Kokeeko kukaan muu koskaan lesbouttaan ongelmana? Onko teillä ollut sellaisia tunteita omaa itseänne kohtaan, että ette missään nimessä haluaisi olla tällaisia? Miten sellaisesta pääsee yli?
Homoseksuaalisuus ongelmana
eräs lesbo
171501
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
No todellakin koen ongelmaksi. Mietin ja vatvon sitä ihan liikaa. En niinkään koe, että en haluaisi olla tällainen. Olen aika tyytyväinen itseeni ja se, että naiset ovat mielestäni viehättäviä on osa minua. Vaikea kuvitella, että voisin oikeasti himoita miestä. Silloin minun täytyisi olla varmaan muutenkin erilainen, luonteeltani tai jollain tapaa. Ympäristön ja yhteiskunnan asenne on se, joka aiheuttaa stressiä ja ahdistusta. En voi olla vapaasti mitä olen, vaikka se ei vahingoita ketään. Ulostulo olisi este uralla, enkä halua että minusta puhuttaisiin aina tyyliin "se Anna, joka on lesbo". Mieluummin olen pelkkä Anna, mihin hetero-olettamuksella on mahdollisuus. Heterot siis tekevät elämästä helvettiä. Niiden näennäinen suvaitsevaisuus ja todellinen piiloviha. Näytän heterolta enkä liiku homopiireissä, sillä en koe niitä omakseni vaan jotenkin keinotekoiseksi show-meiningiksi, jossa on tarkoituksella erotuttava "valtaväestöstä". Siksi en tietenkään tapaa ketään naistakaan ja vietän varmaan lopun ikäni yksin. Elän kuitenkin toivossa, että olisi muitakin kaltaisiani naisia ja voisin ihmeen kautta tavata sellaisen oikeassa elämässä, kuten töissä.
Voi vitsi, ja mä kun luulin olleeni ainoa tunteideni kanssa.
Mä pohdiskelen seksuaalisuuttani kai liikaa, ja jossain määrin olen vielä vähän hukassa. Häpeän sitä, että naisia rakastan, ja en siitä tykkää kauheasti kertoa kun tuntuu että ihmiset ei osaa siihen normaalisti suhtautua. Mikä taas ei helpota omaa suhtautumistani. En myöskään tykkää liikkua homo-ja lesbopiireissäkään, niissä kun se piiri pieni pyörii ja on draamaa ja kaikennäköistä.
Kyllähän nämä tämmöiset tuntemukset vähän masentaa, kyllä kadehdin hetero-ystäviäni ja heidän helppoa elämää, ja monesti tunnen olevani heidänkin seurassaan kovin yksin.
Minäkin kai elän elämäni vanhana piikana omaa tietäni tehden.
minullakin. Tavallaan on lohdullista tietaa, etten suinkaan ole ainoa, mutta tavallaan se tieto tuo tällä hetkellä hyvin vähän valoa tunnelin päähän. On joskus liiankin vaikeaa olla yksin ja ulkopuolinen.
Ei "lesbopiireissä" ole tosiasiassa sen enempää draamaa ja pieniä piirejä, kuin "heteropiireissäkään. Homoja, lesboja ja bissejä on jokalähtöön. Olen Setan toiminnassa tutustunut moniin ihaniin ihmisiin, eikä kyseessä ole mitkään seksiseuranhaku tapahtumat. Kannattaa muistaa, että meitä on jokatapauksessa n.5% ihmisistä, eli ei olla yksin, vaikka siltä tuntuisi.
Rohkeasti vaan ihmisten ilmoille ja ennakkoluulot omaa vähemmistöä kohtaan romukoppaan! On äärimmäisen tärkeää voida keskustella asioista, ilman, että tarvitsee selitellä muille... ja kyllä heterotkin voi oppia ymmärtämään. Mun ystävät ainakin ovat oppineet oikein hienosti. Se on kyllä totta, että meillä on joskus vaikeampaa, kuin heteroilla, mutta toisaalta, eipä käy elämä liian helpoksi.
Tulee sellainen sateenkaariuupumus, kun jatkuvasti kaikki ihmissuhteet heteroiden kanssa ovat hankalia. Silloin tekee mieli vetäytyä ja ryhtyä erakoksi. Olenkin ollut erakko suurimman osan elämääni.
- Muistatko sen Elisan mainoksen, että liput saa tilattua kun miehillä on korvakorut? No, miehillä ei edelleenkään ole korvakoruja, mutta minulla taas on.
- Ei, en viitsi näyttää pesääni sinulle. Minä tiedän, minä olen joskus mennyt siihenkin, että olen näyttänyt pesäni sukupuoleni kyseenalaistajille, mutta olin silloin alemmuudentuntoinen.
- Ai että ääni? Mulla on ollut tuberkuloosi.
- Ei se mitenkään harvinaista ole. Maailmassa on kaksi miljardia ihmistä joilla on ollut tuberkuloosi. Ei, ei siinä yleensä ääni lähde, vaan henki.
- Ai, tarttuuks tuberkuloosi niin kuin lesbous?
Yksinkertaisetkin asiat tuppaavat siis olemaan hankalia ja johtavat tivaamiseen tai jopa tappeluun. Mä kaipaisin itsesäänselvyyksiä. Elämä on liian monimutkaista ja vailla mitään kiinteää muutenkin. Lisäksi minä pelkään että olen joutunut syrjityksi työelämässä - joka päivä maksan rahaa siitä etten ole hetero. Mutta en minä ole varma siitä.
Tuntuu kuin olisi punkkarina Derkkulassa tai Neukkulassa. Sellainen henkilö joka saa peräänsä aina ikävyyksiä pelkällä omalla olemuksellaan.
on vihdoin loksahtaneet kohdalleen!! Olen aina ollut yksin,suhteessa miehen kanssakin aina sisälläni yksin,ei vain ole sujunut,enkä ole saanut sitä sisäistä tyydytystä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta miehen kanssa ikinä,seksistä nyt puhumattakaan.
Nyt kun neljänkympin lähestyessä olen vihdoin tajunnut mikä ja kuka olen, olen täynnä tyytyväisyyttä ja iloa vaikka tod.näk. elämä jatkuukin yhtä yksin kuin ennenkin.En taitaisi uskaltaa mennä mihinkään tapahtumiin tai iltoihin,missä voisi tavata ihmisiä,kun oon saanu sellasen käsityksen että niistä haetaan vain seksiseuraa.Minä kuitenkin haluan rakkautta,ja olen sitten mielummin ilman sitä seksiäkin,jos ei voi rakkautta saada.
Sitäpaitsi olen auttamattomasti ihastunut erääseen naiseen työpaikallani,mutta hän ei kyllä pidä minusta..silti tuo tunne tekee työpäivistä mielekkään.
lesbous. Silloin kun haluaisin kertoa avoimesti työpaikalla, että tyttiksen kanssa tehtiin tuota jne. Kyllähän siitä voi puhua, mutta mulle tulee tunne, että hetskutyökaverit ei pidä kokemuksia ja asioita verraten samanlaisina kuin heillä perheineen ja kumppaneineen. Välillä tulee tunne, että hetskut ajattelee meidän suhteista vähätellen ja aivan niin kuin ne olisi jotain leikkiä ja kivaa peliä ilman vakavia tunteita tai rohkeaa ja pervoa kokeilua. Silloin kun suuntautumiseni on tiedossa ihmisille, niin tulee tunne, että he ovat vain uteliaita, että "mitäs ne lesbot tekee lomalla muuta kuin sekstailee" tms. Tosin voi olla, että nämä ovat vain ajatuksia pienessä päässäni, mutta siitä kai olikin kyse tässä ketjussa, tunteista.
Silloin myös oma lesbous ahdistaa, jos joutuu tilanteeseen esim. työpaikalla, jossa tulee homous puheeksi ja aina naureskellaan asialle että "jaa, jos ne onkin sellasii.." tai "näin pari naista kadulla ja en ensin tiennyt oliko ne miehiä vai naisia (hoh hoh)" Aivan niin kuin jotain humanoideja oltais. Näissä tilanteissa en tiedä, pitäskö puolustautua vai pysyä kuoressa hiljaa. Yleensä olen hiljaa.
Lesbous ahistaa myös silloin, kun haluais löytää jonkun vierelleen ja tajuaa, että näistä monista ihmisistä meikäläisiä on promille, niin että miten himputissa voin löytää rinnalleni oikean ihmisen jonka kelpuutan ja rakkaus kipinöi. Silloin tilanne ahistaa ja tuntuu epätoivoiselta ja silloin olis helpompaa olla hetsku.
Loppukevennys. Kuitenkin haluan olla lesbo isolla L-llä, varsinkin kun olen löytänyt maailman ihanimman naisen, jonka vierestä herätä, kaapata syliin ja nukahtaa uudelleen. Silloin ahdistus ja hetskut saa elää omaa elämäänsä. (Kiitos suomi24:lle tästä löydöstä).
”Välillä tulee tunne, että hetskut ajattelee meidän suhteista vähätellen ja aivan niin kuin ne olisi jotain leikkiä ja kivaa peliä ilman vakavia tunteita tai rohkeaa ja pervoa kokeilua.”
Ei kokeilua vaan pidetään epänormaalina.
”Kuitenkin haluan olla lesbo isolla L-llä, varsinkin kun olen löytänyt maailman ihanimman naisen, jonka vierestä herätä, kaapata syliin ja nukahtaa uudelleen.”
Onnea sinulle ja kaikkea hyvää jatkossa!
ettei pidä itsestä on syytä lopettaa pelleily ja miettiä voiko sitä muuttaa ja ja jos ei niin lakata tuhlaamasta energiaa moiseen. Erilaisia tässä on kaikki, ei kukaan automaattisesti sovellu mihinkään eikä automaattisesti tule hyväksytyksi. Kannataako elämänsä hetkiä tuhlata siihen että murehtii sitä mitä ei ole, vai opetella hyväksymään se, että omana itsenäkin pärjää kun laittaa pärjäämään.
Ei kukaan ongelmitta selviä, joten ei kannata ajatella että jonain toisena pääsisi helpomalla.
Opettele nauttimaan elämästä, seksuaalisuudestasi, ja älä murehdi liikoja. Tämäkin päivä on huomenna eilinen, olisi hyvä jos pystyy elämään hyvän tämän päivän. Jos ei,niin huomenna on uusi päivä.
Jos oikein ahdistaa niin älä vain istu lätäkössä, hakeudu ihmisten luo jotka osaavat sinua auttaa. On parempi hoitaa ongelmakohdat kuin murehtia niitä vuosikausia.
Homoseksuaalisuus ei ole maailman helpoin asia, ja se on vaikeaa ei vain aina meille vaan enempikin heteroille jotka tekevät siitä meidänkin ongelman.
Mutta kun koittaa itse elää hyvin, tehdä oikeita ratkaisuja, olla ajautumatta sille linjalle jossa kaikki on vain paskaa ja ongelmat puretaan kanssaihmisiin eikä oikeisiin kanaviin, niin elämä tuo hyvääkin.
Hyvä elämä ei ole mikään mahdottomuus, se vaatii vain vähän hyvää tahtoa sinulta ja kykyä osata nähdä isompi kuva kun tuntuu että jokin yksi asia ahdistaa.
Tietysti siinä kaapista tulo hetkellä ja sen jälkeenkin on päässä liikkunu erinäisiä ajatuksia. Välillä on ollu itsensä kanssa ihan sujut, toisinaan taas miettinyt ja tuskaillut uskonnon ja yhteiskunnan yhteyksiin liitettävissä "ongelmissa". Olenko syntinen, hyväksytty, normaali? Onhan se totta että varmaankin heteroihmisenä on "helpompi" elää, koska se on yleisesti hyväksyttävämpää ja uskonnon kannalta myös suvaitsevaisempaa. Mutta mielestäni minä enä voi olla koskaan onnellinen jos en uskalla olla itseni ja tehdä asioita mistä saan hyvän mielen. Olen päätynyt lopputulokseen että toisen ihmisen rakastaminen ei voi olla väärin, oli se sitten mies tai nainen.
vaan elää läpi. itellä on ollu sellasta, että kadulla kulkiessa yrittää tuntea vetoa miehiin. mutta kun ei niin ei. eli en ehkä sittenkään hyväksy täysin itteeni. ajattelen elämän heterosuhteessa olevan helpompaa, mut sitten kun ottaa siihen ajatukseen järjen mukaan, niin tajuu etteihän se todellakaan olis MULLE helpompaa. ehkä muulle maailmalle.
Minulla on kriisi lesbouteni kanssa. Ja se kriisi tulee nimen omaan ulkopuolisesta maailmasta.
Turha on kenenkään väittää, että homous olisi hyväksyttävää nykyajan maailmassa, koska sitä se ei ole. Lukekaapa mitä tahansa keskustelupalstaa, niin valtaosa ihmisistä on homovihaisia. Oikeasti. Kun kuulee muiden mielipiteitä, ne ovat täynnä puhdasta vihaa meitä kohtaan.
Jaksan silti tässä pahassa maailmassa uskoa parempaan huomiseen. Ehkä vielä jonain päivänä lastenlastenlapsemme voivat käydä samaa koulua heteroiden kanssa, asua ilman naapureiden vihaa samoilla asuinalueilla, käydä töissä rauhassa, asioida kaupassa puolisonsa kanssa ilman päälle sylkemistä jne. Ehkä silloin homous on niin luonnollista, että kenellekään ei tarvitse selitellä "kieroutunutta ja saastaista" elämäntapaansa. Vaikea tie vaan on edessä, kun nykyajan vanhemmatkin ovat vielä niin homovastaisia, että heidän lapsesta oppivat sitä kautta vihaamaan meitä edelleen.
Ehkä meidän "sairauttamme" ei enää lue tautiluettelossda, mutta se on ainoa parannus sitten niiden aikojen.
Pelkkää paskaa saa niskaansa koko ajan. Ja olen tällainen heikko, niin itsetuntoni ei kestä jatkuvaa vihanpitoa muiden taholta, niin olen ihan oikeasti miettinyt, että heterona ei tarvisi kantaa yllään koko maailman vihaa.
Eli tuntuu aika pitkälle samalta.. Suhteet ei kestä kai senkään takia kun ulkopuolisten painostus on niskassa liian kova. Paniikki iskee aina viimeistään siinä vaiheessa kun pitäs ihan oikeesti muuttaa yhteen ja alkaa elämään sitä yhteistä elämää! :( Tätä rataa olen vielä vanhapiika, koska en USKALLA loppuun asti viedä tätä ja olla onnellinen!
Kova ja vahva ihminen tässä pitäs olla. Mä olen liian heikko ja herkkä, mutta en pysty enää heteroakaan leikkimään - ei vaan pysty! :(
muut vaan sinä itse. Me ajatellaan aina maailmaa minä-näkökulmasta. Minä luulen, minusta tuntuu, minä tiedän, minä olen nähnyt jne. Sulla on nyt tunne että koko maailma tuomitsee sut vaikka niin ei ole, sua itseäsi pelottaa, sä itse tunnet epävarmuutta, sä itse et uskalla kulkea loppuun asti omaa tietäsi, sä olet itsesi kovin ja julmin tuomitsija.
Jos sä et olisi lesbo, sulla olisi joku muu mistä voisit syyttää maailmaa ja sen epäkohtia.
Se on totta että lesbous tuo mukanaan asioita joita hetskujen ei tarvitse edes miettiä, mutta ei sun tarvitse olla superihminen selvitäksesi muusta kuin itsestäsi.
Ota se askle, hyppää sinne missä luulet että tuhoudut, ja kun sä et palakkaan helvetin tulissa ja ihmiset ei kivitä sua missä kuljetkin, niin sä huomaat että ei se nyt niin vaikeaa ole kuin luulit.
Elämä ei ole aina helppoa, ei se ole kellekkään, aina on ongelmia aina on ihmisiä jotka ei pidä sinusta jostain syystä. Sä pistät pääsi puskaan ennen kuin edes olet tullut esiin puskasta. Koitappas nyt vaan asennoitua reippaammin ja kasvaa taas askeleen verran aikuisemmaksi. Sitä se vaan on, kasvukipuja ja pelkoja moiset "apua minut tapetaan kun olen minä"-ajatukset.
.. ja huomaa itse olevansa kaikkein vahvin.
Ei enää välitä siitä mitä muut sanovat vaan sanoo ja perusteleekin takaisin.
EI en todellakaan väitä että elämä vähemmistönä olisi jotenkin helppoa onneksi joskus edes siedettävää sentään.
Lauantaina kaivopuistossa kuulin puheessa juuri mainittavan " jokaisen yksin vastustettava jne. " jotenkin noin se puhe meni.
Kyllähän se niin on että vähemmistössä on oltava yksilönä vahva itsensä takiakin jo.
Toiset eivät jaksa vaan elävät ns. normaalielämää heteroina, niin kun paljon helpompaa.
Oma tieni vei rankasti siihen mikä olen nyt ja en voisi olla onnellisempi kuin olen nyt, Mutta heterona minulla olisi Aivan kaikki, ja eläisin toisin.
Ei todellakaan ole helppoa elää vihan ja syrjinnän ilmapiirissä, varsinkaan silloin kun se rakas ei enää olekaan siinä vaan valitsee helpomman tien. (esim. oman suvun hylkääminen/hylkäys voi myös olla erittäin raakaa ja rankkaa), tätäkin asiaa vähemmsitössä käytetään hyväksi.
Olet ihan oikeassa. Siksi sanoinkin että minun pitäisi olla vahva, mutta tuntuu että olen heikko ja liian herkkä olemaan kova ja vahva tässä maailmassa..
Olen sitä kyllä elämässä jo hieman oppinutkin, joten ehkä hätä ei ole ihan sen näköinen.. ;)
Toisaalta ehkä minä olenkin ainoa, joka itseäni pitää niin heikkona, vaikka olenkin selviytynyt kaikenlaisista risukoista ja jatkanut matkaani. :)
vahva kun vaan annat olla. Älä murehdi ettet ole vahva, koska silloin sä vain pysähdyt ja alat murehtimaan, ja ihan suotta. Mä en usko että sä tuut kompastumaan tässä asiassa, luulen että vain tulet onnellisemmaksi kun hyväksyt koko tilanteen, sen mitä olet ja sen että elämä on ihanaa juuri niin.