".
"Belen hyvä, en voi tulla sinulle. Se ei olisi oikein".
Belen katsoi Alateaa. Alatean silmät olivat taivaan siniset.
"Alatea, menen nyt metsälle. Kun palaan toivon että olet harkinnut asiaa".
Belen käveli pitkin kuivaa rosoista joen uomaa. Lähteet olivat ehtyneet. Hän oli ottanut mukaansa jousen. Saapuessaan kallion kielekkeelle hän istahti, katsoi maisemaa, kallioita, sypressejä ja mietti Alateaa. En voisi ikinä luopua orjista.
Belen katsoi taivaalle, se oli yhtä sininen kuin Alatean silmät. Siellä sinessä kiiti pääskyt. Belen asetti nuolen, tähtäsi. Yhtäkkiä pääsky syöksyi suurta vauhtia kohti Beleniä. Juuri ennen Beleniä pääsky kääntyi ja Belen horjahti. Jalat hapuilivat maata, irtaantuivat siitä ja siinä kaatuessaan jyrkänteeltä Belen huomasi kuinka keltaisena narsissi kukkii auringon kultaamana tummien sypressien juurella. Kuinka kauniita narsissit olivatkaan.
Kiitos kaunis. Onnettomuus oli kyseessä tosin vain tää oli keksitty tarina. Onneksi. :)
vain minun vaikeuteni pitkien tekstien kanssa.
Mielelläni muokkaisin ne lyhyemmiksi - ja jos osaisin, runomuotoon.
Voikukat ja pääskyt ovat tuttua. Juna edustaa minulle testosteronia, valtaa ja taipumattomuutta. Harva nainen heittäytyy junan alle edes itsemurha-aikeissa. Tai en ole sattunut tapaamaan sellaista naista.
ovat kauniita minun puutarhassani :)
Ovat varmasti sillä olet niitä hyvin hoitanut. :)