Jännittämisestä tulee helposti kierre, alkaa jännittämään oireita enemmän kuin esiintymistä.
Pitäisi antaa itselle lupa jännittää, niin ei tarvitsis pelätä oireiden tulemista. Mutta miten tuon tekee oikeasti. Sitä ajattelee ihan liikaa, että mitä muut ajattelee. Kun kerroin parhaalle ystävälleni peloistani, niin hän vastasi lujalla rutistuksella. Ehkä moni ihminen ymmärtäisi, jos kertoisi avoimesti jännittämisestä. Ja jos joku ei ymmärrä, niin väliäkö sillä.
Saisikin kerrottua kaikille ystävilleen, mutta kun ei. Voisikin antaa itselleen luvan jännittämiseen...
No, tulipa taas kirjoitettua puuta heinää aikansa kuluksi. Nauttikaa syksystä ja väreistä =)
Pitäisi antaa itselle lupa jännittää, niin ei tarvitsis pelätä oireiden tulemista. Mutta miten tuon tekee oikeasti. Sitä ajattelee ihan liikaa, että mitä muut ajattelee. Kun kerroin parhaalle ystävälleni peloistani, niin hän vastasi lujalla rutistuksella. Ehkä moni ihminen ymmärtäisi, jos kertoisi avoimesti jännittämisestä. Ja jos joku ei ymmärrä, niin väliäkö sillä.
Saisikin kerrottua kaikille ystävilleen, mutta kun ei. Voisikin antaa itselleen luvan jännittämiseen...
No, tulipa taas kirjoitettua puuta heinää aikansa kuluksi. Nauttikaa syksystä ja väreistä =)
Vastaukset 15
Vanhimmat
Minuakin vaivaa enemmän näkyvät oireet kuin jännittäminen. Eli jännittämisestä huolimatta haluan ottaa kantaa esim. keskusteluun vaikeistakin asioista, mutta ne näkyvät oireet...!
Kumpa osaisin rentoutua niin, että ne menisivät edes nopeasti ohi.
Tiedätkö minä teen niin että sanon mielessäni,että jännittääkö ja nauran sitten sille ,että olempa minä hölmö kun jännitän. Oikein irvailen itelleni...
Ole onnellinen että sinulla on ystävä joka ymmärtää, tai ainakin yrittää ymmärtää sinua. Viikko sitten avauduin ystävälleni, kerroin että välillä mulle tulee sosiaalisia pelkoja ja jännityksiä, että jopa kauppaankin meneminen yksin saattaa olla ylivoimaista, saati sitten istuminen metrossa jne. Ystäväni kattoi mua kuin tärähtänyttä ja seonnutta, ja totesipa vain että "mene hoitoon", semmoinen pieni hymynkare suupielessä. Voipi olla ettei uskonut puheitani, osaan hyvin peittää ongelmani, mutta olisi ollut silti kiva puhua jollekulle asiasta. Vanhempani myös vähättelee ongelmaa, ja haukkuu pelkuriksi ja luuseriksi.
Arvostan taas enemmän ystävääni, vaikka olen aina arvostanutkin häntä. Omat vanhempani ovat tukeneet ja jutelleet kanssani peloistani. He ymmärtävät, koska isälläni on paniikkihäiriöitä.Uskon että isäni lääkitys on kohdallaan, koska on työelämässä mukana ja hänellä on laaja sosiaalinen verkosto. Jokaisella pitäisi olla ystävä, joka pysyy ystävänä kaikissa elämän tilanteissa. Ikävää, että vanhempasi eivät ymmärrä kuten ei myöskään ystäväsi.
Mä tiedän tunteen. Jännitin esiintymistä hirveästi, mutta enemmän oireita. Nykyään esiintyminen voisi olla mielestäni ihan ok, mutta en millään pääse eroon oireista (tärinä, punastuminen, äänen värinä...) ja pelkään niitä kuollakseni. En vain osaa olla ajattelematta niitä vaikka yritän miettiä että saan tehdä virheitä ja "nolata" itseni. Ja tuntuu että olen ainoa... Koulu on helvettiä. Miten tästä pääsee eroon..?
Jo useaan otteeseen tullut esiin sellainen lääke kuin propral.
Tuo kyseinen lääke poistaa fyysiset oireet, punastelu, hikoilu, sydämen tykytys ja vapina.
Se ei ole psyykenlääke ja siihen ei tule riippuvuutta.
Kysäiseppa terveyskeskuslääkäriltä ta keneltä lääkäriltä tahansa tuota lääketta.
Olen sitä käyttänyt aikoinanai ja se todella auttoi.
tänään. Voiko sitä siis käyttää vuosiakin, jos kokee olevan hyötyä? En ole vielä käyttänyt.
Onkohan puolikkaasta (10 mg) hyötyä? Pelkään lääkkeitä, koska 2 lähisukulaista on kuollut psyykelääkkeisiin.
Propral ei ole psyyken lääke eli se ei vaikuta keskushermostoon lainkaan.
Sitä voi aivan huoleti käyttää niin monta vuotta kun tuntuu siihen ei tule riippuvuutta, sillä se ei vaikuta mielialaan.
Saattaa olla, että puolikkaastakin on jo hyötyä tosin tuo annoksesi 10mg on pienen mahdollinen että ottaisin kyllä koko tabletin tarvittaessa.
Huoleti vain. Sinulla on pienin mahdollinen annos ja tuo ei ole psyykenlääke eli siihen ei tule riippuvuutta.
Nyt vain uusin mielin jännittäviin tilanteisiin.
Mieli kyllä jännittää varmasti , mutta huomaat että kroppa pysyy kondiksessa.
tsemppiä
asiallisista vastauksista. Eikun kokeilemaan...
Itselläni on 10mg propralia, puolikas riittää useimmiten, joskus olen ottanut kokonaisen. Oireet todellakin pysyy kurissa. Parempaa syksyä sinulle!
Olen päättänyt varata ajan terveyskeskukseen jotta saisin myös tätä propralia. Mietin vain että kuinka herkästi lääkäri ne määrää? Suostuuko hän kirjoittamaan reseptin jos vain kerron oireista ja pyydän tätä tiettyä lääkettä? Olen kyllä käynyt psykologilla, joten mistään pienestä jännityksestä ei ole kyse. Entä vaikuttavatko ikä ja koko siihen, suostuuko lääkäri määräämään?
Kyllä varmasti kirjoitta sillä kuten sanoin propral ei oli mieliala eli psyykenlääke.
Se on ns. mieto "verenpaine"lääke, joka vaikuttaa jännittäessä niin että poistaa fyysiset jännitysoireet ei psyykkisiä.
Pyydä toki ihan lääkkeen nimellä ja kerro mihin tarvitset.Kyllä lääkärisi katsoo sinun kuntosi ja ei määrää mikäli ikäsi tai kokosi puolesta olet "ei sopiva". Pienin annos kuten tuo 10mg niin siitä tuskin on mitään haittaa, joku täällä sanoi, että jo puolikaskin (eli 5mg) auttaa.
Joten rohkeasti kysäisemään.
Jännittäminenkin on opittua ja persoonan sidoksissa.
Itse olen ollut hirveä jännittäjä aikaan ja olen sitä vieläkin.
Jännitämistilanteet ovat helpottuneet kun olen antanut luvan itselleni jännittää,
siis asenne so what.
Siitä voi jopa heittää herjaa;
että kattokaa nyt kun kädet tärisee kun pelkään niin tätä kahvin juomista ja sitten kun kaikki katsovat ei käsien vapinaa edes näy.
Tai että heippa kaikki täällä naama punasena yks punatulkku ja ihme kumma ei olekaan naama enää punasena.
Tai nyt alkaa tuntumaan että täytyy heittää tennarit kattoon ja hupsisi sitä pökertymisen tunnetta ei edes tule.
Alussa ihmiset saattavat vähän katsoa, mutta kyllä se siitä. Ja sitten on helpompi mennä niihin tilanteisiin kun tietää että tuolla jo odotetaan minulta näitä oireita.
Monesti huumorilla ja itseironialla pääsee noista jännittävistä tilanteista yli.
Eli ei ota itseään niin kovin vakavasti ja entä sitten jos jännitän, ei se maailma siihen lopu.
Mä oon halvattu niin hyvä tyyppi , että mä saan jännittää jos jännityttää ja jos joku katsoo sitä kieroon, on se tämän kieroon katsojan ongelma.
Mutta yllättävän paljon suorakatseisia ihmisiäkin on. Sieltä porukasta kannattaisi etsiä se ystävällinen ja ymmärtäväinen katse.
sillei
Siispä lupa jännittää, mutta jos jännittäminen käy ylivoimaiseksi niin ei kun yhteys lääkäriin ja propralia, siitä on moni saanut avun ja se ei ole psyyken lääke.....
Maija, asenteesi on kunnioitettava. Tuohon juuri pitää pyrkiä, se vaan tuntuu olevan niin uskomattoman hidasta todella sisäistää. Oma ongelmani eivät ole niinkään fyysiset oireet, vaan se psyykinen puoli. Pienessäkin ryhmässä (kun kyse on vähänkin 'virallisemmasta' jutusta, ts. sellaisesta jonka kuvittelen virallisemmaksi) aivot menee solmuun ja pimeäksi. En saa suustani ulos mitään, jos en ole kirjoittanut lähestulkoon kaikkea paperille.
Olen käynyt parilla jännittäjille tarkoitetulla esiintymiskurssilla ja työstänyt asiaa omassa päässäni vuosia. Pientä edistystä (mutta kovin pientä) on ehkä tapahtunutkin. Työssäni mielelläni välttelen esiintymisiä, mikä tietysti lisää huonommuuden tunnetta; itsetunto ei ole ollut koskaan vahvoin puoleni.
Ymmärrän että tämä ei ole maailman luokan katastrofi, mutta asia rassaa hermoja, kun pienemmänkin kokouksen jälkeen tuntuu, että olen kuin kuiviin puserrettu sitruuna koko loppupäivän. Vaihtoehtona olisi tietysti etsiä työ, jossa ei tarvitsisi olla ihmisten kanssa niin paljon tekemisissä, mutta se tuntuu luovuttamiselta. Jotenkin myös tuntuu, että muitakin vaihtoehtoja täytyy olla kuin mennä terapiaan. Siis selvittää asiaa edelleen omassa päässään...
Tiedän mitä ajat takaa.
Olen itsekin "kärsinyt" siitä että ainoastaan nuo fyysiset oireet aivät kiusaa vaan yksinkertaisesti "pelkää" niin kamalasti ettei tahdo tulla yhtään järkevää ajatusta.
Tuohon kohtaan sitten pitäisi jo saada lääkitystä niin että mieli rauhoittuu, mutta kun sitä ei kovin helposti suositella. Mielummin terapioidaan ja käydään oppimiskursseilla.
Kaikista paras keino tuon tyyppiseen jännittämiseen olisi opetella itsensä rentouttamista. Se on ns. itsesuggestiota eli hypnoosia. Olet varmaan noilla kursseilla kuullut siitä.
Vähän kuin mietiskely. Opettelet opettelemalla sellaisen käyttäytymistavan että rentoudut.
Moni pääsee "rentoutumistilaan" hengitysharjoituksilla toinen taas oppii tyhjentämään mielen ja kropan.
Jännittäminen on aina opittua ja siitä voi myös oppia pois, mutta siitä pois oppiminen on työn takana. Silti jotta elämänlaatu ja työelämä ei kärsisi suosittelen.
En tiedä mikä omalla kohdallani on ajanut minut pois tuosta jännittämisestä. Ehkä se etten ollut moneen vuoteen aktiivisesti työelämässä eli en joutunut jatkuvasti jännittäviin tilanteisiin ja sitten kun niitä tulee siellä vain istua kökötän ja olen.
Muutama vinkki joita olen kokeillut;
ala tarkkailla jotain henkilöä vaikka sivusilmällä ja hänen käyttäytymistään (aina on joukossa joku joka jännittää enemmän) näin kiinnittyy huomio omasta jännityksestä pois.
Toinen on ( ei ehkä niin suositeltava), mutta ajattele olevasi jotenkin fiksumpi ja parempi kuin nuo muut. Se ei tarkoita, että olisit ylimielinen, mutta olet silloin muiden yläpuolella ajatuksissasi.
Eräs psykiatri sanoi minulle että ihminen jolla on hyvä itsetunto ei ikinä ajattele että olen samanlainen kuin tuo tuossa vaan , että olen hieman fiksumpi kuin tuo tuossa.Mikä ei tarkoita, että hän korottaisi käytöstään ylimieliseksi vaan voisi ns. fiksumpana tarkkailla ympäristöä.
Pitäisi kaiketi ohjelmoida itsensä niin, että tuntee olevansa yhtä hyvä ellei parempi kuin muut paikalla olijat.
Todella hyvän itsetunnon omaava ihminen ei pidä itseään ketään muita parempana tai fiksumpana, mutta ehkäpä juuri tuo tasavertainen ajettelutapa tekee hänestä fiksumman. Tiedä sitten.